tiistai 1. syyskuuta 2020

Kauemmin yhdessä kuin ilman


Näinä päivinä tulee kuluneeksi 36 vuotta siitä, kun tapasimme Ukon kanssa. Olimme juuri aikuisuuden kynnyksellä, kun aloimme seurustella. Kumpikin asui lapsuudenkodissaan ja tapasimme alkuun kaupungilla ja sitten vuoroin toistemme kotona yökyläillen. Oi, niitä suloisia aikoja!

Kolme vuotta seurusteltuamme muutimme yksiin. Tuolloin ei mielestäni ollut termiä "avopari", susipari kylläkin. 🤣 Emme me ajatelleet miksi olisimme yhteiseloamme ja itseämme tituleeranneet. Ei sillä ollut mitään merkitystä, meille. Ai niin, olimme kyllä kihloissa.

Meille tuli alkuun perheenlisäystä koirien muodossa. Ne ovat olleet kaikki rakkaita, nykyinen Nuuskija mukaan luettuna. Ensimmäinen koira on tietysti jäänyt mieleen erityisesti siksi, kun kaikki oli meille uutta ja ihmeellistä.

Esikoinen syntyi, kun olimme olleet yhdessä 10 vuotta. Olemme onnekkaasti säästyneet epähienoilta vauvauteluilta, vaikka jälkikäteen saimme kuulla, että siihen menikin kuulemma luvattoman pitkä aika. Lapsia olemme saaneet kolme, kaikki jo aikuisia. Kuopus on juuri nyt sen ikäinen, kun olimme Ukon kanssa tavatessamne toisemme. Noinko lapsosia olimmekin, vaikka tunsimme itsemme niin aikuisiksi.

Ylä- ja alamäkiä on ollut. Iloja ja suruja. Sairastumisia ja niistä tervehtymisiä. On kehittynyt tapa olla yhdessä, ensin kaksin, sitten perheen kesken. On sisäpiirin sanontoja ja yhteisiä oivalluksia. Mustaa huumoria. Välittämistä. Rakkautta. On ollut toisenlaisiakin tunteita, mutta niistäkin on selvitty. Toisen suku on ottanut hermoon ja omakin joskus. Toisen ystävistä on tullut itselle läheisiä ja jotkut kaverit ovat jääneet etäisiksi.

Omia juttuja pitää olla. Mutta myös yhteisiä. Meillä yhteisiä ovat olleet kotimaan matkailu perheen kanssa, koiriin liittyvät puuhat ja harrastukset, luontoon liittyvät asiat, mökkeily ja lukeminen ja luetuista kirjoista keskustelu, musiikin kuuntelu ja yhteislaulu automatkoilla. Tätä autossa laulamista harrastettiin myös lasten kanssa. On niitä ollut muitakin, kuten lavatanssi ja pilkkiminen. Ja ihan normaali arki, jota on yhdessä eletty.

On niin helppoa olla yhdessä, kun ei tarvitse pusertaa ja tiristää. Toisen huomioon ottamista ei saa unohtaa eikä kunnioittavaa käytöstä. Mutta omaa rauhaa tarvitsee jokainen joskus ja sitä on suotava. Aina ei osu yksiin tuo oman olon toive.

Ajattelen, että vastaantulo ja joustavuus on pitkän yhdessäolon edellytyksiä. Vaikka kaipa sitä moni elää yhdessä jatkuvasti yhteentörmätenkin. Aina ei mene oman toiveen ja maun mukaan eikä pidäkään. On hyvä, että ollaan vähän erilaisia ja kliseisesti sanottuna täydennetään toisiamme. Toiselta voi oppia ja yhdessä ollessa myös kasvaa ihmisenä, johonkin suuntaan pakostikin.

Naurattaa keskinäinen vitsi avioliittomme ulkopuolisesta aineksesta. Naimisiin mennessämme  olin kymmenisen kiloa hoikempi ja Uko välillä vitsailee, ettei vihkipäivänä tahtonut kaikkea tänä päivänä kehosta löytyvää. 🤣 Toinen molempia huvittava juttu on se, kun huomaamme toistemme alkavan muistuttaa itseämme. Esimerkiksi tietyt äänenpainot ja eleet. Yhdessä samoille asioille nauraminen on hyvä juttu. Myös toiselle yhdessä nauraminen, kun kumpikin tietää mistä on kyse. Voin myöntää, että parhaat naurut syntyvät omista hölmöilyistä, jotka toinen hoksaa.

Mökki on meille rakas paikka. Istuttiin kahvilla keittiön pöydän ääressä. Tuli mieleen kysyä viettäisikö Uko aikaa mökillä, jos minua ei yhtäkkiä olisikaan.

"En. Tämä paikka ei olisi mitään ilman sinua."  hän totesi välittömästi.

"Eikä mitään ilman sinua." minä vastasin samantien.


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Näinhän se menee. Me olemme olleet naimisissa kohta 38 vuotta eli suunnilleen saman verran. Meidän elämämme on mennyt osittain samanlaista latua. Lapsia ei tullut eikä koiriakaan eikä kissoja otettu. Rankat lapsettomuus hoidot käytiin lävitse. Adoptio asia laitettiin vireille ja siitä noin melkein kolmen vuoden kuluttua saimme kaksi poikaa Venäjältä. Siitä on nyt 24 vuotta. Kun meiltä tiedusteltiin mistä me ne otamme jotkut sanoivat että no onhan nekin ihmisiä 😣
    Tai pitäisikö minunkin adoptoida kissa saisinkohan minäkin sitten äitiyslomaa. Siitä lomasta ei nyt olisi kannattanut olla kateellinen se oli muistaakseni siihen aikaan noin kolmekuukautta vaikka tuli kaksi yhdellä kertaa. Kyllä meitä tarkkailtiin vielä viranomaisten puolesta ennen ja jälkeen adoption ja myös ihmisten toimesta mitkä tiesivät asian. Raskasta aikaa ne alut oli mutta myös antoivat meille paljon sellaista mitä olisimme jääneet ilman lapsia. Sitten tuli koulukiusaaminen vuoroon molempien kohdalla... kun soitettiin joskus jonkun vanhemmille siitä miten heidän lapsi käyttäytyy eräskin isä sanoi miehelle että eikö niitä ole aina kiusattu....Eli mitä tästäkin pitäisi ajatella 🤔
    Se mitä yritän tässä sanoa on että vaikeudetkin voi yhdistää perhettä ja me puhuimme paljon toisillemme omista tunteista ja myöhemmin poikien kanssa myös. Alusta en tiedä alkaisinko niin raskas tämä matka oli alussa ei meidän kahden vuoksi vaan yhdessä perheenä ja yhteiskunta ei kyllä siihen aikaan auttanut yhtään missään. Tarhassakin kun nuorin oli silloin neljä oli kyllä muutama oikein piru ihmiseksi siis oikein rasistinen. Hän poika taisi olla tien raivaaja, silloin oli vielä vähän näitä adoptio tapauksia kuitenkin ja kun on pieni paikka kyseessä ja se kyllä näkyi ja kuului. Mutta mitään en kadu ja tulihan minusta kuitenkin äiti ja meistä perhe mitä ilman olisin jäänyt toisella elämän tien valinnalla. Nyt olen kahden lapsen mummu ja tämä vasta ihanaa aikaa on. Taisin jo poiketa hieman aiheestakin. Mutta näistä palasista on meidän pitkä liitto rakentunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kokemuksiesi kertomisesta! Paljon olette kyllä saanut kestää! Ihan kauhealta tuntuu kuulla noista kokemuksistanne. Kyllä ihmiset osaavatkin olla ilkeitä. Mutta niinkuin sanot, vaikeudet voivat myös yhdistää ja lähentää perheenjäseniä ja teillä kävi onneksi niin. Vaikka mieluummin tietysti olisitte saaneet olla ilman noita kamaluuksia!
      Ja on hienoa nähdä, kun kirjoitat noin, että mitään et kadu! Sinusta tuli äiti ja nyt olet jo isovanhempikin ja nämä ovat molemmat asiat ovat parasta maailmassa ❤

      Poista
  2. On kiva lukea tällaisia tarinoita, joissa parisuhde on jatkunut pitkään.
    Onneksi olkoon ja paljon, paljon lisää yhteisiä vuosia! ❤️
    Toivottelee toisessa, 47 vuotta kestäneessä avioliitossa oleva. (Ensimmäinen kesti vain reilut kaksi vuotta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistaai ja onnitteluista!❤ Onnea myös teille edelleen ❤ Hurja määrä yhteisiä vuosia ❤

      Poista

Kiitos kommentistasi!