Nomo vs. fomo

Aitoja nokialaisia.

En olisi vuonna 1999 saadessani ensimmäisen nokialaisen, joka oli punainen, metallinhohtoinen, pienellä antennilla varustettu ja mallia 6150, että vuonna 2020 matkapuhelimessani on ne kaikki ominaisuudet, jotka siinä nyt on ja että käytän puhelimen selailuun useita tunteja päivässä.

Aamulla, kun herään, tartun puhelimeen ihan ensimmäisenä - sammuttaakseni herätyksen. Sitten laitan yöksi sammutetun mobiilidatan päälle, ja kurkkaan onko tullut tekstiviestejä, Whatsappiin tai Messengeriin. Vilkaisen samalla Facebookiin ja Instagramiin ja myönnän - myös Bloggeriin eli blogia pyörittävän blogipalveluun. Sitten vasta nousen sängystä - aikaa ehti kulua ainakin 10 minuuttia ennen kuin suuntaan kohti asunnon ulko-ovea, josta käyn noutamassa päivän sanomalehden.

Oloni on rauhaton, jos en saa aamulla jostain syystä katsottua puhelimesta edellä mainittuja asioita. Kuinka kauan näin on ollut ja miten tähän on tultu. Ajatus riippuvuudesta on sietämätön.

Lähden aamutoimien jälkeen Nuuskijan kanssa aamulenkille. Tsekkaus: avain ja puhelin on matkassa. Ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun noin 45 minuuttia kestävän aamulenkin aikana en katsonut puhelinta kertaakaan. Nykyisin kurkin puhelinta ainakin pariin otteeseen ja/tai otan muutaman kuvan.

Lenkin jälkeen lähden töihin ja sitä ennen olen kuunnellut työvaatteita vaihtaessani stand uppia Youtubesta virikkeeksi päivän puuhiin. Linja-automatkalla en katsele maisemia vaan puhelinta. Töihin saavuttuani laitan puhelimen äänettömälle ja asetan sen työpöydälle. Muutamia vuosia sitten puhelin oli työpäivän ajan käsilaukussa ja saatoin kurkata sitä lounastauolla.

Työpäivän aikana kurkin puhelinta satunnaisesti, mutta en selaile esimerkiksi uutisia. En katsele muutenkaan mitään elintärkeää puhelimelta, oikeastaan vain viestejä ja somea. Minä - viisikymppinen, omasta mielestäni ihan järkevä ihminen.

Minulla menee päivittäin tunteja puhelimen parissa. Olen ajoittain levoton ja kärsimätön, minulla on joskus pakonomainen tarve selata sivustoja. Saatan televisiota katsellessani välillä selata nopeasti puhelimelta Facebookista seuraamiani ryhmiä läpi. 

Nyt, kun olen ajatellut asiaa tätä juttua kirjoittaessani, olen ymmärtänyt, että minulla saattaa olla nomofobia tai kehittymässä sellainen. Tai ehkä ainakin fomo.

Nomofobia tulee sanoista no mobile phone phobia, joka tarkoittaa pelkoa jäädä ilman mobiililaitetta tai puhelinkontaktia.

Lyhenne fomo tulee sanoista fear of missing out. Se tarkoittaa pelkoa siitä, että jää paitsi jostakin mielenkiintoisesta (joka tapahtuu esimerkiksi somessa) ja tästä syystä on oltava koko ajan kartalla tapahtumista.

Jotta jonkun häiritsevän, jopa ahdistavan tapansa voi muuttaa, on se ensin havaittava ja sitten tehtävä suunnitelma. On nimittäin niin, että jatkuva puhelimen näprääminen on alkanut häiritä itseäni ja muuta elämää. Puhelimen selailu vaikuttaa välillä pakkomielteiseltä. Puhelin tulee joskus jopa itseni ja läheisteni väliin. Aamun eka ja illan vika - pitäisi olla joku muu juttu kuin puhelin.

Fobia on kohtuutonta pelkoa jostakin asiasta. Se alkaa aiheuttaa pahentuessaan fyysisiä oireita ja kehittyä jopa paniikkihäiriöksi ja näin tehdessään rajoittaa elämää. Yleisimpiä fobioita Suomessa on sosiaalinen fobia eli huomion kohteena olemisen pelko sekä muun muassa korkean paikan, suljetun tilan ja käärmeiden kammo.

Muuttuva maailma tuo aineksia uudenlaisten pelkojen syntymiselle. Kun ainakin Suomessa elinympäristömme on suhteellinen turvallinen, voi pienemmistäkin asioista kehittyä pelkoja. Nykyihmisen ei tarvitse pelätä joutuvansa villieläinten syömäksi, mutta puhelin voi syödä aikamme ja vapautemme tehden meistä huomaamattamme vankejaan luomalla riippuvuuden.

Siispä päätin, että yritän katsoa puhelimelta somea vasta aamutoimien jälkeen, pitää sisällään myös Nuuskijan kanssa tehtävän aamulenkin. Olisin siis hereillä noin kaksi tuntia ennenkuin räplään somen parissa. Nyt jännittää - saas nähdä mitä tästä seuraa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.