...nimittäin marjojen kerääminen ja pakastaminen ja muu säilöntä. Aamulenkillä, ihan vain sivusilmällä, satuin huomaamaan vadelmapöheikössä punaista väriä. Kääk! Vadelmat alkavat kypsyä helteistä ja kuivuudesta huolimatta. Niinkuin minä olin jo ehtinyt ajatella, että tänä vuonna selviän siitä. Mistäkö! No siitä turhasta syyllisyyden tunteesta, kun marjakorit saavat osaltani pölyttyä tämänkin kesän kellarin perukoilla.
Syyllisyyden sijaan yritän ajatella, että yhtä hyvin voin ostaa marjat niitä myyviltä. Voisinhan tuntea syyllisyyttä siitäkin etten osta. Kun joku on niitä vaivalla myyntiin kerännyt.
Tätä samaa asiaa pohdin jo pari kesää sitten postauksessa:
Armahda itsesi marjanpoiminnasta
Kuva: Pixabay
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
Hiukan samanlaisia ajatuksia minulla. Olin helpottunut kun kuulin että mustikat ovat pieniä ja sato vähäinen kuivuudesta johtuen. Nyt voi hyvällä omallatunnolla jättää metsään menemisen marjoja poimimaan :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Eikö ole kumma juttu tämä marjojen metsään jättämisestä aiheutuva syyllisyyden tunne. Se tuntuu vaivaavan monia. Tokihan sitä jankutetaankin, kuinka suurin osa marjadadosta jää noukkimatta. Mutta kyllä osa marjoista ja sienistä on ihan tarkoitettukin metsän väelle, suurin osa metsiemme eläimistä ja linnuista syö metsän antimia. Niillä ei ole edes vaihtoehtoja. Tällä minä myös itseäni tyynnyttelen.
PoistaSamoin aatoksin täällä. Mehumaija on parhaillaan myynnissä kirpparilla eikä näytä käyvän kaupaksi.
VastaaPoistaMinä luovuin siitä vähästäkin marjanpoiminnasta mitä olin harrastanut, kun lonkka alkoi vihoitella. Miehellä marjojen poimimisesta ja säilönnästä vieroittuminen on kestänyt kauemmin. Hän sitä mehumaijaakin käytti.
Kun nuorena parina seitsenkymmenluvun lopussa huomasimme Kuhmon torilla marja-auton lähdimme innolla ostamaan marjoja, mutta siellä ei ollutkaan myyntiä, vaan ostoa. Ihmiset myivät saavikaupalla mustikoita, puolukoita ja lakkoja. Kun kerroin erehdyksestämme opettajainhuoneessa, niin saimme osaksemme moralisointia. Ei auttanut sekään selitys, että meillä oli pieni vauva.
Jokaisen kansallisvelvollisuuteen kuului rymytä kaikki vapaa-aika metsissä iästä kunnosta ja elämäntilanteesta riippumatta.
Kiitos kommentistasi!
PoistaNäin se marjanpoiminta tuntuu olevan ihan jokaista kynnelle kykenevää koskeva velvollisuus. Minusta on hienoa, että toiset niitä keräävät - osa huimiakin määriä. Minä puuhailen sillä välin jotain muuta itselleni ihan yhtä tärkeää tai mieleistä. Sienentämisestä kyllä pidän kovastikin. Siinä se kori täyttyy nopeaan ja saa kuljeskella ympäriinsä apajia haeskellessa.
Miten osuittekin just sopivasti tekemään marja postauksen, tänään kun olin vapaaehtoistyössä, niin sovittiin me kolme naista että lähdetään mustikkametsään, niin mikä riemu kun pääsen tutustumaan myös uuteen metsään, meillä tulee kiva reissu, istuskella myös mättäällä kahvia ryystäen leipiä syöden, mutta en kauan istuskele, kun minulla on se älytön into poimia mustikat, olkoot ne uutisten mukaan pieniä ja kuivahkoja, mutta marja on kaikin puolin terveellinen.
VastaaPoistaTäytyy sanoa että en ole jäänyt neljän seinän sisälle uudessa asuinseudussa, joku sanoi että täällä ihmiset on sulkeutuvaisia, ja vaikea tutustua heihin, mutta minä en ole sellaista havainnut,
koska olen tutustunut jo aika moneen minun ikäiseen naisihmiseen. (muuten oottekste käyny tsekkaamassa muutamat tään kaupungin kuvani blogista.?)
Kiitos kommentistasi!
PoistaUskon, että marjareissut ovat mukavia eväineen kaikkineen. Ja ystävien kanssa on aina mukavaa ja kerääminenkin sujuu joutuisaan, kun samalla juttelee niitä näitä.
Se taitaa olla niin, kun on itse avoimin mielin ja helposti lähestyttävä, niin se saa ihmiset ympärillä rentoutumaan.
Täytyykin heti käydä kurkkaamassa uudet kuvat blogissasi.
Hyvää alkanutta viikkoa ja kivoja marjastusretkiä 🌞