torstai 21. heinäkuuta 2022

Yhteinen pyöräilykausi avattu



Olen houkutellut Ukoa ostamaan itselleen polkupyörän, jotta voisimme alkaa pyöräillä yhdessä. Käymme yhdessä kävelylenkeillä, mutta jotenkin on alkanut tuntua, että nämä lähitienoot on kävellen niin koluttuja, että kaipaisi jo hieman vaihtelua maisemiin.

Toissa päivänä heitin taas ihan puoli leikilläni, että eiköhän lähdetä pyöräkaupoille odottaen kieltävää vastausta. Mutta eikö mitä - Uko alkoi vetää niitä niin sanottuja ostohousuja jalkaansa ja oli ovella jo menossa ennen kuin tajusin, että nyt on tämäkin päivä viimein koittanut ja yhteiset pyöräretket enää yhden ostosmatkan päässä.

Ukon viimeisestä pyöräostoksesta olikin ehtinyt kulua jo nelisenkymmentä vuotta. Hän on näinä kuluneina vuosina panostanut muihin urheilulajeihin ja ajellut lähinnä mökillä mökkipyörällä. Minunkin nykyinen pyöräni on yli viiden vuoden, mutta alle 10 vuoden takaa. 

Olimme siis kuin Liisat Ihmemaassa, kun pyöräkauppias alkoi esitellä pyörää ja siihen erikseen ostettavia lisäosia. Kuten esimerkiksi polkimia ja lokasuojia, jotka meidän ajatusmallin mukaan kuuluvat pyörän vakiovarusteisiin. Mutta eipä siinä mitään, asiat muuttuvat ja onhan valinnan mahdollisuudellakin puolensa. Pyörään voi valita esimerkiksi haluamanlaisensa polkimet riippuen omista käyttötarkoituksista. Uko valitsi peruspolkimet peruspyöräilyyn. 

Viimein, kun pyörä oli saatu lisävarustein koottua ostokuntoon ja kotiin viemistä varten tuli ilmi eräs käyttökelpoinen ominaisuus kuljetusta ajatellen. Eturengas oli helppo irrottaa yhden napin painalluksella.

Kotona vaihdoimme ylle verkkarit ja lenkkarit ja lähdimme pyörinemme pyöräilytietä pitkin kohti kotikaupunkimme lähes keskustassa sijaitsevaa ulkoilupuistoa. Määränpäässä nautimme ah, niin erityisen ihanalta maistuvat jätskit ja polkaisimme vielä pari kierrosta lammen ympäri ja sitten kotia kohti. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä.

Voi miten oli mukavaa pyöräillä yhdessä pitkästä aikaa. Seuraavana iltana lähdimme taas pyöräilemään, kun oli asiaa muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan rautakauppaan. Totesimme kumpikin, että per...sikat olivat hieman kipeänä, kun täräytimme takalistot pyörän satulaan. Mutta siinä se takamuksen lievä jäykkyys alkoi sulaa, kun tukka tuulessa hulmuten lähdimme peräkanaa polkemaan.


Minä ja pinkki pyöräni muutama vuosi sitten. Valitsin pyörän sopivan vaihdemäärän mukaan (kolme vaihdetta) ja lempivärini perusteella.


Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen  on kielletty.

4 kommenttia:

  1. Niin suloista tuo, että pyöräilette yhdessä ja miehelläkin on nyt pyörä. Minuakin väillä jurppii, että on nämä lähitienoot tullut koluttua ja tekisi mieli lenkkeillä uusissa maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Olen tosi iloinen yhteisistä pyöräretkistä ja vaihtelusta kävelylenkkeihin. Ensi viikolla on tiedossa sähköpyöräkokeilu, kun naapuri houkutteli, että lähdetään kokeilemaan kaupunkisähköpyöriä. Lupasin lähteä 😁

      Poista
  2. Söpö nalle tuossa alakuvassa, en tiennytkään että erikoisasiantuntijuus on noin petomaista puuhaa! ;D
    Ihanaa pyöräilyä, pitäisi omaa vähän rempata.. . Parasta liikuntaa, kävelykin alkaa jo tökkiä polvien takia niin polkea jaksaa! Pysyy kunto hyvin yllä, ja talven varalle saa kerättyä vähän lihasta varastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja mur 🐻
      Me Erikoiset Asiantuntijat olemme asiantuntijoita aika monella saralla 😁
      Sama juttu minulla, polvissa vähän kulumaa, joka tuntuu metsäpolulla, vaan ei pyöräillessä. Ei myöskään hiihtäessä!
      Onneksi lajeja löytyy@

      Poista

Kiitos kommentistasi!