torstai 31. joulukuuta 2020

Erikoisten Asiantuntijoiden kätevät niksit, osa5



Kuka nyt enää jaksaa vatuloida mitään jouluun ja jouluruokiin liittyvää? No en minäkään, mutta julkaisen jokavuotisen niksin niihin liittyen. 

Nyt on tuoreessa muistissa miten laitettiin kystä kyllä ja kynnettiin adventtisohjossa etsimässä oikeita raaka-aineita, jotta saadaan jokaiselle oman suun mukaista pöperöä joulupöytään. Räntäsateessa, kun näkyvyys on nolla joka suuntaan, tuliko hiki ja tuntuiko, että koko elämä kriisiytyy, ennen kuin se joulu lopulta joutuu jo taas rintoihinkin?

Ota jo nyt esiin se ensi vuotta varten hankittu pöytäalmanakka tai muu vuotuinen ajantieto ja kirjoita siihen ensi vuoden loppupuolelle muistiinpanot, mitä kannattaa ostaa ensi vuonna jo marraskuussa (esimerkiksi erityisruokavaliota noudattavien ainekset, jotka säilyy pitkään) ja kuinka paljon. Ainakin gluteenittomia pipareita erilaisiin juustokakkuihin ja piparijälkiruokaan on meillä välillä etsitty kovastikin.



Kirjoita myös muistiin, minkälainen joulukinkku oli tänä vuonna, oliko se hyvä ja olitko siihen tyytyväinen. Mikä valmistaja ja minkä kokoinen, riittikö se hyvin, oliko paljon läskiä, hajosiko se atomeiksi, kun yritit liian äkkiä paistamisen jälkeen irrottaa paistoverkkoa kuivuneesta nahan pinnasta. Minä päivänä sen ostit ja oliko kinkkuja silloin vielä hyvin saatavilla. Kaiken tuon voi lyhentää vaikka niin, että kirjoitat 21. päivän kohdalle: osta se (esimerkiksi) Tammisen kinkku! Muutamana vuonna meillä on ollut Tammisen kinkku ja se on ollut kyllä ihan ylitse muiden, ainakin näistä marketissa myytävistä. (Suoramyynnistä emme ole koskaan kinkkua ostaneet, kun ei olla saatu aikaiseksi.) 

Itse emme olleet tyytyväisiä Atrian juhlakinkkuun. HKn juhlakinkut olivat aatonaattona loppuneet (pitikö jättää kinkun ostaminen viime tippaan?) ja tarjolla oli vain Atrian kinkkuja ja muutama Tammisen kinkku, jotka olivat jotenkin epäsopivia. Liian isoja/pieniä tai potkallisia, en muista. 

Kirjoita myös muistiin, mihin suosikkiruokaan piti ostaa sitä erikoismaustetta tai muuta harvinaista raaka-ainetta, jota ei muutenkaan saa mistään ja jos saa, niin se on tietenkin joulun alla loppunut. Mikä kärsimyskumkvattikurkumiini se nyt olikaan. Meillä ainakin koko suku juoksi jonkun sellaisen perässä pari vuotta sitten ympäri kaupunkia ja lopulta sitä ei saatu mistään. 




Ruokahävikin vähentämiseksi voi myös kirjoittaa muistiin mitä ruokaa eniten jäi yli ja päätyi roskiin. Jos joulua vietetään suunnilleen samalla kokoonpanolla, todennäköisesti ruoan menekki on samaa luokkaa ensi vuonnakin. Turha ostaa kaikkea ruokaa liikaa vain varmuuden vuoksi. Jos joku laji (vaikkapa lasimestarin silli) sattuu loppumaan, mitä se haittaa? Muuta ruokaa voi vielä olla jäljellä. Kaupatkin ovat auki jokaisena päivänä, jos jonkun joulunviettäjän fiilis on yhdestä ruokalajista kiinni. 

Ruokamenekistäkin voi tehdä muistiinpanoja ensi vuoden kalenteriin. Kannattaako ostaa esimerkiksi kylmäsavulohta 800g vai riittäisikö kuitenkin se 400g? Kala (ja vieraat) alkaa kuitenkin kolmantena päivänä haisemaan vanhan sanonnan mukaan. Jos kalaa näyttää kaikesta huolimatta jäävän yli, sitä voi ajoissa pakastaa ja tehdä siitä vaikka lohilaatikkoa mahdollisimman pian joulun jälkeen. Suolainen kalahan ei parhaiten pakastu, mutta lakkaapahan edes vanhenemasta käsiin.



Erikoisen Asiantuntijan huushollissa tätä on harjoiteltu ja kehitelty vuosien ajan. Pyrimme siihen, että kaikki jouluruoka on syöty tapaninpäivän iltaan mennessä. Kaikki. Yleensä se onnistuu. Asiaa helpottaa paljonkin se, että syöjäjoukon kokoonpano ei juurikaan vaihtele. Samat seitsemän henkeä on joka joulu ruokapöydässä, paitsi tänä vuonna koronan vuoksi yksi vähemmän. Tänä vuonna uskoisin, että jotakin laatikkoruokaa saattaa jäädä vähän yli. Se päätyy kompostiin, jolloin se löytyy tämänkin jälkeen omalta pihamaalta, eikä päädy jätehuoltoa rasittamaan. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Suun ja hampaiden terveys voi pelastaa henkesi


Kolmeen vuoteen en ole käynyt tarkistuttamassa purukalustoani, koska uusia reikiä ei ole ollut vuosikymmeniin. Jostain syystä hammaslääkäriin meno ei ole ihan ykkösvaihtoehtona, kun vapaa-ajan toimintaansa suunnittelee. Mistähän sekin johtuu, että nuoremmalla iällä hampaat reikiintyivät enemmän, vaikka niitä silloinkin pestiin kahdesti päivässä fluorihammastahnalla ja koulussa purskuteltiin suussa pahanmakuista fluoriliuosta kerran viikossa? Tässä vasta vanhemmalla iällä on tullut varmasti syötyä karkkiakin enemmän kuin lapsena. Jo ihan siitä syystä, että sitä on niin paljon enemmän tarjolla nyt kuin joskus sata vuotta sitten ”lasna ollessa”. 

Nyt hampaat tarkastettiin ja saldoksi tuli tarve uusia kaksi vanhaa poskihampaiden amalgaamipaikkaa, jotka olivat alkaneet vanhuuttaan irvistelemään ja niiden alle oli röntgenkuvien mukaan päässyt pöpö. Ainakin toinen paikoista on kulkenut mukanani elämän iloissa ja suruissa jo noin 45-50 vuotta ja kohdannut kaikki ne herkut, näkkileivät, porkkanat ja muut purtavat, joita se on päässyt pilkkomaan sulavampaan muotoon. 

Lapsuuden ja nuoruuden hammashoitokokemukset olivat melko painajaismaisia. Käsittely oli kovakouraista. Paikkaamisen ja poraamisen vuoksi ei hampaita puudutettu. Varmaankin kustannusten vuoksi. Jouduin käymään myös oikomishoidossa noin kymmenvuotiaana, koska olin saanut niin kapeat leukaluut, ettei kaikki hampaat mahtuneet riviin, vaan sekä ylhäältä että alhaalta piti poistaa kaksi pysyvää hammasta. Onneksi hampaanpoistoa varten kuitenkin sain puudutuspiikin. Hammasrautoja en tarvinnut. 



Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun pelkkä hammastarkastus oli vielä hyvin epämiellyttävää. Ikeniä ja vanhoja paikkoja rassattiin oikein huolella. Tuntui, että hammaslääkäri yrittää väkisin työllistää itsensä ja hammashoitajansa. Esikoista odottaessani osui kohdalleni hammaslääkäri, jonka erityinen intohimo oli kuulemma viisaudenhampaiden poisto. Niinpä hän välttämättä halusi poistaa jäljellä olevat kaksi viisuriani, vaikka ne eivät edes mitenkään vaivanneet. Jälkeenpäin luin jostain, että sen aikaisilla puudutusaineilla oli lievä riski aiheuttaa keskenmeno. No, ehkä hammaslääkäri tiesi riskit paremmin tai sitten ei vaan voinut hillitä himoaan, kun oli mehukasta poistettavaa näköpiirissä. 

Evoluutio on mennyt eteenpäin hammashoidossa jättiloikkauksin. Jo kolmen vuoden takainen tarkastus ja varsinkin tämänkertainen olivat huomattavan hellävaraisia. Olisin voinut nukahtaa tuoliin valmiiksi suu avoinna. Nuori hammaslääkäri vähän peilaili hampaitani ja puhalteli niihin ilmaa. Rassausvekottimen näin hänen kädessään ja kylmä hiki meinasi tulla, mutta ei hän sitä sitten juurikaan käyttänyt. Tummennettujen suojalasien läpi sain katsella hammaslääkärin irtoripsiä. Hän on hädin tuskin omien tytärteni ikäinen. Pidän siitä, että hammaslääkäri on nuori nainen. Työterveyslääkärini pitää olla itseäni vanhempi mies. Asenteellista tai ei, mutta näistä on parhaat kokemukset. Aiemmin olemme postanneet työterveyslääkäreistä Tri Kumma ja Tri Outo, jotka eivät täyttäneet edellä mainittua kriteeriä.

Hampaiden ja suun terveys on hyvin tärkeää muun terveyden kannalta. Hampaissa tai ikenissä piilevä tulehdus voi aiheuttaa kipuja tai tulehduksia muualla kropassa tai hidastaa tai jopa estää hoitoon pääsyn kokonaan jossain muussa vaivassa. Näistä on lähipiirissä tai -ympäristössä havaintoja neljän olennon osalta, joista yksi on koira. 

Erityisen tärkeää on hoidattaa hampaat kuntoon ennen leikkaukseen tai muuhun isompaan toimenpiteeseen joutumista, koska huono hammasterveys voi siirtää välttämätöntä toimenpidettä hamaan tulevaisuuteen ja sitä odotellessa voi aika ajaa ohi kokonaan. Tai sitten voi olla toisaalla kropassa kolotus, jonka todellista syytä ei löydy ja kaikki lopulta johtuukin tulehtuneesta hampaasta. Paras keino on tietysti käydä tarkastuttamassa hampaansa vuosittain. Julkisessa terveydenhoidossa lienee kuitenkin niin pitkät jonot, että voi joutua asettumaan jonon hännille uudelleen heti kun on edellisestä tarkastuksesta tai hoidosta päässyt.

Käytin tällä kertaa yksityistä hammaslääkäripalvelua ja pääsin tarkastukseen alle viikossa. Nopeamminkin olisin päässyt, jos aikataulu olisi sopinut ja jos olisin kelpuuttanut jonkun muun hammaslääkärin kuin Millan. 


Itse paikan uusimiseen sain puudutuksen jo ennestään sovitun mukaisesti. Vanhan, ison poskihampaan amalgaamipaikan purkaminen ja uuden paikan tekeminen olikin aika iso urakka. Meni siinä reilu puoli tuntia.

Toisen amalgaamipaikan purku tehtiin viikon kuluttua ensimmäisestä ja se osoittautuikin vähintään yhtä suureksi hommaksi kuin ensimmäinen, vaikka piti olla pienempi. Reikä oli paikan alla päässyt etenemään yllättävän syvälle ja pian olisi hammas kuulemma ollut juurihoidon tarpeessa.  

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

tiistai 29. joulukuuta 2020

Pullopostia Seilin saarelta

 

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta

Kun taustatyö kirjaa varten on tehty näin perinpohjaisesti, tuntuu tarinan kuljettaminen ja lukeminen vaivattomalta. Päähenkilö Saima Rahkonen (1903 - 1959), Seilin saaren potilas nro 43 elävöityy niin todelliseksi, että tuntuu kuin katselisin elämäkertaelokuvaa.

Inhimilliseksi ja todelliseksi tarinan tekee Saiman elämän kuvauksen ohessa ajankuvat maailmalta. Isot tapahtumat ulkomaailmassa saavat Saiman omassa elämässä tapahtuvat käänteet vaikuttamaan näennäisesti pieniltä. Mielisairauden hoitoon kokeillaan uusia lääkkeitä ja hoitotapoja. Kääreitä, kylpyjä, eristämistä, sähköshokkeja. Maailmalla soditaan ja mielisairaat käyvät omia päänsisäisiä taisteluitaan. Kun Saima tainnutetaan rauhattomana uneen, siskot maailmalla kaasutetaan ikiuneen. Saima taistelee väliin vastaan, väliin myöntyy ja rauhoittuneena saa liikuskella saarella vapaammin.

Saima on ehkä oivaltanut kirjoittamisen terapeuttisen vaikutuksen. Päässä vellovat ajatukset järjestyvät sanoiksi ja lauseiksi paperille. Kirjeitäkin hän kirjoittaa, oleville ja olemattomille. Hän rakentaa kirjeiden ja tarinoiden avulla itselleen ulkomaailmaan osin kuvitteellisen verkoston, turvakseen kenties. Nuorena ensin vankilaan ja sitten mielisairaalaan joutunut nainen, jonka nuoruus ja rakkauselämä jäi kenties kokonaan kokematta toivoo ja kuvittelee itselleen miesystäviä, joille kirjoittaa kirjeitä todellisten sukulaisten ohella.

Oliko Saima ollenkaan mieleltään järkkynyt niin, että hänet olisi pitänyt sulkea mielisairaalaan. Vai tekikö vasta Seili, sitä ennen vankila, Lapinlahti ja Pitkäniemi hänestä sairaan. Vai saiko kaikki alkunsa, kun mieli kuormittui eräässä palveluspaikassa loputtoman ivailun ja moitteen nujertamana. Ja oliko Saimalla perinnöllinen alttius sairastua. Jos Saima olisi syntynyt sata vuotta myöhemmin, hänen hoitopolkunsa olisi oleva aivan erilainen.

Lämmin myötätunto nousee väistämättä lukijan mieleen Saimaa kohtaan. Hän osoittaa älykkyyttä monissa toimissaan. Mutta, lukija tuntee myös hämmennystä - Saima ei vaikuta katuvan rikosta, jonka vuoksi hän joutui vankilaan.

Mistä Saima keksi, että piilottaisi viestilappuja. Oliko hänen toiveensa, että joku ne joskus löytäisi. Että hän jäisi muistiin. Ihmisenä, joka eli ja oli. Haaveksi ja unelmoi. 

Saiman tarina on kerrottu lempeästi, häntä kunnioittaen. Niinkuin jokaisen elämän tulisi olla - yhtä arvokas ja arvostettu. Kirja tarjoili kattauksen mielenterveyden ja sen hoidon historiaan ja kehitykseen yli kolmenkymmenen vuoden ajalta Saiman mielisairaaloissa oleskelun ajoilta. Saima jäi Seilin saarelle kuoltuaan siellä lopulta rauhallisesti. Olisi unohtunut, potilas 43 - luvuksi lukujen joukkoon. Kunnes kirjekätkö löytyi ja Saima sai Susan Heikkisen auttamana äänensä kuuluviin. Kirjailijan kynästä syntyi niin hieno kokonaisuus, etten muista pitkään aikaan lukeneeni parempaa.



Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / Bookabeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 28. joulukuuta 2020

Erikoisten Asiantuntijoiden kätevät niksit. osa 4


Tässä postauksessa kerron hyväntekeväisyydestä eikä tarkoitus ole ylentää itseäni eikä ketään muutakaan eikä myöskään alentaa. Kerron ensin asian historiaa ja ”niksi” tulee jutun lopussa, kuten aikaisemmissakin  niksi-postauksissamme. Jos se edes on niksi ollenkaan, vaan ääneen miettimistä.

Äidiltäni (R.I.P 28.12.1997) olen lapsuudessani oppinut, että mahdollisuuksien mukaan pitää yrittää auttaa ihmisiä, joilla on asiat huonommin kuin itsellä. Rahaa ei koskaan annettu mihinkään keräyksiin, mutta autettiin muilla tavoin. 

Asuttiin maalla ja varsinkin äiti oli kodin piirissä vuorokaudet ympäri. Siihen aikaan oli enemmän erilaisia kulkijoita ja taloon poikkeajia. Erään kansallispukuisen väen jäseniä poikkesi välillä ruokaa pyytämässä. Siis ruokaa. Muistan, kun äiti kertoi kansallispukuisen pyytäneen: "Anna leipää, anna lihhaa, anna vaik suolakallaa." Äiti leipoi ruisleivän aina itse ja hänellä oli tapana antaa leipä tai pari heille mukaan, mihin he olivat hyvin tyytyväisiä. Äidin leipoma ruisleipä oli nimittäin sikahyvää.



Toinen tapaus oli polkupyörällä maata ristiin rastiin kulkenut harjakauppias, joka sai meiltä aina ruoan, yösijan ja kävi saunassakin, jos sattui tulemaan saunapäivänä. Ja usein hän tulikin juuri lauantaisin. Tämä mies, jonka nimen vieläkin muistan, oli poikkeuksellisen hieno ihminen sekä ulkoisesti että sisäisesti. Hänellä oli aina valkoinen kauluspaita päällä, vaikka taittoi pitkiä matkoja pyörällä. Muusta pukeutumisesta en muista mitään. No, siihen aikaan ei mistään hightech-tekstiileistä tai goretexistä osattu edes unelmoida. Äidillä ja harjakauppiaalla oli diili. Hän jätti kauluspaitojaan äidille pestäväksi ja seuraavalla ”kierroksellaan” parin kuukauden päästä sai valkoisena hohtavat ja silitetyt paidat mukaansa. Kukaan muu ei kuulemma saanut niitä yhtä puhtaiksi. Äiti sai vastineeksi harjoja. Meillä olikin sitten jokaiseen pesutarkoitukseen aina sopiva harja käytössä. Toki äiti niitä ostikin häneltä ja tuki samalla kotimaista työtä. Näitä yksityisiä ”pesuloita” oli varmaan muitakin pyöräilevän harjakauppiaan matkan varrella. 



Miehellä oli hervottoman iso matkalaukku täynnä mitä erilaisempia harjoja ja muita pieniä kotitalouden apuvälineitä ja ne oli huolellisesti ja siististi pakattu tiettyyn järjestykseen. Miestä voisi sanoa pedantiksi. Hän esitteli harjojaan mielellään ja kertoi niiden käyttötarkoituksista sekä muita tarinoita. Mies nukkui olkkarin sohvalla ja lepäili siinä yhden illan ennen kuin jatkoi taas matkaansa. Katseli televisiota ja luki sanomalehtiä. Isä ja äiti olivat omissa töissään. Tänä päivänä tällaista kulkijaa ei jätettäisi keskenään lasten kanssa, vaan pedofiiliepäilyt olisivat heti mielessä. Ei vaan silloin 60-70- luvuilla tullut kenellekään edes mieleen. Vanhempien luottamus oli kova. Mietin kyllä jo silloin, että miksi joku ihminen päätyy tuolla tavalla ansaitsemaan elantonsa? Oliko hänellä vakituinen asunto jossain? Oliko hänellä joku ammatti? Helpommallakin olisi varmasti elämässään voinut päästä. 

Lähinaapurissa asui kaksi mummoa, äiti ja tytär, jotka kumpikin olivat suurimman osan elämästään pyörätuolissa. Heille kiidätin aina uunituoretta ruisleipää ja vein heille aamun sanomalehden ennen kouluun lähtöä. Jos menin kouluun ennen lehden tuloa, isä kävi sen heille viemässä. Viikonlopuksi leivoin heille kuivan kakun, jota varten he hankkivat kalliimmat ainekset ja omistamme pistettiin kuivat aineet. 



Toisessa naapurissa asui mummo, jolla oli kotonaan huonot mahdollisuudet pestä pyykkiä. Parin viikon välein pesin ja mankeloin hänen isomman pyykkinsä. Meillä oli jo 70-luvun lopussa hyvä automaattipesukone, joka on toimiva peli vieläkin. Nykyiset pesukoneet tehdäänkin tahallaan kestämään vain muutaman vuoden, mikä on tietysti ymmärrettävää valmistajayrityksen voiton maksimoinnin kannalta. 

Mummeli toi joka kerta minulle pyykkäyksen palkaksi kynsilakkaa. Hän ilmeisesti luuli, että koko pullo kuluu kerralla. Jossain vaiheessa laskin, että minulla oli noin 40 pulloa kynsilakkaa. Kylän komein kynsilakkavarasto siis. Yritin sanoa, että en kiitos tarvitse vastineeksi mitään, enkä varsinkaan kynsilakkaa, mutta ei se auttanut. Kynsilakkapullo tuli joka kerta, kun luovutin pyykkipussin.

Nämä kaikki olivat eri mummoja kuin aikaisemmassa postauksesssmme esitelty edistyksellinen mummo. Ohessa linkki siihen:

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/06/mummo-lapsuudenkodin-naapurista.html


Jo vuosien ajan olen siirtänyt silloin tällöin pienen summan rahaa tiettyjen hyväntekeväisyysjärjestöjen tileille. Vuoden mittaan yhteensä muutaman kympin verran. Pikku hiljaa olen alkanut miettiä, kuten varmaan moni muukin, kuinka suuri osuus auttamiseen tarkoitetuista varoista mahtaakaan upota kaikenlaisten kampanjoiden ja projektien järjestämiseen ja hallinnon ylläpitämiseen. Koko systeemissähän on paljon niitä, jotka saavat homman pyörittämisestä elantonsa. Mitä suurempi organisaatio, sitä isompi osa menee kuluihin. 

Tämä nyt ei ole mikään varsinainen niksi, vaan hajanainen ajatelma. Olen suunnitellut, että suuntaisinkin aiemmin järjestöille maksamani roposet ihan suoraan jollekin, joka apua tarvitsee ja mieluummin tavaran tai palvelun muodossa, ei rahana. Siten voin olla varma siitä, että jokainen lantti tai tavara menee auttamiseen eikä häviä mihinkään organisaation rattaisiin tai ties minkä kätyreiden taskuihin. Sillä alalla kyllä riittää välistävetäjiä. Hyväntekeväisyyden markkinointi näyttää joskus aika lapselliselta. Kaivot, rokotukset ja vuohet ovat vain symboleita, jotka tekevät auttamistyön konkreettisemmaksi. Mikään lahjoitus ei ole korvamerkitty. Lahjoittaminen on sillä tavalla vain tehty helpommaksi. 

Auttamisen kohde on mietittävä tarkkaan. Se voisi olla vaikka ihan omasta kotikaupungista jopa joku jonka tunnen tai sitten joku tuntematon. Tai jakaisi summan kahdellekin tarvitsijalle. Sen voisi tehdä kerran vuodessa ja unohtaa ne jatkuvat rahanpyynnöt, joita tulee melkein päivittäin puhelimesta ja postilaatikosta ja kadulla vastaan feissarin muodossa. Joulupuukeräykseen osallistuminen ensi vuonna voisi olla hyvä idea. 

Hyvä vaihtoehto on myös Black Fridayn jälkeen vietettävä tekojen tiistai, jolloin voi auttaa tekojen muodossa. Tänä vuonna asia tuli eteen uutena ja niin äkkiä, etten vielä ehtinyt mukaan. Ensi kertaa varten on melkein vuosi aikaa suunnitella sen varalle jotain. Huono ei ole myöskään kukkakauppojen joulukukan toimitus yksinäisille vanhuksille. Tosin siinäkin on kukkakauppiailla oma lehmä ojassa. Vai pitäisikö sanoa, että oma orvokki ojassa. No, hyötyyhän siinä kaikki kolme: kukan saaja, antaja sekä kukkakauppias.

Muokattu 21.12.2020: maakuntalehdessä oli sopivasti juttu erilaisesta auttamisen muodosta. Lehdessä kerrottiin miehestä, joka otti selville henkilön tai perheen, joka tarvitsisi ruoka-apua ja oli hakenut hänet kotoaan ruokaostoksille. Toisessa lehtijutussa kerrottiin Facebook-ryhmästä, jossa avuntarvitsijat ja auttajat voivat kohdata ylläpitäjien avustuksella.





Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Joulun vanha ja uusi

Uusi ei aina korvaa vanhaa, toisin kuin oli käydä vanhassa kotimaisessa Tauno Palon tähdittämässä elokuvassa Isän vanha ja uusi. Tuossa komediassa uusi ja nuori alkaa lopulta käydä hermoille ja kaipuu vanhaan ja vakaaseen houkuttaa aina vain enemmän. Siksi ajattelin, että kun jotain uutta tulee, saa vanhakin jäädä, sillä "vanhassa vara parempi".

Tauno Palo aprikoi elokuvassa kahden naisen välillä. Meillä kyse ei ole sen vakavammasta kuin jouluruuista. Joka tietysti on asiana herkkä ja haavoittuva. Se mitä on aina ollut, on oleva joulupöydässä ikuisesti. Aamen.

Hieman ovat jouluruuat nähneet vuosien varrella päivitystä ja laatikoista kaksi ovat sulautuneet yhteen jo ajat sitten, nimittäin lanttu ja porkkana.


Valion ohje 1990-luvulta.

Tänä vuonna kokeilussa oli imelletyn perunalaatikon sijaan, myöskin Valiolta, bataatti-porkkanalaatikko, joka tulee jäämään vakiotarjottavaksi. Se on nyt kokeiltu ja hyväksi havaittu ja vieläpä lanttu-porkkanalaatikon mainioksi pariksi todettu. Vanha ja uusi joululaatikko sulassa sovussa.

Linkki ohjeeseen:

Bataatti-porkkanalaatikko


Laatikot sopuisasti rinta rinnan uunissa.

Molemmat laatikot ovat helppotekoisia ja tuovat tupaan paistovaiheessa jouluisen tuoksun.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä Valion kanssa.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty

lauantai 26. joulukuuta 2020

Tapania taikka tantari poikki


Tapaninpäivä eli Pyhän Stefanuksen muistopäivä ja samalla kaikkien marttyyrien muistopäivä on Suomessa ollut hevosten ja hevosmiesten päivä. (Stefanos kivitettiin kuoliaaksi jumalanpilkasta syytettynä. Stefanoksen muistoa alettiin viettää 300-luvulla). 


Siihen aikaan Suomen maaseudulla, kun ainoa kulkupeli oli hevonen ja reki, käytiin joulukirkossa hevoskyydillä. Lounaissuomalainen tapa on ollut ajaa kilpaa hevosilla joulukirkkoon. Joulukirkosta paluumatka tehtiin rauhallisesti, ilman kilpa-ajoa. Äitini, joka nyt olisi 96-vuotias jos eläisi, on kertonut, että hänen isänsä nuoruudessa oli hevosilla ajettu kilpaa joulukirkosta KOTIIN. Voi olla kuitenkin, etten muista suuntaa oikein.





Tästä hevosten päivästä lienee tullut puhekieleen lähteä ”Tapaninajelulle”, eli ylipäätään liikkumaan rauhallisemman joulunajan vieton jälkeen. Ehkä tavataan sukulaisia ja ystäviä. Jospa sekin olisi taas ensi vuonna mahdollista. 


Otsikon mukainen lausahdus (Tapania taikka tantari poikki!) on perimätiedon (ei Kustaa Vilkunan kirjasta) mukaan ollut käytössä Pohjanmaalla, kun nuoret miehet ovat Tapaninajelullaan kiertäneet talosta taloon ja vaatineet tarjoilua (viinaryyppyä). Tantari on hellan käyttöön ja ruoan valmistukseen olennaisesti liittyvä metallinen tanko. Uhkaus oli siis otettava vakavasti ja kaivettava vaaditut tarjoilut esiin.


Vanhassa talonpoikaiskulttuurissa on ollut myös tapana, että talon miehet ovat kokoontuneet talliin viettämään Tapaninpäivää. Siellä heillä on ollut ihan omat ruoat, paistia ja tahvanaskakkaraa (ilmeisesti jonkinlaista leipää) ja tietysti asianmukaiset juomat siinä ohessa.


Satakunnassa on ollut tapana keittää ruoaksi jänis tai orava (hyyiii!!) ja nautittu se tallissa oluen ja viinan kanssa. Jäniksen ja oravan luita ei ole saanut rikkoa eikä heittää niitä ulos, muuten hevoset eivät sinä vuonna menestyisi. Naisilla ei näihin kekkereihin ollut asiaa. Tapaninpäivänä ensimmäinen vastaantulija ei myöskään olisi saanut olla nainen, koska nainen siinä tilanteessa kohdattuna tuhoaisi hevosonnen. 





Kaksi Tapaninpäivän jälkeistä arkipäivää ovat olleet vielä 1500-luvulla pyhäpäiviä kunnes ne poistettiin vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä. Näistä kahdesta jälkimmäinen, eli 28. joulukuuta on Viattomien lasten päivä, jota vietetään Herodeksen tapattamien lasten muistoksi. 


Lähde: Kustaa Vilkunan Vuotuinen Ajantieto


Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

perjantai 25. joulukuuta 2020

Kun joulupukki suukon sai


Kumpi antaa ja kumpi saa?

Esikoisemme on joulun lapsi. Hänen laskettu aikansa oli Lucian eli Valon päivänä, mutta saimme odottaa häntä melkein jouluun asti. Ensimmäisen yhteisen joulumme vietimme sairaalassa. Uko toi minulle sairaalaan kotona paistamaansa kinkkua enkä meinannut itkultani saada syötyä. Joulu, vauva, joulun ihme ❤ Ja ikävä kotiin.

Kului vuosi. Esikoinen oli kasvanut ja oppinut kävelemään ja sanomaan monia sanoja. Toinen yhteinen joulumme lähestyi ja joulutohinat saivat uutta intoa ja kuvioita pikkuisemme myötä. Joulupukkikin oli tulossa aattoiltana käymään.

Sattui niin harmillisesti, että pukki ehti käymään juuri sillä välin, kun olin hakemassa kylmäkellarista mansikkamehua. Mutta se ei Esikoista loppujen lopuksi tainnut harmittaa, kun hän silmät loistaen rapisteli lahjapapereita ja hypisteli kullanvärisiä lahjanaruja. Ja mitä kaikkea löytyikään pakettien sisältä.

Tasan saman verran kului aikaa seuraavaan jouluun, jota viettämässä oli sitten myös Esikoisen lisäksi Keskimmäinen (silloin tietysti kuopus, koska oikea Kuopus syntyi vasta vuosia myöhemmin). Kuinka ollakaan, joulupöydästä puuttui mansikkamehu ja kuka muu sen jouti hakemaan kuin äiti. Lähdin hissillä kellariin ja kukahan mahtoi lähteä hetken päästä samalla hissillä yläkertaan. Tietysti joulupukki. Taas missasin joulupukin vierailun ja ehdin parahiksi takaisin seuraamaan lasten riemua, kun pakettien kätköistä löytyi toivottuja leluja. Seuraavakin joulu meni samoissa merkeissä. Mansikkamehu loppui, kun muistamaton äiti joulukiireissään sen taas unohti ja pukki kävi äidin mehunhakureissun aikana tuomassa lahjat ja ehti juuri lähteä ennenkuin äiti saapui mehupullon kanssa takaisin.

Saapui taas joulu, tasan vuoden kuluttua edellisestä, niinkuin aina. Aattoaamusta alkava jännitys kihelmöitsi lapsosia ja tunnit kuluivat niin hitaasti iltaa ja joulupukkia odotellessa. Jouluruokakaan ei oikein maistunut, kun malttamattomat lapsukaiset vartoivat joulupukkia saapuvaksi. Aloin odotellessa aikani kuluksi kattaa kahvipöytää valmiiksi ja kas - mansikkamehu oli taas päässyt pahimmoilleen loppumaan. Hissillä alakertaan ja kellaria kohti. Hetken kuluttua jouluaaton odotettu vieras nousi hissillä kerros kerrokselta kohti häntä odottavia lapsia.

Joulupukki painoi ovikelloa ja ovi aukesi saman tien. Olivat lapset olleet selvästi oven takana odottamassa. Esikoinen seisoi jähmettyneenä Keskimmäisen kurkkiessa selkänsä takana.
Esikoisen kulmat kurtistuivat hänen tuijottaessaan pukkia suoraan silmiin. Seurasi muutaman sekunnin hiljaisuus, kunnes Esikoinen kohotti kätensä kohti pukin partaa ja vetäisi siitä.

"Äiti!" 

Lapsen kuulas ääni kajahti ja kiiri kerrosten läpi täyttäen koko rappukäytävän.

Äitipä hyvinkin. Mutta iloksi, riemuksi ja nauruksi se aattoilta päättyi, kun lahjat löytyivät kuitenkin kuusen alta. Ja mitä sain pukin naamarin ja vaatteet riisuttuani? Mojovan joulusuukon Ukolta ja molemmat lapset syliini. 

Seuraavina jouluina meillä vierailikin ihan oikea joulupukki aina siihen saakka, kun Kuopus täytti 10 vuotta. Kukaan muu kuin minä kun ei nähkääs enää sen joulun jälkeen uskonut joulupukkiin. Enkä minä ole lakannut uskomasta vieläkään.






Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

torstai 24. joulukuuta 2020

Jouluaattona





Tassujen sipsettä

häntien hipsettä

salojen supsetta

paperin rapsetta.



Valojen tuiketta

värien läikettä

kukkien loistetta

hämärän hyssytystä. 





Tunnelman odotusta

jännän jännitystä

juhlan tuntua

sinappihuntua.





Piparin tuoksua

kinkun maistoa

laatikon paistoa

kynttilän valoa

yhdessäoloa

lämpöä, lempeä.


- Erikoiset Asiantuntijat



Tätä kaikkea Erikoiset Asiantuntijat toivottavat kaikille lukijoilleen itse kunkin tilanteiden mukaan ja muutenkin Erikoisen hyvää joulun aikaa! 🎄❄️🎁

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.





keskiviikko 23. joulukuuta 2020