Millaista on olla koira?

Tällä hetkellä en tiedä parempaa tapaa viettää joutilasta aikaa kuin kuunnella äänikirjoja ja tehdä samalla käsitöitä. Lähinnä siis kutomista, jota myös neulomiseksi kutsutaan. No tietysti perheen ja erityisesti lastenlasten kanssa vietetty aika menee kaiken edelle. 

Kirjoja kuunnellessa on syntynyt taas pieni korillinen sukkia ja pipoja eri kokoisina, vauvojen junasukista ja pipoista isokokoisiin miesten sukkiin. Ensin mainitut menevät luultavasti paikallisten vähävaraisten perheiden käyttöön ja isot sukat ja aikuisten pipot toimitan jotain reittiä pitkin Ukrainaan.

Joulun aikoihin olen ahminut Bookbeatista useita kirjoja, joista on jo kirjoitettava välillä tänne blogiin niin kauan kuin niistä vielä jotain muistan. 

Helena Telkänrannan kirjoittama kirja ”Millaista on olla koira” on ollut yksi mielenkiintoisimmista kuunneltavista. 

Helena Telkänranta (ent. Tengvall, s. 1965) on suomalainen tiedeviestintä- ja tutkimusyritys Arador Innovations Oy:n^[1] perustaja ja toimitusjohtaja. Hänet tunnetaan myös tietokirjailijana, jonka erikoisala on eläinten käyttäytymis- ja kognitiotiede. Koulutukseltaan hän on biologi. Wikipedia.

Aikaisemmin blogissamme on arvioitu saman kirjoittajan kirjaa nimeltään ”Millaista on olla eläin”. Se olisi pian vuorossa kuuntelulistallani. 

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2023/03/millaista-on-olla-elain.html

Millaista on olla koira? Koiranomistajana olen vielä suht koht noviisi, ensimmäinen koirani/perheen yhteinen koira hankittiin vuonna 2002. Pian hänen poistumisensa jälkeen hankittiin nykyinen koiramme, joka täällä blogissa tunnetaan ”salanimellä” Haukkuli. 

Näiden parinkymmenen vuoden koiranomistajavuosieni perusteella voin kertoa, että kirjassa oli paljon tuttua ja paljon oli uuttakin. Sanotaan esimerkiksi, etteivät koirat opi ymmärtämään sanojen merkitystä, mutta omien havaintojeni sekä kirjan mukaan näin ei suinkaan ole. 

Koirat ovat myös mestareita tekemään päätelmiä omistajansa/omistajiensa aikeista varsinkin silloin, kun ihminen on lähdössä jonnekin tai suunnittelee jotain muuta, millä on koiralle merkitystä. Esimerkiksi meillä Haukkuli tulee nuuhkimaan Isännän housunlahkeita, kun hän vaihtaa vaatteita ja on lähdössä esimerkiksi kauppaan. Haukkuli erottaa kirjaimellisesti ostohousut kotihousuista. 

Kirjassa on kerrottu paljon myös eri rotujen jalostuksesta ja perinnöllisistä ominaisuuksista, jotka usein ovat vuosikymmenien jalostuksen tulosta. Kaikkien koirien esi-isähän tunnetusti on susi. Sillä on tietenkin tallella kaikki suden käyttäytymispiirteet, mutta suurimmasta osasta koirarotuja ominaisuuksia on jalostuksella karsittu pois. Tosin siinä on suuriakin eroja eri rotujen, sukuhaarojen ja saman rodun yksilöidenkin välillä.

Esimerkiksi lintukoirat ja muut noutajat mielellään kanniskelevat suussaan kaikenlaista mielenkiintoista, mutta eivät lainkaan tunne tarvetta sen raatelemiseen, syömisestä puhumattakaan. Oma lukunsa ovat myös erirotuiset paimen- ja karjakoirat, jotka eivät näe lammasta tai muuta karjaa saaliseläiminään. 

Terriereissä on kirjan mukaan koiraroduista eniten jäljellä suden ominaisuuksia. Se ei ole mikään yllätys tämän noin 20 vuoden jälkeen, minkä ajan terrieri on ollut meillä perheenjäsenenä. Haukkulikin on aika peto jos niikseen tulee. Voisin myös hyvin kuvitella, että jos se pääsisi karkuun, se villiintyisi muutamassa tunnissa.

Labradorinnoutaja taas on rotu, josta eniten on karsittu pois suden ominaisuuksia. Niinpä se onkin suosituin koirarotu ainakin Suomessa vuodesta toiseen ja sopii hyvin myös lapsiperheisiin ja palveluskoiraksi.

Myös hajuaistin osalta eri koiraroduilla on eroja ja tätä ihminen tietysti pystyy hyödyntämään käyttökoirarotuja ja -yksilöitä valitessaan. 

Jos jokin kirja kannattaa lukea ennen mahdollista koiran hankintaa perheenjäseneksi tai joksikin työkoiraksi, niin se on tämä kirja. 

Työkoirahan on alun perin Haukkulinkin rotu eli australianterrieri. Ausseja on käytetty Australian karjatiloilla poistamalla pihapiiristä pieniä jyrsijöitä ja kaiketi vähän isompiakin. Ja myös karjan paimentamiseen ausseja on ilmeisesti käytetty. Aussi on myös hyvä vahtikoira. Sen yksi ominaisuus ja tehtävä on ilmoittaa isäntäväelle kaikesta tavallisesta  poikkeavasta, mitä se havaitsee reviirillään. Sen vuoksi australianterrieriä en voisi kuvitellakaan kerrostaloon. Sen rodulle ominaista ilmoittamisen tarvetta olisi ja on mahdoton koulutuksella saada siitä pois. Ja jos saisikin, niin se varmasti kärsisi siitä.  

Eniten Haukkulia kiinnostaa meidän kiinteistöllä selvästikin pienten jyrsijöiden kulkureitit, joita ilmestyy talon kivijalan tuntumaan varsinkin syksyisin. Oravat ja jänikset sitä ei juurikaan kiinnosta. Yllättävän mielellään se lähtisi takapihalla hiipivien metsäkauriiden perään, jos sen vain päästäisi takaovesta ulos. Siinä kohtaa karjakoiravaihde menee päälle ja se haluaisi paimentaa ne pois omalta tontiltaan. 

Kuva: Adlibris

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 

Ei kaupallista yhteistyötä