Armahda itsesi marjanpoiminnasta!

Nyt hei oikeesti ahdistaa lomaodotukset. Ei omat, vaan ympäristön ja yleisen mielipiteen ja sukulaisten asettamat marjanpoimintaan ja säilöntään liittyvät.

Muutimme Ukon kanssa parhaimpaan mansikka-aikaan ensimmäiseen omaan kotiimme. Ja mikä mahtoi olla ensimmäisten pakollisten ostosten listalla. Kaappipakastin. Vaikkei se oikeastaan olisi 1 h + kk:n pieneen keittokomeroon mahtunutkaan. Kuumin marjojen pakastusaika oli käsillä ja ”Niin on kiva sitten pakkasesta mansikkaa talvella ottaa” -tyyppiset lauseet ahdistivat pakkas- ja rasiaostoksille. Kymmenen kiloa mansikkaa ja kaikki suoraan pakastimeen.

Ja uskoo ken tahtoon, mutta mikään ei ole ollut suurempi pettymys, kuin maistaa ensimmäisen kerran keskellä talvea pakastemansikkaa. Muistan vieläkin Ukon hämmentyneen ilmeen. Kaukana oli kesäisen mansikan väri, tuoksu ja maku. Siinä meni mansikan pakastusfiilis saman tien. Tänäkin päivänä perheeni syö mansikkaa satoaikana niin että napa rutisee, mutta yhtään ei pakasteta. Koska ei ole mikään pakko.

Muitakaan marjoja ei juuri pakkaseen laiteta, mustikkaa korkeintaan. Ostettuna ja valmiiksi putsattuna. Rasioihin saamme marjat joten kuten itse. Pakastettu mustikka on kyllä hyvää, kaurapuuron päällä tai viilin kanssa – kuka tykkää mitenkin. Ihan yhtä hyvää se on ostomustikka kuin itsekerättykin.

Minusta on hienoa, että joku kerää marjoja yli oman tarpeen muille myytäväksi. Olisi kauhean harmillista, jos kukaan ei ostaisi, kun jollain riittää intoa keräämiseen. Moni nuori ja miksei vanhempikin on tienannut rahaa johonkin mukavaan. Juuri luin juttua, kuinka eläkeläinen oli 15 päivän marjastamisen tuotoilla risteillyt 15 päivää Karibialla (Seura 22/2019). Jos siis kaikille marjakaupan osapuolille jää kaupoista tyytyväinen olo, miksi vain marjanpoiminnasta saa kultaisen kruunun. Kyllä marjanostajakin on tässä asiassa yhtä paljon hyvän työn tekijä kuin poimijakin.

Mustikkaa on mukava joskus itse kerätä pienen (pyöreä vuoka halkaisija 26cm) piirakan verran. Siinä tuntee osallistuneensa koko kansan yhteiseen kesäpuuhaan ja voi sanoa käyneensä mustikassa. Jos sitä nyt kenellekään tarvitsee todistella.

Mustikka-aika osuu vielä usein yksiin pahimman hyttysajan ja helteiden kanssa. Josta syystä mustikkametsään lähtö on vielä vähemmän houkuttelevaa. Hikipäässä huhkiessa hyttysten ininä korvan juuressa vain kovenee, eikä helteestä huolimatta voi vaatetusta vähentää. Kotiin! Sanoo järki, vaikka mustikkaämpärin pohja vielä pilkottaa.

Puutarhamarjojen keruu se vasta vastenmielistä on. Kypsyy koko satsi samaan aikaan ja pitäisi olla kykkimässä marjapensaassa aamusta iltaan ja vielä mehustus tai pakastus päälle.  Olen kyllästetty mustaherukkamehulla jo lapsuudessa ja nuoruudessa tuli kiintiö täyteen. Ei mene herukkamehu edes flunssajuomana. Voin helposti jättää herukat rastaille, ne ilahtuvat kovasti ja ovat nopeita noukkijoita. Ei siinä kauan nokka tutise, kun pensas on tyhjennetty. Uko joskus intaantuu keräämään marjat parempaan talteen ja keittelen ne kyllä sitten mehuiksi.

Minua kummastuttaa, miten joku perhe saa kulumaan talven aikana 30 ämpärillistä mustikkaa, 20 ämpärillistä puolukkaa, 4 x 10 kilon laatikollista mansikkaa ja 50 pullollista herukkamehua. Tähän vielä soseet ja hillot päälle. Talviaikaan moni kuitenkin hankkii tämän lisäksi etelän hedelmiä c-vitamiinin lähteeksi. Luulisi, että keväällä jo viimeistään alkaa tökkiä. Mutta ei siinä mitään, varmasti on vitamiinien saanti taattu, kun marjat saa talven aikana käytettyä. Olen kyllä osunut kuulemaan myös niitä tarinoita, joissa pakastettuja marjoja hävitetään ennen uutta satokautta.

Tästä marjaruljanssista voi itsensä vapauttaa ja armahtaa. Kesällä voi nautiskellen napsia marjan sieltä toisen täältä, kun sattuu osumaan kohdalle. Mansikoita voi ostaa torilta ja syödä vaikka litrakaupalla saman tien. Metsämansikkaa makeampaa ei olekaan ja satokauden ollessa nyt parhaimmillaan niitä voi nauttia päivittäin sopivan metsäpolun varrelta.
Mikä onkaan mukavampaa, kuin toteuttaa lapsuusmuisto:  metsämansikat pujoteltuna timoteihin ja siitä imaista ne yksitellen parempiin suihin.
Talvella marjahimon iskiessä valikoimaa löytyy kyllä lähimmän marketin pakastealtaasta ja ihan ostettaviksihan ne on tarkoitettu.

Luonto tarjoaa herkkujaan kaikelle kansalle ja jokamiehen oikeudella luonnon marjoja saa kerätä toisenkin mailta, kunhan ei mene aivan pihapiiriin. Marjoja jää paljon keräämättä, mutta ei siitä pidä olla huolissaan saati syyllistyä. Kyllä siellä metsässä marjoille syöjiä riittää, linnut ja monet nisäkkäät käyttävät kaikkia luonnonmarjojamme ravinnokseen. Jokamiehen oikeuksiin kuuluu myös olla poimimatta marjoja säilöttäväksi asti.

Metsä- eli ahomansikka on ollut Suomessa tärkeä talousmarja 1800-luvulle saakka. Marjasaaliilla saattoi jopa maksaa veronsa. Metsämansikka on monipuolinen ja sen kaikki osat ovat hyödynnettävissä. Marjoista, lehdistä ja juurista voi valmistaa ruokaa ja rohtoja. Tämän ruusukasveihin kuuluvan kasvin kukkia voi syödä myös ennen kuin pohjusmarja pullistuu tuttuun mansikan muotoon ja lehtiä voi käyttää villivihannesten tapaan vaikkapa salaattiin. Tiesittekö muuten, että metsä- ja puutarhamansikankin varsinaiset marjat ovat ne pienet siemenet eli pähkylät sen marjana pidetyn punaisen möllykän pinnalla! Lehtien ihana tuoksu on peräisin eteeristä öljyistä, josta syystä lehtiä on käytetty erityisesti puhdistusrohtoina. Juurista on 1600-luvulla keitetty liemi tippurin hoitoon. Myös vatsavaivoja on lääkitty juuresta keitetyllä juomalla. Onpa metsämansikasta tehtyä sosetta nautittu ulkoisestikin - auringonpolttaman ihon hoitoon. Metsämansikan antioksidanttimäärä onkin moninkertainen verrattuna puutarhamansikkaan. Metsämansikkaa kasvaa Suomessa Oulun korkeudelle asti melko yleisenä ja pohjoisempana satunnaisesti. Kasvi viihtyy avonaisilla, aurinkoisilla ahomailla, tienpientareilla, rinteillä ja kallionkoloissakin. Korkeiden kasvien lomassa pikkuherkku ei oiken pärjää. Maatalouden ja laiduntamisen väheneminen on vaikuttanut metsämansikan esiintymisalueiden kaventumiseen. Erityisesti kaskitalouden aikana metsämansikka voi Suomessa hyvin ja marjaa riitti kerättäväksi ihmisten pihapiiristä ja ympäristöstä. Siirrettiinpä mansikoita kasvamaankin talonvieruistoille.

Ukkomansikka on suomalaisten ensimmäinen varsinaisesti viljelty mansikkalaji, joka on tuotu Suomeen Etelä-Euroopasta 1700-luvulla. Tänä päivänäkin tätä tulokaslajia löytyy luonnosta karkulaisena, mutta mikään uhka se ei ole kotoperäisille luonnonkasveillemme. Ukkomansikan aromi ei makuhermoja kutkuta, se häviää makeuskilpailussa reippaasti sekä puutarha- että metsämansikalle.

Nykyisin kasvatettavat puutarhamansikkamme ovat lähtöisin Amerikan mantereelta ja puutarhamansikka syrjäytti ukkomansikan viljelykasvina 1800-luvun loppupuolella. Puutarhamansikan valtteja on ukkomansikkaan verrattuna säännöllinen pyöreähkö muoto ja reilusti isompi koko. Kaupallisia lajikkeita on tänä päivänä kymmenkunta ja suosituimman lajikkeen titteliä pitää edelleen Polka, mutta uusia lajikkeita kehitellään koko ajan. Uudet lajit kestävät kasvitauteja edeltäjiään paremmin ja antavat parempaa satoa.

Mustikka on metsiemme terveyspommi, joka sisältää mm. runsaasti kuituja. Paljon puhutaan myös mustikan vaikutuksista silmien ja verisuonten terveyteen sekä hyödyistä muistin osalta.

Mustikka on herkullista smoothiena:
2 dl mustikoita
1 dl maitoa
1 dl luonnonjogurttia
puolikas banaani
Ainekset sekoittimeen, surauta ja kaada lasiin. Nauti!

Mustaherukka on Suomessa luonnonvarainen ja kuuluu alkuperäiseen kasvilajistoon. Tästä luonnonvaraisesta kannasta on viljelyyn jalostettu useita satoisia lajikkeita. Marjojen lisäksi mustaherukasta voi käyttää lehtiä, esimerkiksi teeksi ja rohdoiksi. Villiyrttiharrastajat käyttävät mustaherukan lehtiä ja monelle on tuttua lisätä mustaherukan lehtiä purkkiin kurkkuja säilöttäessä.
Mustaherukan lehdet ovat perusraaka-aine Louhisaaren juomalle, joka maistui itse Mannerheimille. Juoman reseptin voi kurkata vaikkapa sivustolta www.martat.fi

Marjoista on siis moneksi!

Marjastajat, marjanostajat ja marjattomat – nautitaan kesästä, herkuista, puurosta, marjoilla tai ilman!