lauantai 8. helmikuuta 2020

Kun luin kirjan ja aloin pohtia



Luin kirjan. Ja koko maailma muuttui kirjan luettuani. Dramaattisesti sanottuna. Mutta ihan oikeasti aloin ajatella, että oppimani asiat voivat olla toisinkin, kuten myös ne, joihin uskon.

Tämä ei ole Yuval Noah Hararin Sapiens Ihmisen lyhyt historia -kirjan arvostelu, vaan otteita omista mietteistäni luettuani kirjan. Kiitokset kirjailijalle tästä ihmishistorian tuhoisten vaiheiden popularisoimisesta. Tuskin kiitokset menevät perille tämän blogin välityksellä, mutta uskon hänen saaneen niitä jo riittämiin.


Tukka pystyssä luin Homo Sapiensin menneistä tuhotöistä, jotka kuulostavat aivan samoilta kuin tänä päivänäkin. Ei ole mitään uutta ihmisen tuhoamisvimma. Turha on nuorison syyttää vain meitä  1900-lukulaisia maapallon tuhoamisesta. Tuhon siemen kylvettiin jo silloin kuin Homo Sapiens nousi ihmislajien huipulle.

Maapallo on ihmisen toimesta jo valloitettu, mutta taistelumme vain jatkuu, uudenlaisin asein ja tarkoitusperin. Ihminen ulottaa nykyisin ristiretkensä ihmismielen syövereihin yrittäen hallinnoida mieltä ja mielipiteitä ja toisaalta maapallon ulkopuolelle niin pitkälle kuin tällä teknologialla on mahdollista päästä. Syvämmälle, korkeammalle, kauemmas ja kuka ehtii ensin.

Nykytiedon mukaan Homo Sapiens, nykyihminen, kehittyi Afrikassa noin 300.000 vuotta sitten. Satatuhatta vuotta sitten maapallolla eli ainakin kuusi ihmislajia. Nykyisin vain yksi, samainen Homo sapiens. Mitä muille ihmislajeille tapahtui. Homo Sapiensit, siis me, aloitimme jo tuolloin valloittaa paikkoja itsellemme muita tuhoten. Minne vain astuimmekin, tuho kohtasi alkuperäisiä asukkeja, eläimiä ja ihmisiä. Lajien sukupuuttoon kuoleminen on alkanut kauan sitten, ihmisen toimesta.


Ihminen on aina halunnut pitää toisia ihmisiä alempinaan. Milloin mistäkin syystä. Rotu, väri, sukupuoli - nämä ne "tärkeimmät". Ihmishenki on ollut arvoton ja ihmiskäsi armoton, kun on antanut aihetta ja joku asettunut poikkiteloin matkan varrella tai esteeksi omalle menestykselle.

Metsästäjä-keräilijä -ihmisen paikalleen asettuminen on Hararin mukaan ollut yksi suurimpia turman tielle vieviä keksintöjä. Vaihdantatalous, raha. Orjatyövoima. Kapitalismi. Loputon ahneus. Ihminen syö itsensä lopulta hengiltä ahmiessaan kaiken, mitä vain irti lähtee. Tässä on perää. Jos hankkisimme vain sen, mitä tarvitsemme eikä meitä olisi liikaa - kaikille riittäisi eikä tarvitsisi tapella.

Erittäin mielenkiintoista pohdintaa aiheutti uskon ja uskontojen syntyminen, niiden olemassaolon edellytykset ja kuolema. On asioita, jotka ovat tosia, uskoimmepa niihin tai emme tai annoimmepa niille nimen tai olemmeko niistä tietämättömiä. Hyvä esimerkki kirjan mukaan on painovoima, joka pitää meidät Maan pinnalla ja maapallomme Kuun kanssa radallaan Auringon ympärillä ja niin edelleen. Voisimme kai väittää, että painovoimaa ei ole olemassakaan ja uskoa niin, mutta silti se olisi totta. Vaikka koko maapallon väki lakkaisi uskomasta painovoimaan, ei painovoima silti lakkaisi olemasta ja vaikuttamasta. Toisin on uskon varassa olevien asioiden kanssa. Siis uskontojen. On ollut muinaisia uskontoja, joissa on palvottu henkiä. Ne olivat uskojilleen tosia. Kunnes niihin uskovien ihmisten määrä hupeni eikä kukaan enää tohtinut ainakaan ääneen mainita uskoaan esimerkiksi ilman tai vetten jumaliin, vaan kyseinen uskonto hiipui uskomattomana ja uskon kohde vaihtui uusiin jumaliin. Kuitenkin ihmiskuntia eteenpäin vievä voima on perustunut juuri yhteiseen uskontoon tai ideologiaan, Syntyivätkö nämä molemmat yksinkertaisesti ohjenuoran ja ryhmien hallinnan tarpeeseen. Muna vai kana - kumpi oli ensin?


En voi uskoa, että olisi vain yksi oikea uskonto, ja kaikki muut olisivat vääriä. Se tuntuu kirjan luettuani epäloogiselta. Jos ja kun uskonto on oikea vain uskomme varassa ja toisten uskonto samoin, miten kukaan voi väittää omaa uskontoaan ainoaksi oikeaksi ja edes jumalia olemassa oleviksi tällä perusteella. Jos esimerkiksi meidän kristittyjen Jumala on olemassa, voivatko tarinat vain olla erilaisia samasta Jumalasta. Mikä ylipäätään estää useamman jumalan olemassa olon yhtäaikaisesti, jos jumalia on olemassa.

Uskon, että esimerkiksi Jeesus on ollut olemassa, historiallisena henkilönä. Mutta en sitä, että ihmisen olemassa olon ajan vain viimeisen 3000- 2000 vuoden ajan meillä olisi ollut tieto, että on olemassa yksi oikea kristittyjen Jumala ja sitä ennen  hän olisi pysytellyt piilossa vain odottaen sopivaa hetkeä astua esiin. Esimerkiksi juuri silloin, kun kirjoitustaito oli sen verran kehittynyttä, että Vanhan Testamentin kaltainen kokoelma saatiin yksien kansien väliin. Uskon, että ihminen luonnostaan haluaa uskoa johonkin, joka johdattelee. Mutta: voin uskoa vaikka itseeni ja antaa omantuntoni ja moraalini johdatella minua esimerkiksi Raamatun viittoittamalla tiellä kunnioittaen  vaikkapa 10 käskyä  ja sanomaa lähimmäisen rakkaudesta. Ne ovat ihan ehtaa ohjenuoraa tänäkin päivänä, joitakin kohtia soveltaen ja muistaen, että Raamattu on tarkoitettukin tulkittavaksi ei kirjaimellisesti luettavaksi.

Raamatun tarinat kertovat maailman ja kaiken elämän synnystä ja Vanhan Testamentin  kirjoitukset ovat noin vuosilta 1400- 400 eaa. Ihminen on ollut olemassa ainakin mainitun 100.000 vuotta eikä alkuun osannut kirjoittaa, tuskin puhuakaan niin, että perimätieto olisi kulkenut isältä pojalle eksaktina tietona. Niin, ajattelen vain, että miten voimme varmasti tietää kaikesta siitä mihin esi-isämme mahtoivatkaan uskoa, kunnes lakkasivat uskomasta entisiin jumaliin ja alkoivat uskoa uudempiin. Ja mikseivät he sitten alunperin uskoneet nykyisiin jumaliin, jos nämä ovat olleet aina olemassa, maailman synnystä alkaen ja luomistarinan mukaan jo ennen sitä. Tämä on mielenkiintoinen juttu.


Harari avaa hyvin ihmisten moraalikäsityksiä Hammurabin lain avulla, joka oli raapustettu julkisella paikalla olevaan kivipaateen noin vuonna 1760 eaa. Hammurabin lait ovat kuin kymmenen käskyn aikaisempi laitos. Lain perusajatuksena on tuttu "Silmä silmästä, hammas hampaasta" -periaate.  Toinen Mooseksen kirja (21:23-25) sanoo saman sanoin: Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta ja niin edelleen... Laki siis käsitteli moraalia, oikeuksia, rikoksia ja niistä annettavia rangaistuksia, kuten  esimerkiksi varkauksia, avioliittoa, naisen ja lasten oikeuksia. Ja laittoi pahan kiertämään ja samaan kehotti Mooses. Olen vähän hämilläni tästä.

En ole ollenkaan mikään Raamatun tuntija enkä tutkija enkä halua Harariakaan nostaa jalustalle. Mutta hän osaa herätellä lukijaansa ajattelemaan omaa, ihmisen historiaamme monenlaisen kehityskaaren kautta. Kuinka ihminen koki kognitiivisen nousun luomakunnan kruunuksi, taltutti kasvit ja kesytti eläimet hallinnoimalleen maa-alueelle. Oppi ja keksi, opetteli lisää ja tiedonjanossaan teki monta tuhoavaa virhekeksintöä. Harari myös muistuttaa, että olemme yksi laji lajien joukossa ja olemme jossakin kehitysvaiheessa olleet ravintoketjun puolessa välissä ja eläneet vuosituhansia syödyksi tulemisen pelossa. Ihmisen on ollut vaikea myöntyä siihen, että kaikkea emme vieläkään tiedä emmekä taida ja tulemmeko koskaan tietämäänkään. Ja tie, jota kuljemme, on todennäköisesti tuhoomme johtava. Emme kunnioita emmekä salli luonnonvalinnam ja evoluution tapahtua, vaan yritämme korvata ja nopeuttaa kehitystä älymme avulla omien suunnitelmiemme mukaiseksi. Evoluutio, joka on muokannut omat aivomme tähän muotoon kuin ne nyt päämme sisällä ovat (kallon suunnittelun evoluutio on muokkautunut aivojen muutosten myötä) toimii hitaasti ja sopeutuminen vie aikaa tuhansia jopa kymmeniä tuhansia vuosia. Siinä tahdissa, jolla ihminen muuttaa luontoa ja kaikkeutta kaikkialla minne käsi vain yltää ei anna mahdollisuutta ihmisen ja koko luonnon evoluution pysyä mukana, jotta säilyisimme elinkelpoisina tekemiemme vahingollisten  muutosten aikasaannoksille.

Kirjassa esitellään valtioiden syntymekanismia ja suurvaltojen tapaa hallita joukkojaan, imperiumit, jotka kukoistivat ja kuolivat omaan mahdottomuuteensa. Esimerkiks Habsburgit, jotka keplottelivat itselleen valtaa edullisten naimakauppojen myötä - tapa lienee käytössä edelleenkin joissakin tarkoitusperissä. Imperiumi, vastoin yleistä luuloa ei välttämättä aina syntynyt sotien ja valloitusten kautta vaan se saattoi olla myös vapaaehtoisten valtioiden liitto. Imperiumi antaa myös mielikuvan suuresta ja mahtavasta, mutta esimerkiksi Atsteekkien ja Ateenan imperiumit olivat pienestä koostaan huolimatta aikansa mahtavimpia imperiumeja. Imperiumit olivat aikanaan yksi tärkeimmistä syistä ihmisten monimuotoisuuden kapenemiselle, kun kansat yhdistyivät tapoineen ja toimineen. Onko tämän päivän samaan muottiin ajautuminen jonkinlaista imperiumia. Manipuloidaanko meitä yhtenäiseen ajatusmalliin, jossa vallitsisivat samat lait ja tavat, normit ja aatteet. Onko nykypäivän imperialismin tyyssija some ja sen levittämä tietoja ja hallitsijoita ne, jotka mahdollistavat nämä jakelukanavat. Kunhan huvikseni ajattelen.

Mikä sitten erottaa toisistaan uskonnon ja ideologian. Niissä on kuitenkin paljon samaa. Uskontojen peruspilarit tukeutuvat normeihinsa ja arvoihinsa, jotka perustuvat yli-inhimilliselle uskolle. Kommunismikin täyttäsi näillä kriteereillä uskonnon määreet, kun jätetään jumala ulkopuolelle.  Perustuvathan liberalismi, kapitalismi ja nationalismikin kukin omiin luonnonlakeihinsa, mutta niitä kuitenkin kutsutaan ideologioksi. Samoihin raameihin ne mahtuisivat, jos "unohdetaan" uskon varassa oleva jumala sieltä uskontojen taustalta. Sääntöjä ja seuraamuksia, ohjeita, oppeja ja opastuksia. Natsismi kärjisti evoluutioteoriaa omaksi edukseen uskoen, että he toimittivat luonnonvalintaa jättämällä eloon kaikkein vahvimmat, muotteihinsa sopivat yksilöt.

Humanistit uskovat, että ihmisellä itsellään on oikeus ja valta antaa elämälleen merkitys ja muoto. Tämän muodon perustana ovat luonnolliset arvot ja inhimilliset kyvyt, kuten järki ja tutkimukset. Humanismi ei hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä. Pohdinkin tässä kohtaa sitä, miten hassultakin tuntuu lause, kun joku jättäytyy ja antaa elämänsä jonkin ulkopuolisen ja uskon varassa olevan haltuun. Jääkö sitten ajelehtimaan suuntaa odotellen mistä itsensä löytää. Ei, kyllä minä uskon, että itse on se polkunsa rämmittävä ja itseensä uskoen se oikea reittikin löytyy. Ehkä tuo ei ole aivan noin mustavalkoista, mutta provosoiduin hieman itsekin mietteissäni.

Maapallon lajeista ihminen on tiettävästi kuitenkin ainoa, joka uskoo johonkin yli-inhimilliseen. Ihminen on todennäköisesti myös ainoa laji, jolla on käytössään mielikuvitus. Mahdollisuus ajatella mennyttä ja uumoilla tulevaa. Näiden taitojen puuttumisesta huolimatta monet eliölajit toimivat yhteistä tavoitetta kohti ja yhdessä, esimerkiksi rakentavat muurahaispesän.


Viimeisen viidensadan vuoden aikana ihmisen historiassa on tapahtunut valtava loikkaus tieteellisestä näkökulmasta. Vielä vuonna 1500 ja aina vuoteen 1969 asti ihminen oli sidottu maanpinnalle tai oli maan vetovoiman vaikutuksen alaisena, myös lentäessään mantereelta toiselle lentokoneen kyydissä. Heinäkuun 20. päivänä vuonna 1969 tapahtui ihmisen toimesta toisen taivaankappaleen valloitus. Koko aiemman olemassa olonsa aikana 300.000 vuoden aikana Homo Sapiens ei ollut astunut toisen taivaankappaleen pinnalle, kunnes Apollo 11 laskeutui tuona päivänä Kuuhun. Ennen 1500-lukua kukaan ei ollut vesiteitse kiertänyt koko maapalloa. Kolumbuskin erehtyi vuonna 1492 mantereesta, jonka rannalle laivoineen saapui. Vielä vuonna 1873 Jules Verne vasta kuvitteli,  että joku voisi kulkea maapallon ympäri 80 päivässä, kun tänä päivänä kuka tahansa voi tehdä sen ja paljon nopeammin, jos vain rahat riittävät lentolippujen ostoon. Tieteellinen vallankumouksemme alkoi ja kiihtyi 1500-luvulta alkaen eikä loppua uusille keksinnöille näytä tulevan. Kaikki tieteellinen ja vallankumouksellinen  ei ole pelkästään hyväksi.

Käänteentekevä ja silmiä avaava tapahtuma vuonna 1945, heinäkuun 16. päivänä oli, kun amerikkalaiset tiedemiehet räjäyttivät ensimmäisen atomipommin New Mexicossa.  Tuosta hetkestä alkaen ihmisellä on ollut valta ja mahdollisuudet tuhota kaikki elämä maapallolta niin halutessaan. Teollisen vallankumouksen aikakautena Homo Sapiens on mitä suurimmassa määrin muokannut maailmaa itselleen sopivaksi ja samalla tuhonnut sitä elinkumppaneiltaan. Ekologinen köyhtyminen, lajien häviäminen ihmisten kesyttämien lajien viedessä enemmän elintilaa esimerkiksi sademetsien hakkuun myötä, kun tarvitaan lisää tilaa rehuviljojen kasvattamiseen. Luonto ei välttämättä tuhoudu ihmisen toimesta, mutta se muuttuu elinkelvottomaksi toisille lajeille suosien toisia.

Toisen maailmansodan jälkeen maailma on rauhoittunut. Vuoden 1945 jälkeen useimmat imperiumit ovat purkautuneet rauhanomaisesti. Iso-Britannia hallitsi vielä vuonna 1945 neljäsosaa koko maapallosta. Neuvostoliiton hajoaminen sujui vuonna 1989 kokonaisuudessaan rauhallisesti. Imperiumien tilalle tulleet itsenäiset valtiot eivät ole juurikaan käyneet sotia vuoden 1945 jälkeen. Sodat eivät enää ole normi, vaikka siltä saattaisi tuntua, kun verrataan aikoihin ennen toista maailmansotaa koko ihmisen historian ajan.

Tekeekö kaikki tieto, omistaminen, rikastuminen, viisastuminen meistä onnellisia? Olemmeko tyytyväisiä nyt? Vai pitääkö meidän tietää vielä enemmän, vaurastua ja viisastua? Vastaus taitaa olla kyllä, jälkimmäiseen - eli emme ole tyytyväisiä. Olisiko maapallo parempi paikka eläjilleen ilman Homo Sapiensia - luomakunnan kruununa itseään pitävää ympäristöään tuhoavaa lajia? Tähänkin vastaus saattaa olla kyllä.

Luomakunnan kruunun pitäisi pitää huolta itsestään, kumppaneistaan ja valtakunnastaan.

Pohdimme aiemmin ihmislajia postauksessamme: Maapallon pahin vieraslaji


Lähde: Yuval Noah Harari: Sapiens Ihmisen lyhyt historia

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!