perjantai 28. elokuuta 2020

Omakotirauha


Monet nuoret perheet ja vähän vanhemmatkin haaveilevat omakotitalossa asumisesta oman rauhan ja vapauden vuoksi. Omakotitalossa ei ole seinänaapuria riitelemässä, laulamassa tai muuten meluamassa. Ei ole summereita soittelevaa ja rappukäytävässä ryntäilevää mainostenjakajaa, johon kompastuu kotoaan poistuessaan. Ei tarvitse kuunnella yhtiökokouksissa tätien narinaa epäoleellisista asioista esityslistan väärässä kohdassa. Ei tarvitse vastikkeessa maksaa huoltoyhtiölle ylimääräisistä siivouskäynneistä viikonlopun jälkeen, kun paikallinen baari on tyhjentynyt ja rakot ovat tyhjentyneet porttikongiin. Ei tarvitse väistellä naapureiden muuttokuormia, remonttireiskoja tai toppuutella ulko-ovesta sisään pyrkiviä narkkareita. Osa näistä vastuksista on toki kohdattava rivitalossakin asuessa. Sanotaan myös, että rivitalossa yhdistyy omakoti- ja kerrostaloasumisen huonot puolet.


Vuosien mittaan on tullut asuttua kaikissa näissä asumismuodoissa paritaloa lukuunottamatta. Ehkä asuntojen, taloyhtiöiden ja asuinalueiden suhteen on ollut hyvää tuuria, sillä eipä ole suuresti ollut valittamista. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Kerrostalossa tapahtui ehkä eniten sitä paljon puhuttua kyttäämistä, puolin ja toisin. Sehän on helppoa ja halpaa ajanvietettä.

Rivitalossa asuessa sattui samaan pihapiiriin useita samassa elämänvaiheessa olevia perheitä, joten aina oli keinussa ja hiekkalaatikolla seuraa sekä lapsille että aikuisille. Seinänaapureista ei ollut haittaa sielläkään. Varmaan itse saimme enemmän meteliä aikaan kuin seinänaapurit yhteensä.


Parinkymmenen vuoden omakotiasumisen jälkeen voi sanoa, että tämä on tähän astisista asumismuodoista paras. Vaikka ei lumityöt olekaan valmiiksi tehtynä ja piha hiekotettuna töihin lähtiessä eikä sieltä tullessakaan. Vaikka täytyy itse korjata/korjauttaa kiinteistön kulumat ja viat, harjata, haravoida, leikata nurmikko ja kitkeä ja trimmata. Lukea vesimittari säännöllisin välein ja havaita kaikin aistein mahdollisia poikkeamia kiinteistön toiminnassa. Sitä on ihan itse itsensä isännöitsijä ja huoltoyhtiö, joka hankkii rikkoutuneen hanan tilalle uuden ja vaihtaa rikki menneen kattotiilen. Puhdistaa sadevesirännit, jotta vesi ei mene vääriin paikkoihin. Moni luulee, että omakotitalossa asuminen on "ilmaista", kun ei tarvitse vastiketta maksaa. Sekin riippuu niin monesta asiasta.Talon iästä ja kunnosta ja sijainnista ja ennen kaikkea lämmitysmuodosta.

Naapureista ei enimmäkseen ole vaivaa. Liian sosiaalisia tai uteliaita ei ole onneksi näille kulmille pesiytynyt. Melusta harvemmin on haittaa, mutta joillain on kumma vimma leikata nurmikkoa tai käyttää jotain muuta äänekästä työkalua nimenomaan sunnuntaisin. Eräillä on ulkotarhassa kaksi rekikoiraa, joiden ulvominen kuulostaa välillä siltä kuin henkeä oltaisiin viemässä. Toisella naapurilla on kaksi rescuekoiraa, jotka ovat muulloin ihan "lutusia", mutta kun niiden ärhäkkä emäntä ilmantuu kuvaan mukaan, niiden joku alkukantainen suojeluvaisto herää ja ne muuttuvat kaikkeen elolliseen vihamielisesti suhtautuviksi. Lasten iloisia ääniä on kiva kuunnella, mutta miksi aikuisten pitää puhua huutamalla sekä toisilleen että lapsilleen? Kyllähän melua maailmaan sinällään mahtuu, mutta välillä jutut ovat sellaisia, ettei kaikkea haluaisi kuulla.

Omakotitalossa asuessa ohikulkijoiden menoa on kätevä seurata maantasolla olevista ikkunoista. Kun ei ihmisten nimiä voi tietää, on joillekin säännöllisille ohikulkijoille ja naapureille muodostunut omia lempinimiä, joista Isäntäkin heidät tunnistaa. Hauskoin näistä lienee vastapäätä asuva  "Uusi Tarzan". Nimi tulee siitä, kun talon edellinen asukas muistutti sekä ulkonäöltään että pukeutumiseltaan tuota viidakon kuningasta.

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjotus! Mutta ehkä sunnuntain pyhittäminen hiljaisuudelle on vanhanaikaista. Elämme nykyisin 24 / 7 mukaan. Monilla sunnuntai on ainut mahdollisuus tehdä pihatöitä. Jos toivoo hiljaiseloa, ei omakotitalo taajamassa sovi. Korpi kutsuu ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Näinkin se varmasti on. Jos on vaikka yrittäjä tai muusta syystä ei voi tehdä arkena. Kyllähän se ruohonleikkurin äänikin kuuluu niihn normaaleihin elämisen ääniin. Kunhan nyt ei ihan yöllä kuitenkaan leikata. Mukavaa alkavaa viikkoa.

      Poista
  2. Sinulla on runsaasti kokemusta asumismuodoista. Nykyisin teillä taitaa olla aika värikäs naapurusto. Me asutaan aivan Jumalan selän takana, mutta onpahan oma rauha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Juu kyllä täällä seurattavaa riittää, kun tämä asuinalue on vähän tämmönen pussinperä ja me asutaan sen "suulla", josta kaikki kulkevat ohi, kuka milläkin kulkupelillä. Mukavaa alkuviikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!