Näihin päiviin saakka ainoa lukukokemukseni liittyen holokaustin tapahtumiin on ollut Nuoren tytön päiväkirja, Anne Frankin päiväkirjamerkinnät. Olin suunnilleen Annen ikäinen kirjaa lukiessani, melkein lapsi vasta, alle 14-vuotias. Annen tarina ja kohtalo koskettivat minua kovasti ja tunnemuisto on säilynyt mielessäni. Ehkä tästäkin syystä olen tietoisesti välttänyt lukemasta aiheeseen liittyviä kirjoja.
Toinen minuun lähes yhtä vahvan tunnejäljen jättänyt on yhdysvaltalainen tv-sarja Polttouhrit, jonka ensiesitys oli Suomessa vuonna 1979. Pitkän kinuamisen jälkeen sain katsoa sarjaa yhdessä vanhempieni kanssa "koska kaikki muutkin saavat!" Ohjelmasta ja aiheesta keskusteltiin tuolloin paljon myös koulussa.
Tulipa sitten puheeksi tämä aihe ja siitä kirjoitetut kirjat erään ystäväni kanssa. Samoihin aikoihin BookBeet tyrkytti kuunneltavaksi Miklós Nyiszlin teosta Mengelen patologina Auschwitzissa. Itselleni yllätyksenä latasin kirjan kuunneltavaksi ja päätin, että jos kuulemani alkaa ahdistamaan, lopetan saman tien.
Jussi Puhakan ääni alkoi kuulua korvakuulokkeistani ja tarina viedä mukanaan. Miklós Nyiszli oli juutalainen patologi, joka päätyi tekemään ruumiinavauksia natsilääkäri Joseph Mengelen alaisuuteen. Samaan aikaan Miklóksen vaimo ja lapsi olivat keskitysleirissä vankeina.
Kaikesta järkyttävyydestään huolimatta kyseessä on hieno tarina, joka ehdottomasti kannatti kuunnella. Kirja kertoo kaiken mielipuolisuuden lisäksi selviytymisestä ja sinnikkyydestä, nokkeluudesta ja toivosta.
Ei voi sanoa, että innostuin aiheesta, mutta mieleeni muistui taas ystäväni suosittelema Heather Morrisin kirjoittama tarina Auschwitzin tatuoija. Kuuntelin teoksen Markus Niemen lukemana ja latasin heti perään saman kirjailijan kirjoittaman Cilkan tarinan. Heather Morris on saanut tarinoihinsa mukaan myöskin toivon ja valon, joka loistaa läpi lähes jokaisessa lauseessa. Olkoon valo joskus vain aavistus, kuulija tai lukija tietää, että siellä jossain se häämöttää.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
Mielestäni tuon tyyppiset kirjat on raskasta lukea, olen joitain lukenut ja elokuviakin katsonut, ja kuunnellut selviytymis tarinoita, myös näyttelyjä on ollut aiheesta, yhdessä olen käynyt, sitä muistoa ei saa unohtaa, Israelissa yötä päivää luetaan valokuvien kera niitä jotka kuolivat kaasukammiossa, en pystyisi käymään Auschwitzissa, tytär kävi , kuvat oli järkyttävät.
VastaaPoistaOlen telkkarista katsonut Historia-dokumentteja Hitleristä ja natseista ja heidän uhreistaan. Hyvin mielenkiintoisia vanhoja dokumenttifilmejä. On se ollut kamalaa aikaa silloin. Historiaa, joka ei unohdu koskaan.
VastaaPoistaPolttouhrien katsomisen sallimine oli minun äidiltäni yksi parhaimmista kasvatusratkaisuista!! Siitä alkoi hakaristikoukkuni eli loppumaton kiinnostus II maailmansotaa kohtaan. Natsi-Saksan ruumiinavauksen tekee raadollisen tarkasti ja hehkuttamatta (tarinat ovat nii rankkoja osa ettei niitä tarvitse hehkuttaa, lisätä melodraamaa). Keskitysleirejä oli tosita sataa, joskin tuhoamisleirit sijaitsivat lähes poikkeuksetta Puolassa/itäisessä kanraalikuvernementissa. Eli siä kirjalööisuutta on hyllym,tereittääin, mainitsen siksiettä A on usein turhan helppo valinta (tai helppo, rankkoja kirjoja kaikki tyynni).
VastaaPoistaYksi elokuva, Lopullinen ratkaisu, ei kerro leireistä vaan siitä kun asia päätettiin ja ihmisä, miljoonia, koskevia ratkaisuja tehtiin kuin Metrin mitta -tehtaan ongelmien ratkaisuja. Miten, missä, kuinka paljon, kuljetus, kuka tekee mitä. Ratkaisivat siinä muutaman tunnin aikana kuinka viiden - kuuden miljoonan ihmisen henki otetaan niin että se o käytännöllisesti mahdollisimman joustavaa, toimivaa ja halpaa... . Käsittelytapa ja aisa jota käsitellään, ovat niin ristiriidassa keskenään että elokuva on oksennuttava kokemus jollain tasolla.