Nunnia ja konnia Suomen Chicagossa

Kävimme kuusihenkisen perheemme kanssa katsomassa Lahden kaupunginteatterin uusimman kassamagneetin Nunnia ja konnia. Kyseessä on vanha tarina, josta on tehty elokuvakin jo 1990-luvulla.

Juoni on  yksinkertainen ja siten helppo seurata. Ei tarvitse koko ajan otsansa hiessä pinnistellä outojen nimien muistamiseksi ja kuka on kenenkin sukulainen tai exä tai nyxä ja mikä on tilanne ja miten tähän on tultu. 

Kapakkalaulajatar jutun päähenkilönä joutuu tahtomattaan todistamaan ukkomies-rakastajansa tekemää murhaa. Poliisi piilottaa laulajattaren paikalliseen luostariin, jossa vastaanotto on abbedissan taholta viileä, mutta kollegojen taholta lämmin. Tosin jälkimmäiset eivät tienneet asioiden oikeaa laitaa.

Luostarin meininki vaihtuu vähän toisenlaiseksi päähenkilön ansiosta, varsinkin kuorolaulun osalta. Lopussa paha saa palkkansa ja viaton päähenkilö pelastuu julmalta kohtalolta muutamien uhkaavienkin tilanteiden jälkeen. Minkäänlaista Jumalan, uskonnon ja kirkon pilkkaamista ei ollut havaittavissa eikä edes kuviteltavissa eikä muutenkaan kirkon näkemyksiä arkaluontoisista asioista korostettu. Onneksi, koska se ei olisi ollut mitenkään tämän jutun "clou". Abbedissa oli sitä vastoin perillä siitä, kuka on John Travolta.

Rikos. Nuoruuden rakkautta. Pettämistä ja hyväksikäyttöä. Kasvua ja kehitystä. Valheellisuutta. Nuoruutta ja viattomuutta. Vanhojen kiusallisten tilanteiden muistelua. Eteenpäin katsomista.

Perinteistä musikaalikomediaa, jossa laulut ovat tekemällä tehtyjä eivätkä melodiat erityisesti jää mieleen. Mutta niiden tarkoitushan onkin viedä tarinaa eteenpäin ja antaa muillekin kuin pääosan esittäjälle tilaisuus loistaa. Tarina on kevyt, tavanomainen ja viihdyttävä. Paikoitellen laulujen sanat ovat aika hätkähdyttäviä. Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvulle ja niin ollen nähdään sen ajan mukaista vaate- ja hiusmuotia sekä musiikkia.

Pääosan esittäjä Ushma, joka on alunperin tuttu 1990-luvun Gimmel-tyttöbändistä, ei ole suinkaan ainoa onnistuja. Koko nunnajoukko ryhmänä sekä jokainen erikseen onnistuivat loistavasti. Varsinkin jäi mieleen topakka kuoronjohtaja, abbedissa sekä nuorin noviisinunna, joka teki hahmostaan suloisen ja nöyrän harjoittelijanunnan. Hän oli myös loistava laulaja, melkein parempi kuin pääosan esittäjä. Nunnat olivatkin ilmeisesti paikallisen gospel-kuoron jäseniä, ainakin suurin osa. Myös itse pääkonna oli juuri niin vastenmielinen ja ärsyttävä kuin pitikin, mutta ei siinä kuitenkaan ampunut yli. Hänen p**kainen naurahduksensa sopi kuvaan hyvin. Ja ne 70-luvun tamineet sekä hänellä että apureillaan olivat niiiiin hyvät. Housut olivat reisistä kireät ja lahkeesta leveät. Nahkatakit, pitkähköt tukat, viikset, aurinkolasit. Ja se kävelytyyli ja muu liikkuminen!

Perinteiseen tapaan Lahden kaupunginteatterin isolla näyttämöllä oli taas upeat lavasteet ja tekniikka toimi saumattomasti ja huomaamattomasti. Pilkkuna kaiken päällä oli paavin sisääntulo yllättävästä suunnasta näytelmän lopussa.

Harvaa näytelmää viitsii katsoa uudelleen, mutta tämän voisi.

Kuvat: Lahden kaupunginteatteri, Pixabay

Ei kaupallista yhtieistyötä: Lahden kaupunginteatteri / Erikoiset Asiantuntijat