torstai 4. marraskuuta 2021

Herrojen ja rouvien pihvit


Helsingin kaupunki on ilmoittanut, ettei sen järjestämissä tilaisuuksissa tarjota enää liharuokia. Ainoastaan sesongin kasviksista valmistettuja kasvisruokia ja ”vastuullisesti” pyydettyä kotimaista kalaa. Kahviinkin saa lorauttaa vain kauramaitoa.

Joku fanaattinen viherpiipertäjä on päässyt elämään unelmaansa ja luulee tällä pelastavansa maailman. Tosin päätös ei liene vielä ”lainvoimainen”, koska siitä joku kuitenkin valittaa, jos ei muuten niin piruuttaan.



Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, mitä näissä Helsingin kaupungin ”korkeamman tason” tapaamisissa syödään ja juodaan. En ole helsinkiläinen veronmaksaja enkä kuuluisi kutsuvieraslistalle, vaikka olisinkin. 

Lisäksi mietityttää tässä taas tuttu sana nimittäin yhdenvertaisuus. Keitä ne on ne sankarit, joita voidaan erikseen sanoa ”korkeamman tason” henkilöiksi? Ja mitä ne kaikki muut sitten ovat? Touhu kuulostaa ihan Kekk… eikun 70-luvun meiningiltä. 



Päätös vaan ärsyttää muutamastakin syystä. Niistä samoista syistä on noussut myös somekohu. Jos ja kun näkökulma on ilmastonsuojelullinen, voi ideassa olla ituakin, jos luovutaan ulkomailla tuotetusta lihasta. Mutta johtaako tämä Helsingin esimerkki siihen, että muissakaan kaupungeissa ei enää tarjota lihaa? Ei edes kotimaista. Ja kyse ei ole nyt koulu- ja päiväkotiruokailuista. Niissähän tarjotaan muistaakseni lihaa ja lihatuotteita jopa 73g viikossa per nuppi. 😁



Olisi syytä pitää mielessä, että oman maan huoltovarmuudesta on pidettävä huolta. Huoltovarmuuskeskuksen ylläpitämissä valtion varmuusvarastoissa säilytetään jonkin verran muun muassa lääkkeitä, viljaa ja polttoaineita. Sen sijaan varastoissa ei ole varsinaisia elintarvikkeita. Elintarvikkeita täytyy pystyä tuottamaan kotimaassa kriisitilanteiden varalta eikä sitä tuotantoa polkaista pystyyn sillä hetkellä, kun tarve koittaa. Vaan kotimaista ruoantuotantoa on tuettava ja ylläpidettävä jatkuvasti.

Suomen huoltovarmuusmalli perustuu pitkälti siihen, että puuttuvia tarvikkeita voidaan kriisin tullen hankkia ulkomailta. Tavarankuljetus perustuu laiva- ja lentokuljetuksiin. Ja niihin voi tulla yllättäviä katkoksia, kuten taannoinen rahtilaivan juuttuminen Suezin kanavaan osoitti. Tai koronan aiheuttama lentoliikenteen pysähtyminen. 



Jos näkökulma asiaan on eläinsuojelullinen, niin tuntuu sekin vaihtoehto oudolta. Kotimaista kalaa käytettäessä pitää tappaa huomattavasti suurempi kappalemäärä eläimiä vs. kotimaista naudanlihaa käytettäessä, jotta saadaan korkeamman tason vatsat täyteen. Kotimaista riistaa voitaisiin käyttää ihan hyvin. Esimerkiksi metsäkauris alkaa olla jo haittaeläin, vaikka se niin kaunis ja suloinen onkin. 



Kenelläkään ei taida olla varmaa tietoa siitä, kuinka suuren hiilijalanjäljen aiheuttaa kauramaitolitran tuottaminen verrattuna lehmänmaitolitraan? Ei se kauramaitokaan ihan hiilijalanjäljetön ole. No, kauran korsi ei röyhtäile eikä piereskele, mikä taas on lehmän suurin synti syömisen lisäksi. 

No eikö saman tien pitäisi tehdä päätös siitä, ettei Helsingin paremman väen pirskeissä tarjottaisi viiniä, joka on useimmiten rahdattu ulkomailta joko laivalla tai lentokoneella. Ja entäs se itse viinin tuottaminen sitten? Paljonko siitä tulee hiilijalanjälkiä? Oluttakaan ei pitäisi enää tarjota, kuohujuomista puhumattakaan. Raikasta kotimaista hanavettä vaan lasiin, lähdevettä korkeintaan. Se on terveydenkin kannalta parempi vaihtoehto ja saa vähemmän aikaan röyhtäilyä ja piereskelyä. 

Lähde: yle.fi

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 





4 kommenttia:

  1. Ensin mua alkoi naurattamaan tuo uutinen, ehkä se jalanjälki näkyy sit 30 vuoden päästä kun herrat ei syö lihaa, kunhan antaisivat olla susien rauhassa, Pertti Salolaisen haastattelu eilen oli hyvä susien puolesta. No en minäkään syö lihaa, vaan kala on se minun herkku, eikä silakkakaan mikään huono ruoka ole herroillekkaan.
    Ja ikävää että maajussit lehmätilalliset joutuu kärsimään tästä.
    Liian myöhään "huomattiin" tämä ilmastonmuutos, eikä sille paljoa enää voi mitään, miksi brasiliassa saa hakata sademetsää, en tiedä vieläkö hakataan,? mitä voi tehdä esim.Ameriikassa, Meksikossa,Venäjällä ynm.suurissa maissa autojen pakokaasuille, ei mitään.
    Sanonpahan että kankkulan kaivoon menee nekin rahat, Suomessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Se on tosiaankin niin suhteellista, mikä loppujen lopuksi on oikeasti ilmastonmuutokseen vaikuttavaa. Kaadetaanko täällä kahvikuppiin loraus lehmänmaitoa vai kauramaitoa vai kuinka monta hehtaaria sademetsää pistetään säpäleiksi saman kahvinjuontihetken aikana. Tää on niin tätä.

      Poista
  2. Näin. Joku tolokku pitäs kaikessa säilyttää ja katella asioita vähän joka suunnasta.

    Ite asiassa kuulin semmostaki että tuo kauramaito ei olis niinkään hyväksi luonnolle kuin oikea maito.

    Tietoa on saatavilla nykyään paljon. Niin paljon että sen oikean tiedon seulominen sieltä seasta voi olla tuskallinen prosessi. Jostain uskon senkin kuitenkin olevan kaivettavissa.

    Mutta kuten esim. tuossa Helsingin kaupungin liharuokahommassa useimpien kyllä luulisi hoksaavan että nyt ei taas kaikki oo sitä miltä se yritetään saaha kuulostamaan.

    Hieno postaus! Sattumalta yöllä laitoin omaan blogiini Afrikan tähteä sivuavan postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Minusta pormestari Vartiainen ja kumppanit saattoivat itsensä lähinnä naurunalaisiksi tällä liharuokavouhotuksellaan. Jotain tehokkaampaakin olisi varmasti tehtävissä. Käynkin lukemassa sen Afrikan Tähti -postauksesi. Sekin vouhotus oli taas pikkusen ylimitoitettua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!