Olen suomalainen

Kari Tapio (1945 - 2010)

Tämä ei ole juttu suomalaisuudesta eikä Suomen toiseksi parhaiten myyneestä sooloartistista. Tämä on kertomus elokuvasta ja sen katsojasta ja näiden kahden kohtaamisesta syntyneistä tunteista.

Ilon tunteita.

Nuori Kari Tapani Jalkanen keikkaili tanssilavoilla. Sydän palaen. Sai kehuja ja kiitosta. Sai joskus ryypyn taskulämmintä ja taisi olla kiiltäväkylkinen omassakin povitaskussa. Tytöt tykkäsivät ja roikkuivat perässä, mutta sitten tuli tyttö, joka vei Karin sydämen – loppuelämäksi. Sen Kari taisi aavistaa ensikohtaamisella. ”Sinä olet minun tuleva vaimoni”, olisi voinut olla elokuvan repliikki. Ei ollut, mutta ei sitä tarvittukaan. Se oli muutenkin selvää.

Pettymyksen tunteita.

Nuori Kari Jalkanen yritti luoda uraa ja tuore vaimo tuki kaikin tavoin. Tuli pettymyksiä yksi toisensa perään. Kun joku ovi näytti avautuvan kohti menestystä, tuli viime hetkillä joku, joka läimäytti oven kiinni naaman edestä. Joku muu etuili ja astui ovesta ensin sisään ja nousi tähtenä estradille. Viihdemaailman karu ja julma arki tuli katsojalle hyvin selväksi. Ei ole reilua, ei.

Surun tunteita.

On kuulunut moitteita, että elokuva olisi yhtä viinan kanssa läträämistä. Olisihan se ihme, jos ei olisi. Oikeassa elämässä se oli varmasti sitä vielä enemmän. Kun on joku, joka juo ja ne toiset, jotka juottavat, niin tiedetäänhän miten siinä käy. Lopulta janottaa aina.

Mutta silti se ääni soi. Ehkä juuri siksi syvemmältä ja tunteellisemmin.

Ähäkutti – siitäs saivat!

Elokuvassa pääsi mestari haudan takaa sivaltamaan niitä, jotka astuivat varpaille ja etuilivat tähtijonossa. Kahdesta Suomen artistitaivaan kiintotähdestä oli tehty niin hauskat karikatyyrit, että voidaanko olla nyt sujut? Naurettiin Karin kanssa yhdessä, siitäs saitte!

Rakkauden tunteita.

Kaiken se kestää ja kärsii. Uskoo kuitenkin. Palaa takaisin. Näin kävi Kari Tapiolle ja Pia-vaimolle. Loppuun asti mentiin yhdessä. Pian luokse kotiin Kari oli matkalla silloinkin, kun tuli kutsu taivaalliseen orkesteriin. Jonkinlainen rakkaustarinakin elokuva oli, alusta loppuun saakka.

Ei tarvitse olla Kari Tapio -fani, mutta on hyvä olla suomalainen tai tuntea sen kulttuuri, jotta perimmiltään ymmärtää, mistä elokuvassa on kyse. Sisusta, suurista sydämistä, sinivalkoisista suomalaisista tunteista – niistä, jotka vain suomalainen tunnistaa omikseen. Tuttujen laulujen siivittämänä katsoja joutui pyyhkimään kyyneleen silmäkulmastaan kerran jos toisenkin. Toisessa kohtaa ilosta ja toisessa surusta.

Kuvat: Iltalehti ja Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä jutussa mainittujen tahojen kanssa / EAt