maanantai 26. syyskuuta 2022

Gluteeniton, mantelinen ja kinuskinen omenapiirakka


Se on taas sitä aikaa, kun omenoita tulee ovista ja ikkunoista. Ainakin niille, joilla on omia omenapuita. Me olemme saaneet omenoita naapurilta ja niistä on tehty jo kaksi gluteenitonta kaura-omenapaistosta. Ohessa linkki postaukseen, jossa on ohje: 

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/09/parasta-herkkua-kotimaisista-omenista.html

Torilta kävin ostamassa laatikollisen Discovery-merkkisiä kotimaisia omenoita. Ulkomaisia omenoita en juurikaan edes syö. Kotimaisiin verrattuna ne eivät maistu miltään, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Lisäksi ne on todennäköisesti lähtömaassaan uitettu säilöntäaineissa. 

Nyt pyöräytin kaksi omenapiirakkaa ja pohjataikinan tein kutakuinkin tämän K-Ruoka -sivuilta napatun ohjeen mukaan:  


Mantelijauhot vaihdoin gluteenittomiin kaurajauhoihin ja rahkan sijasta laitoin taikinaan piimää. Se vaatikin tietysti sitten vähän enemmän jauhoja. Lisäsin taikinaan vielä puolisen desilitraa mantelilastuja sekä ripauksen vaniljasokeria. 



Päälle lohkottiin muutama kotimainen omena ja ripoteltiin kanelia sekä mantelilastuja. Omenalohkot voivat olla paksuhkoja, mutta niitä ei pidä laittaa liikaa. Taikinan pitää näkyä ja päästä nousemaan uunissa niiden välistä. Koko komeuden päälle tein vielä täytteen, johon tuli yksi purkki kinuskituorejuustoa ja maustamatonta rahkaa, yksi kananmuna ja pari ruokalusikallista sokeria. Piirakan saa tehdä mieluummin vähän korkeamman malliseen piirakkavuokaan, ettei se paisu uunissa astian reunojen yli. 



Uunissa 175 C astetta ja 45 minuuttia. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, piirakka kannattaa suojata leivinpaperilla. Piirakka on kypsää, kun ei se enää ole keskeltä hyllyvää. Tämä ei tarvitse seurakseen enää mitään vaniljakastiketta. 



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, K-Ruoka

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Näyttää mehevälle ja herkulliselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Se onkin mehevää ja herkullista. Kokeile. Ja helppo tehdä

      Poista
  2. Oi ja ah, mitä herkkupiirakkaa. Tulee vesi kielelle, vaikka en voi syödä, kun yritän laihduttaa. Nimenomaan yritän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kyllä laihduttajakin voi joskus herkutella. Aattelin vielä tuunata tästä sellaisen version, että teen vähemmän pohjaa ja paljon enemmän omenaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!