Vettä kukille

Kuuntelen parhaillaan Bookbeatista Valerie Perrinin kirjaa Vettä kukille. 

Lukijana on Vuokko Hovatta, jonka kaunis ja rauhallinen ääni sopii tähän hyvin. Kirja ei ole mitenkään tragediallinen, vaikka liikutaankin hautauskuvioissa. Se sopisi kyllä olemaan jonkun elämäkerta, mutta sellaiseksi liian rönsyilevä ja romaanimainen. Eikä se ole jännärikään. Ehkä jollain lailla tragikoominen kertomus vain. Ja onko edes tragikoominenkaan. Mutta hyvä silti. 

Juonesta ei voi paljoa paljastaa, mutta isossa kuvassa tarinassa on kyse ranskalaisesta hautausmaan hoitajasta Violetista, joka asuu pienessä mökissä hautausmaan laidalla ja jonka puoliso oli eräänä päivänä noussut moottoripyöränsä selkään ja kadonnut sen siliän tien. 

Aluksi oltiin ihan varmoja siitä, että hän oli joutunut onnettomuuteen ja kuollut. Mutta tarinan edetessä paljastuu jotain muutakin. 

Ranskanmaalla hautausmaan hoitaja omistaa (?) hautausmaan. Outo järjestely. Hän pitää tarkkaa kirjaa kaikista hautauksista (no niinhän Suomessakin, ainakin pitäisi) sekä kirjoittaa muistiin kaikki muistopuheetkin, joita on pidetty hautajaisissa. Hän on todella työlleen omistautunut ihminen. Näin hän voi jälkikäteen kertoa muistotilaisuudesta edes jotain omaisille, jotka eivät päässeet paikalle. 

Ennen tätä työtä hän toimi tasoristeyksen vartijana saman miehensä kanssa, joka karkasi moottoripyörällä. Se oli varsinainen kutsumusammatti. Tasoristeyksen puomit piti käydä käsin kääntämässä alas junan lähestyessä, 24/7. Ilmoitus junan lähestymisestä tuli muutamaa minuuttia ennen. 

Pisin väli kahden junan välissä oli yhdeksän tuntia. Siinä ajassa ehti jo vaikka mitä. Esimerkiksi käydä pyöräyttämässä esikoisvauvan maailmaan.

Kirjan kuuntelu on siis vielä kesken ja niin ollen en vielä tiedä, mitä kaikkia kuvioita tästä vielä paljastuu. Kirja on aika paksu, kuunteluun menee aikaa noin 16 tuntia. Painetussa versiossa sivuja on yli 300, mikä ei sinällään ole paljonkaan, mutta mahtaa olla pienikokoista tekstiä.

Se ei ole kirjan vika, mutta osittain olen pudonnut kärryiltä sen vuoksi, että en ehdi kuunnella sitä läheskään joka päivä ja ehdin jo siinä välissä unohtaa asioita. Lisäksi kirjassa vilisee ranskankielisiä nimiä, joita on vaikea muistaa ja nimen perusteella ei voi aina tietää, onko kyseessä nainen vai mies. Onhan espanjan kielessäkin Maria miehen nimi.

Toinen pulma on se, että jos/kun kuuntelen kirjaa illalla sängyssä ennen nukkumatin tuloa, ihan satavarmasti nukahdan. Jokin aika sitten erään kirjan lopusta oli mennyt kolmisen tuntia hukkaan, kun nukuin luurit päässä. 

Mutta isossa kuvassa olen vielä jotenkuten mukana kirjassa Vettä kukille. Kerronta on hyvin perusteellista ja niin ollen tästä saisi hyvän Kaurismäki-elokuvan. Valitettavasti Aki K. mainitsi haastattelussa, että hän on viimeisen elokuvansa tehnyt. 

Kuten K.:n elokuvissa, tässäkin kirjassa tapahtuu paljon, mutta samaan aikaan ei sitten kuitenkaan tapahdu. Kirjasta puuttuu alkoholiongelma, joka on kaikissa K.:n elokuvissa jossain muodossa.

Kuuntelun sijaan suosittelen kirjan lukemista kirjana. Siten on ehkä helpointa pysyä vieraskielisistä nimistä selvillä. 

Vielä täytyy kehua Vuokko Hovattaa lukijana. Osittain hänen äänensä vuoksi aion kuunnella kirjan loppuun, vaikka putoaisinkin juonesta kokonaan. 

Kuva: Suomalainen kirjakauppa

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 

Ei kaupallista yhteistyötä