tiistai 14. kesäkuuta 2022

Älä heitä roskiin sitä mitä olet ostamassa


Toinen lifestylebloggaaja Natalia Salmela kauhisteli 14.6. mtv3uutiset.fi:n nettijutussa, miten kansa heittää jo kaupassa pois kesäsipulin varret ja punnitsee vain sen valkoisen osan. Hän oli videoinut kaupan lattialla olevan laatikon, johon varta vasten sai heittää irrotetut osat. 

Olen Salmelan kanssa täysin samaa mieltä. En ole koskaan voinut käsittää sitä, että ostettavista vihanneksista riivitään osia pois jo kaupassa ja ostetaan vain tietty osa. Meillä Isäntä harrasti sitä joskus, kunnes asetin hänelle purjosipulinostokiellon. 

Kukkakaalien päällyslehdetkin ja parsakaalien varret voi käyttää kasvissosekeittoon. Ei ole vielä ruokapulaa, kun käyttökelpoista tavaraa heitetään noin vaan menemään.

Ensinnäkin kesäsipulissa paras osa on juuri se vihreä varsi. Yksi nippu on niin suuri, että nipun painosta varmaan kaksi kolmasosaa muodostuu niistä varsista. Ehkä enemmänkin. Kilohinta muodostuu aika kovaksi, jos varret haaskataan roskiin. 

Ihan sama pätee purjosipuliin. Siitäkin käyttökelpoista on varmaan vähintään 95%, kun ensin halkaisee purjon ja huuhtelee huolellisesti mullat pois. Ehkä ihan ylimmässä latvaosassa saattaa olla vähän lakastunutta osaa, jonka voi heittää pois. 



Sekä kesäsipulin että purjon ylijäämän, jota en juuri sillä kertaa tarvitse, pistän pakastimeen ihan sellaisenaan ja se säilyy siellä oikein hyvin. Niinpä en montaakaan kertaa vuodessa edes osta kumpaakaan, kun sitä on aina pakastimessa. 

Natalia kirjoittaa vielä, että nippuporkkanoiden naatit voi hienontaa vaikka lettutaikinaan. Loistava idea! Tai laittaa ne vaikka sämpylätaikinaan. 

Tällä samalla logiikallahan pitäisi sitten katkoa naatit tuoreista ananaksista, eikö niin? Paljon perustellumpaa olisi kuoria appelsiinit ja banaanit ja jättää kuoret kauppaan? Niitähän ei edes tarvita. Paitsi kompostissa.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

9 kommenttia:

  1. Monasti tosiaan niissä vihreissä osissa on ravinteita eniten. Tiesitkö muuten, että banaanit kannattaisi syödä kuorineen? Täällä lisää aiheesta: https://kotiliesi.fi/terveys/hyvinvointi/heitatko-banaaninkuoret-roskiin-ei-kannattaisi-nekin-voi-syoda/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentoija olin siis minä, jää näköjään välillä kirjautumatta... Olen kyllä toisaalta funtsinut, että lieneekö noissa banaanin kuorissa jotain hyönteismyrkkyjä tms.? Tekstuuri ei liene suussa kuitenkaan kovin miellyttävä.

      Poista
    2. Just kerkisin kommentoimaan alempana olevaan kommenttiin mistä syystä en syö banaaneja kuorineen. Ehkä en söisi muutenkaan, ilman sitä säilöntäaineissa uittamista. Tosin uskoisin, että samalla lailla myös esim. appelsiinit uitetaan säilöntäaineessa.

      Poista
  2. Niin samaa mieltä!! Ja olen kyllä nähnyt heviosastolla senkin tyypin, joka poisti ananaksestaan "naatin" ennen punnitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi ananaksen naatin poistaminen vaatii jo raakaa voimaa tai jotain kättä pitempää. ;/

      Poista
  3. Niin se on sitä tuhlausta, mä en ota kaupassa naatteja pois, syön mielellään kaikkea vihreää, koska niistä saa rautaa, lomareissulla olimme 2 +1½ viikkoa mökissä luonnon rauhassa, sieltä keräsin ketun leipiä mukaan ja söin myös suoraan metsästä, nokkoset, voikukan varret ja horsma on terveellinen lisä vaikka smuutiin, sipulin varret on hyviä leivän päällä, mutta en ole porkkanan varsia syönyt, ne voisin heittää biojätteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä voisin porkkanan naatit pilkkoa vaikka pinaattilettuihin. Tai eihän siinä ehkä sitten pinaattisia tarvisikaan.

      Poista
  4. Aivan uskomatonta! Ei olisi tullut mieleenkään, että jotkut poistavat kevätsipulista varret. Ideahan on niissä etenkin syödä herkulliset varret esimerkiksi thai-ruoassa. Samoin purjon kanssa. Jännä tieto tuo, että banaanit voisi syödä kuorineen. Itse käytän retiiseistä ja nauriista varret, samoin porkkanasta kasvisruokiin.

    VastaaPoista
  5. Sanopa muuta! Joskus olen kuullut, että banaanin voisi syödä kuorineen ja niinhän norsut ja apinat tekevätkin. Mutta ne syövät niitä suoraan puusta vai onko se ruoho tai pensas vai mikä nyt onkaan. Telkkarissa olen nähnyt, miten banaanitertut upotetaan säilöntäainealtaaseen. Sen jälkeen ei ole kauheesti tullut mieleen syödä banaaneja kuorineen. Joskus kaupassa banaanit ovat pinnaltaan kosteita ja se kosteus haisee ällöttävältä. Lieneekö sitä samaa säilöntäainetta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!