Kala toosassa

Iltapäivälehti uutisoi äskettäin transnaisesta, jolle oli tehty Brasiliassa kalan nahasta uusi vagina, kun vanha alkoi kasvaa umpeen. Menisi melkein aprillipäivän jutusta. Ja sellainenhan se varmaan onkin.

Sinänsä kertakaikkisen hienoa, että yritetään auttaa. Vaiva kuin vaiva. Tulee silti ehkä mieleen, että olisiko tämä resurssi pitänyt käyttää vaikkapa jonkun syöpäsairaan lapsen tai aikuisen koko elämän pelastavaan leikkaukseen? Tai onnettomuudessa vammautuneen kehon korjaamiseen liikuntakyvyn tai näkökyvyn palauttamiseksi? Olikohan liian natsistinen kysymys.

Nimittäin jos on tehty vagina kalan nahasta ja siinä on silikonista rustattu ”runko” sisällä, niin pystyyköhän sitten sen avulla sen kummemmin nauttimaan seksistä? Anteeksi tyhmyyteni, kyseessähän on kuitenkin äärimmäisen herkkä asia ihan joka tavalla. Vanha kunnon kyynikko ei usko siihen, että koko juttu on edes totta. Ja jos on, niin on kyllä aika utopistinen juttu. Toivottavasti homma kuitenkin onnistuu.

Mikä tahansa tarjouskirjolohi ei tietenkään käy tähän tarkoitukseen, vaan joku tietty ja tietyllä tavalla käsitelty. Mutta ei siihen mitään hermoratoja varmaankaan saada liitettyä.

https://www.facebook.com/Iltalehti.fi/posts/10156472168812430

Käkikin sen tietää – kieli muuttuu

Se on jo vanha juttu, että tiaisen tuttu ti-ti-tyy on muuntunut 
kaupunkilaistinttien nokassa lyhyempään muotoon; ti-tyy, Ja että monilla 
linnuilla on paikallisia murteita käytössään. Kainuulainen laulurastas 
lurittelee siis eri tyyliin kuin uusimaalainen serkkunsa.

Mutta että käkikin lähti tähän mukaan. Sitä ei meinaa vanhempi 
lintubongari oikein käsittää, eikä hyväksyäkään. Kesäinen perinneääni ja 
odotettukin ikävuosien ennustelijalintu on nyt hoksannut, että kiirettä 
pitää ja lyhentää täytyy. Kuk-kuu kuk kuk-kuu kuk. Näin se lauleli ja 
loppua ei tullut eikä muutosta rytmiin. Millä tuosta nyt ikävuodet 
laskee – onko se sitten yksi – yksi ja puoli – kaksi – kaksi ja puoli... 
Ei tule mitään ja nyt käelle joku holtti kukkumispuuhaan.

Maailma muuttuu ja kieli sen mukana, näköjään linnuillakin, jotka ovat 
matkimisen mestareita. Äänimaailma on kehittynyt monotonisempaan 
suuntaan ja ketä se nyt innostaa laulaa luikauttelemaan kovinkaan 
korkealentoisia aarioita, kun ympäriltä kuuluu vain liikenteen 
tööttäystä ja tuuttausta ja yhtäjaksoista surinaa ja hurinaa. Vai onko 
lintumaailma lähtenyt mukaan trendikkääseen sanojen lyhentelyyn ja 
seuraavaksi kai sitten englannin lainasanojen viljelyyn.

Kieli muuttuu, mutta miksi sen pitää muuttua mielestäni huonompaan 
suuntaan. Kaunis ja monipuolinen ja taivuteltavissa oleva suomi 
korvataan englanninkielisillä lyhenteillä, joista ei tavan maatiainen 
ota mitään tolkkua. Asiat pitäisi hoitaa BTW  ASAP ja nämä nyt ovat 
vielä helpoimmasta päästä, jo tutuiksi tulleita. Nuoremman väen kanssa 
viestitellessä meinaa mennä sormi suuhun. Kun vastausta odotetaan, niin 
viestin loppuun LMK tai kesken viestittelyn tulee BRB – niin on turha 
odottaa viestiä ASAP. IMO tämä on kielen hukkaan heittämistä ja sen 
monipuolisuuden tuhlaamista, myöskin samaan muottiin puristautumista ja 
yksilöllisyyden kapeutumista. Mutta jos et ymmärrä, tilanne saattaa 
muodostua FOMOksi.
IMO tämä on hullua. Mutta totuushan on, että näin ne kielet aina ovat 
kehittyneet. Aikojen alusta saakka.

Raamatun kertomuksen mukaan taivaaseen asti ulottuvaa Baabelin tornia 
rakentamaan ryhtyneet vedenpaisumuksesta selvinneen Nooan jälkeläiset 
uhmasivat Jumalaa rakennuspuuhillaan ja rangaistukseksi Jumala sekoitti 
heidän kielensä. Kun he eivät enää ymmärtäneet toisiaan, rakentaminen 
yhdessä ei luonnistunut ja he lähtivät kukin tahoilleen kielineen.

Evoluutioteorian mukaan kieli on syntynyt äänteistä, joita eläimet 
edelleen käyttävät kommunikoidessaan. Osa meistä ihmisistäkin hymähtelee 
ja murahtelee sille päälle sattuessaan, mutta se on tietysti 
valintakysymys tänä päivänä.
Kielen synty on ollut pitkä prosessi.

Kieli on ihmislajille tyypillinen ominaisuus. Puheen tuottaminen vaatii 
systeemin, joka muodostuu keuhkoista, äänihuulista,henkitorvesta, 
kurkunpäästä ja vielä kielen sekä huulet. Näiden lisäksi käytössä on 
oltava loogiseen ajatteluun kykenevät aivot ja tarve tuottaa puhetta eli 
vuorovaikuttaa. On tutkittu, että muutamia miljoonia vuotta sitten Homo 
Erectus olisi kyennyt eleisiin perustuvaan symbolikieleen ja siitä onkin 
vielä ollut pitkä loikka siihen hetkeen, kun muutama kymmenen tuhatta vuotta sitten Homo Sapiens keskusteli nykyistä puhetapaa 
muistuttavaan tyyliin. Tähän kielten biologiseen kehitykseen verrattuna 
itse kielen muutosprosessi on ollut paljon nopeampi ja näinä aikona 
vauhti vain kiihtyy.

Yksi merkittävimmistä kielten muutoksista on lainautuminen, jota on 
tapahtunut aikojen saatossa vaikka kuinka ja paljon. Sanat, jotka koemme 
tätä nykyä suomalaisiksi, ovatkin alun perin muualta lainattuja. Vai 
olisitko näin arvannut esimerkiksi sanoista  taivas tai mehiläinen, 
jotka ovat vanhimpia lainoja indoeurooppalaisista kielistä. 
Balttilaisperäisiä vanhoja lainasanoja ovat esimerkiksi tytär ja napa. 
Ihan tutun suomalaisilta ne nyt tuntuvat. Lisäksi sanoja on lainattu 
germaanisista ja slaavilaisista kielistä.  Viime vuosisatoina lainasanat 
ovat tulleet lähinnä ruotsin ja muista Euroopan alueen kielistä. Ja nyt 
aivan tuoreimpana, viime sotien jälkeen, lainautuminen alkoi englannin 
kielestä internetin ja muun kansainvälistymisen myötä. Ja tässä 
tilanteessa nyt ollaan, että lainasanat ovat muuttumassa lainasanojen 
lyhenteiksi ja ihmiset ilmeisestikin lakkaavat piakkoin puhumasta. On 
helpompi viestiä lyhyeen tyyliin viestintävälineillä ja onko sitten 
käymässä niin, että biologinen evoluutio alkaa tehdä tehtäväänsä ja 
rappeuttaa puheeseen tarvittavia elimiämme ja vahvistaa näppäilyyn 
tarkoitettuja sormenpäitämme.

Lainasanat toki myös rikastuttavat kieltä, kun ne lainautuessaan saavat 
sopivanlaisen kohdekieltä muistuttavan version. Kuten nyt esimerkiksi 
kahvi tai kulttuuri tai herra,  joiden alkuperäkin on helposti 
pääteltävissä. Jotkut vierassanat tuntuvat turhilta suomalaisessa 
käytössä,  esimerkiksi kahvilan sijaan puhutaan coffee housesta tai että 
ale onkin sale. Vanha vitsi on myös sana smoothie, jonka suomalainen 
tietysti lausuu niinkuin kirjoittaa,  kuten useimmat suomen sanat 
lausutaan.

Saahan sitä puhua miten tahtoo, kunhan tulee kielenkäyttöineen 
ymmärretyksi, mikä edelleen lienee yksi kielen tärkeimmistä tehtävistä.  
Mutta jos ennenpitkää joka toinen lauseemme sana on englantia, voisiko 
sen sijaan sitten puhua kokonaan englantia?
Jos saan kesän aikana laskettua käen kukunnasta jäljellä olevat 
elinvuoteni ja niitä olisi luvassa muutamia kymmeniä, pääsen ehkä 
näkemään, miten kieli vielä kehittyy.  Lähetän ilmoille kysymyksen – 
RSVP.



BTW = By the way – muuten, toisin sanoen
ASAP = As soon as possible – niin pian kuin mahdollista
LMK = Let me know – odotan vastaustasi
BRB = Be right back – palaan pian
IMO = In my opinion – mielestäni
FOMO=Fear of missing out – pelko ulkopuoliseksi jäämisestä
RSVP= Répondez s'il vous plait – vastausta pyydetään

Twerkkaus – lihat liikkeelle

”Nyt lähdetään, Nytte, twerkkaus-tunneille”, pyysi Nymma muutama päivä sitten. Kaitafilmi kelasi kuvaa Nyttestä hytkyttämässä ahteriaan ja kohteliaasti kiitin ehdotuksesta ja kieltäydyin. Minulla on siihen lajiin aivan liian riittämätön työskentelyväline, kun kaikki muodokkuuteni on keskittynyt rintojen ja takapuolen välimaastoon.

Päätin kuitenkin ottaa selvää lajista tarkemmin ja sukelsin YouTuben kautta lajin saloihin. Juuri meneillään olleet SM-kisatkin kertovat lajin suosiosta. Kauan ei tarvinnut viisastua aiheesta, kun lajin tarkoitus tuli selväksi. Hetkuttaa takalistoa ja isosti. Hieman kuin lintu soitimella tai narttukoira tyrkyllään juoksuaikana.

Vaikutti kuitenkin siltä, että lajin harrastajat ovat enemmän kuin tosissaan. Yrittäessäni saada edes pientä liikettä aikaiseksi, niin totesin, että himskatti, tämä taitaakin olla aikamoista taitoa vaativa laji. Joskus vatsatanssiakin testanneena totesin, että kyllähän tämä urheilusta käy siinä missä joku muukin laji. Todellakin.

Lajin suomalainen ammattilainen kertoo twerkkauksen hauskuudesta ja yhteisöllisyydestä. Kuvaus sopii useimpiin joukkuelajeihin ja sehän onkin joukkuelajin suola. Yhdessä twerkkaus tuo iloa, se välittyi julkaisuista. Hän kertoo myös, että laji ei olisi lainkaan seksuaalinen. Hyvä sitten – mutta en edes halua uskoa. Toisaalla kun mainitaan lajinkuvauksessa, että siitä nimenoman on kyse – seksuaalisesti provosoivasta tanssilajista. Sen kyllä pääsin itsekin toteamaan.  Ja mitä pahaa siinä muka on. Saa siitä katsojakin nauttia, eikä vaan harrastaja.

Maailman sivu on tanssittu seksistisesti. Lambada oli 90-luvulla kova juttu ja on sitä tullut kiemurreltua yön pimeinä tunteina lähikuppilan tanssilattialla. Oman Ukon kanssa, tietysti. Tanssilaji oli meille parina siitä hankala, kun Uko on pitkänhuiskea ja itse olen tällainen lyhyenläntä. Se polven työntö haaruksiin aiheutti molemmille osapuolille haasteita. Huh, vieläkin alkaa häpyluuta jomottaa.

Tango rantautuessaan Suomeen syksyllä 1913 aiheutti melkoisen kohun. Kyseessä oli tuon ajan mittapuun mukaan erittäin eroottinen ja viekoitteleva tanssityyli, jossa intohimoinen musiikki todellakin provosoi riisumaan partnerin vaatteista jo tanssilattialla, noin kuvainnollisesti. Mutta mikä olisikaan ihanampaa, kuin provosoitua tangon sävelin taitavan viejän käsivarsilla.

Tavallinen lavatanssi taitaa olla enemmän suomalaiseen, vanhempaan makuun. Aikanaan vastasin Nymmalle myöntävästi, kun hän isäntineen pyysi minua Ukon kanssa lavatanssikurssille. Se oli hauskaa. Veivattiin siellä hikipäässä valssit, humpat, foxit. Uko joskus moitti, että vedän ja niin taisin tehdäkin, kun omasta mielestäni oppi meni nopeammin omiin jalkoihin. Sittemmin osat ovat vaihtuneet ja nykyisin antaudun täysin Ukon vietäväksi.

Jotain esileikin omaista on varmasti joka tanssilajissa. Onhan se parhaimmillaan nautinnollista sekä osallistujille että katsojille. Mutta että seksuaalisuus liittyisi vain näihin uudempiin lajeihin, niin se on puppua, osattiin sitä siis ennenkin.

Ja muuten, alussa mainitsemallani työskentelyvälineellä ei pitäisi olla vaikutusta twerkkaukseen muutoin kuin niin, että pienemmällä pepulla joutuu tekemään hieman enemmän töitä.

Nymma – saattaisin sittenkin lähteä twerkkaamaan 😉

Myötähäpeää ja muita tunteita jääkiekosta

Mittään en ymmärrä useimmista urheilulajeista, esim. jääkiekosta. Mutta katson silti. En käytä koskaan sanaa lätkä, koska se on niin tyhmä sana. Katson lajia lähinnä vain silloin kun panokset kovenee. Kuten esimerkiksi Venäjä-Suomi välieräottelun reclineristä vaakasuorassa, silmät puolittain kiinni. Pyysin vielä tytärtä hakemaan yöpöydän laatikosta korvatulpat, ettei tarvi kuunnella sitä hitonmoista älämölöä.

Lopputulos oli aika ylläri suurelle yleisölle, mutta jotenkin itse osasin odottaa sitä. Sääli on sairautta ja pelko veren vähyyttä, mutta silti käy venäläisiä vähän surku. Sen sijaan se, mitä osa Venäjän mediasta lausuu, nostattaa melkoisia myötähäpeän tunteita. Havaintojeni mukaan itäveljet (media) ovat aina olleet tosi huonoja häviäjiä. Olosuhteet ovat kaikille samat ja tämä laji ei onneksi juurikaan ole välineurheilua. Kiekko on kaikille saman muotoinen ja -kokoinen ja jää on kaikille yhtä liukasta. Joskus voi tuomarityöskentelyssä olla sanomista, mutta on se yhtälailla osunut välillä Suomenkin joukkueen nilkkaan, kuten nyt kuulemma kävi venäläisille. Suomalaiset olivat tästä päinvastaista mieltä. Sekin kuuluu kuitenkin pelin henkeen. Ja tuomarien ratkaisuja harvoin perutaan.

Itäveljien mukaan Suomen joukkue oli ”täynnä järeänkokoisia vahvoja pelaajia”. No nii-i! Jääkiekossa tarvitaan juuri sellaisia. Mitäs ovat ite jotain kukkakeppejä? Pitäis olla ruoka-aikana kotona.Tenukepit ei taida nykyjääkiekossa enää pärjätäkään. Suomen peli ”ei ole jääkiekkoa, vaan keskeytymätöntä työtä”. Voi tsiisus sentään. No ei kai sitä kannata keskenkään jättää, vaan ”työskennellä” viimeseen vihellykseen asti? Heidän mielestään Suomi pärjäsi pelissä tuurilla. No, sitäkin tarvitaan joukkueurheilussa ja se kuuluu kuvioon. On sitä tuuria venäläisilläkin joskus varmaan ollut?

Rökitettiinhän Ruotsikin puolivälierissä. Ruotsi tuli hakemaan kultaa ja Suomi ”tuhosi heidän unelmansa”.  Kolmatta peräkkäistä kultaa tulivat hakemaan. Mitäs siitä ahneudesta taas sanottiinkaan? Rakas vihollisemme keskittyy silti ylistämään Suomen valmentajaa ja ihailemaan pelisuoritusta. Elämä on, urheilu on ja jääkiekko on.

Edit 27.5.:  Ja nyt taas jaksaa koko kansa heilua, kun ME voitettiin! ;) Kyllä tää tuli meille ihan tarpeeseen, kun Euroviisut meni penkin alle. Ja vaalitkin vähän niin ja näin. (Oma ehdokas ei tullut valituksi kummassakaan vaalissa).

Avautumisen hoiti tällä kertaa Nymma

Kevät ja me

Kevät on paras vuodenaika. Jonkun mielestä se on pahin ja ymmärrän sen hyvin. Monille mielenterveysongelmista kärsiville se on ahdistavaa aikaa, kun kaikki ympärillä uusiutuu ja kuoriutuu vanhan alta ja itse olet kuitenkin aina se sama. Eikös huhtikuu ole itsemurhien sesonkiaikaa juuri tästä syystä.

Joka kevät nähdään aivan huikea muutos luonnossa. Maaliskuun lopussa voi hyvinkin olla hanget korkeat nietokset ja 20 astetta pakkasta. Ja siitä pari viikkoa eteenpäin, niin jo laulaa peippo sekä kukkii vuokko ja moni muu. Olis aivan tylsää asua jossain Kanarian saarilla tai muualla, missä ei ole neljää vuodenaikaa. Oikeesti. Kanariallahan vuorokauden keskilämpö vaihtelee vuoden sisällä vain n. 7 astetta. Meillä tuo vaihteluväli on jotain aivan muuta. No, me ei saada sitten useampaa satoa kasviksista ja hedelmistä. Mutta esim. mansikat on täällä paljon parempia. Ja uudet perunat. 

Keväässä minua ahdistaa vaatetuksen vähentäminen ja ohentaminen. Aina ne edellisen kesän tamineet on kaapissa talven aikana kutistuneet. Ja näkyy niiden alta ne valkoiset kintut ja kuivuuttaan pölisevä iho. Syksyllä on paljon helpompaa ja turvallisempaa kiskoa vaan paksumpaa villahousua ja berberiä päälle.

Kyllä siihen kevään ja kesän ihanuuteenkin silti leipääntyy. Toukokuussa ekoilla helteillä kaikki naapurit kuopsuttaa jotain pihallaan, pyöräilee ja ulkoilee ihan ”simona”. Samanlainen sää jos sattuu syyskuulle, niin ketään ei enää kiinnosta. Syksyllä päivän lyhetessä käperrytään kotiin. Naistenlehtien kansikuvistakin sen huomaa. Niiden mukaan kaikkien täytyy syksyllä sisustaa, hankkia viherkasveja kotiin ja laittaa uuniruokia. Minä laitan enimmäkseen uuniruokia ympäri vuoden, viherkasvit olen yhtä lukuunottamatta tappanut ja sisustamisesta ei voi meidän huushollissa oikeastaan puhua. Olkkarissa on samat verhot olleet kohta 10 vuotta. Vain keittiön kapan vaihdan syksyllä ja keväällä. Ja siis sama kappa aina viimeistään adventtina ikkunaan ja keväisempi kappa tilalle vapun tienoilla. 

No helkkari, siitäpä tulikin mieleeni, että vieläkin siellä näkyy olevan se joulukappa. Tämän verran siis sisustaminen kiinnostaa. Pahemmin kävi kolme vuotta sitten työuupumuksen vuoksi saikuttaessani. Huomasin vasta elokuussa, että vieläkin on tonttuverho keittiössä edellisen joulun jäljiltä. Ehkä vaihdon laiminlyöntiin vaikutti osin sekin, että silloinen kevätverho katosi mystisesti. En löydä sitä mistään vieläkään. Isännän mielestä se oli ”poliittisesti arveluttava”. Siinä oli nimittäin ruiskukan kuvia. Oliskohan hänellä jotain tekemistä sen katoamisen kanssa?

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Tuuleeko Kuussa?

                       

Tuuleeko Kuussa? Nytte pohtii.

Ei tuule. Se onkin yksi niistä syistä, joka aiheutti epäilyksiä, ettei Kuun pinnalla olisi koskaan käytykään. Kuva Amerikan lipusta liehumassa Kuun kamaralla antaa mielikuvan kohtuullisen navakasta tuulesta. Lippu saatiin liehuvaan asentoon ylälaidan rautalankavirityksellä ja alareunan aaltomaisen pinnan aikaansaavalla toisella virityksellä. Miksi näin? Oliko tuolloin kyse tietämättömyydestä Kuun pinnan tuulitilanteesta vai amerikkalaisten halusta olla kunnolla esillä lippuineen. Hämmennystä se kuitenkin aiheutti ja aiheuttaa edelleen, kun Kuussa käyntiä aina vain epäillään.


Kiinalaisten luotain laskeutui vastikään Kuun pimeälle puolelle. Sille puolelle, joka ei koska näy Maan kamaralla katsojan silmään. Lippua ei luotaimesta laskettu Kuun kamaralle ja tuuliasiakin on tullut tässä 1960- ja 2010-luvun välillä selväksi. Ei hivelisi tuuli kiinalaisenkaan taikonautin poskea, jos lähtevät joskus Kuuta kohti miehitetylle lennolle.

Kuu kulkee Maan ympärillä hurjaa vauhtia ja pyörii vielä itsensäkin ympäri. Miksei sitten Kuun kuivalla pinnalla pölly käy. Tuuli vaatii ilmakehän ja sitähän ei Kuulla ole. Aurinkotuuli kyllä avaruudessa puhaltelee, muttei se vaikuta Kuun pinnalla niin voimakkaana, että se saisi hiekan nousemaan Kuun maaperästä. Jälkikäteen ajateltuna oli siis ajattelematonta liehuttaa lippua Kuussa.

Kuun pyörimistäkin on epäilty — että pyöriikö se akselinsa ympäri lainkaan, kun aina on sama puoli Maahan päin. Miten se on mahdollista, ettei edes pientä vaihtelua ole Kuu-ukon kasvonpiirteissä. No, Kuu kiertää Maan täsmälleen samassa ajassa kuin itsensä ympäri. Ja se on melkoisen tarkkaa toimintaa se. Aikaa myöten molempien kappaleiden pyörintä tulee hidastumaan, mutta käykö se keskenään samaan tahtiin? Aika näyttää ja tulevat sukupolvet sen sitten näkevät.

Muinoin Kuu oli lähempänä Maata ja pyöri nopeammin ja Kuu näytti Maalle eri puoliaan. Miljardeja vuosia sitten Maan päällä kulkijat ihailivat siis superhypersuurta kuutamoa. Ajan myötä Maan painovoimakenttä on hidastanut pyörimisvauhtia ja hidastaa edelleen. Tulevaisuudessa Maan päällä talsijat, vasta noin miljardin vuoden kuluttua, eivät enää pääse kokemaan täydellistä Auringonpimennystä, kun Kuu myös etääntyy Maasta noin 4 sentin vuosivauhdilla eikä sitten hamassa ajassa enää peitäkään Aurinkoa kokonaan taakseen.

Maakin pyörii itsensä ympäri ja kiertää hurjaa vauhtia Auringon ympäri ja koko aurinkokuntamme matkaa kovaa vauhtia kotigalaksimme Linnunradan kanssa maailmankaikkeudessa. Eikä tunnu missään. Vaikka vauhti on niin kova, että silmissä pitäisi vilistä. Pyörimisliikkeen vaikutus on niin pieni suhteessa meitä maankamaralla pitävään painovoimaan, että pyörimiskokemukset on jätettävä Linnanmäen härpäkkeille.

Maan asukki siis reissuaa, vaikkei ottaisi askeltakaan, välillä tuuli heiluttaa lippua salossa, välillä se roikkuu tankoa pitkin kuin märkä rätti. Maan kamaralla ei tarvitse lippua viritellä vaakatasoon, vaan luonto hoitaa sen silloin, kun parhaaksi katsoo. Kesän matkasuunnitelmat voi jättää väliin ja säästää luontoa, kun tietää, että matkavauhti maailmankaikkeudessa on melkoinen. Takapihalle vaan aurinkoon, UV-suojakertoimet silmille ja iholle. Tuuli hivelee vilvoittavasti ihoa, kiitos ilmakehämme ja jos hyvin käy, aurinkotuuli saattaa puhallella yön pimeydessä taivaalle roihuavat revontulet.

Kuva: Pixabay

Migreenistä

Jumala, loitko migreenin heti sen jälkeen, kun Eeva oli ottanut omenan? Ja vasta sitten annoit niille ne viikunanlehdet? Kyllä me ollaan tämä aina tiedetty, siitä vaan ei kirjoiteta eikä puhuta mitään. Siinä se median ylivalta taas näkyy. Miksei sen perimmäistä syytä vieläkään tiedetä, vaikka on käyty kuussakin (onkohan edes?) ja kuvattu musta aukko ja Marsin pintaa?

On toki pahempiakin sairauksia. Kuten syöpä tai infarkti tai vaikka alkoholismi. Migreeni ei sinällään tapa. Eräs julkisuuden henkilön sukulainen tosin sai aivoverenvuodon migreenikohtauksen yhteydessä.

Jos vakava sairaus luokitellaan niin, että se joko haittaa merkittävästi elämänlaatua tai johtaa hoitamattomana kuolemaan, niin silloin migreeni on vakava sairaus. Sen syytä ovat monet työstä poissaolot, inhimillinen kärsimys, vapaa-ajan suunnitelmien muuttuminen, matkojen ja juhlien peruuntuminen, kalliiden lääkkeiden hankkiminen…

Taipumus siihen lienee jossain määrin perinnöllinen. Omassa perheessäni kaikki kärsivät migreenistä. Itselläni on ollut jo vuosien ajan estolääkitys. Viimeisimmän kohtauksen syntymiseen vaikutti vahvasti se, että unohdin jakaa kolmen päivän estolääkkeet dosettiin. No, parin päivän paasto ja vuodelepo ei ole pahasta. Eikä ole vaaraa auringonpistoksesta.

Avautumisen hoiti tällä kertaa: Nymma