keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Tavoitteena tavoitteeton oleminen



Kuinka moni tunnustaa, että lupaa itselleen siivota sitten kesäloman ensimmäisellä viikolla tai muutoin tuonnempana koko huushollin mukaan lukien keittiökaapistojen vetolaatikoiden alapohjatkin ja heittää saunan uuniin koko viime vuosituhannen maksettujen maksujen toista metriä korkean paperilaskuarkiston. Haaveeksi jää. Ja jää vielä mielenkin päälle sitten sitä seuraavaa lomaa odotellessa.

Olen jo kauan sitten lopettanut tämän turhanpäiväisten tekemättömien askareiden siirtämisen ensin lomaan ja sitten lomasta seuraavaan. Aina välillä ne hommat pyrkivät mieleen - lähestyvien lomien lisäksi joulun ja muiden juhlapyhien alla. Voi mitä typeryyttä näin ensin kuormittaa ja sitten syyllistää itseään.

Paitsi, jos todella pitää edellä mainituista puuhista ja tekee ne mieluiten lomalla, niin ei kai sille estettä ole - mutta muuten: haaveilla pitää, vaan ei tekemättömien hommien tekemisestä.

Rästilistan saa halutessaan kasvatettua vaikka kuinka pitkäksi. Tekemätön työ on siitä kiitollista, että se ei lopu koskaan. Mutta miksi, oi miksi - koko vuoden töissä ahkeroituani ja loman jo häämöttäessä alkaisin tehdä itselleni työlistaa - kas kun en aikataulutettua työjärjestystä. Aamulla vain ylös ennen kukon pieremää nappaamaan mato aikaisen linnun nokan edestä. Täältä pesee ja pölinä vain käy. Ja illalla sitten ajoissa nukkumaan - koska uusi touhupäivä rästien parissa alkaa taas aamulla anivarhain.

On jäänyt mieleen joidenkin vuosien takaa viisaiden Marttojen ohje, joka meni suunnilleen näin: "Jollet aio viettää joulua komerossa, sitä ei tarvitse jouluksi siivota." Olen soveltanut ohjetta ympärivuotisesti ja koskemaan kaikkea arkipuuhista ylijäävää vapaa-aikaa. Kyllä ne rästit ja "kuolinsiivous", suurempikin, hoituu pikkuhiljaa kotitöiden ohella ja jos ei hoidu, niin mitä sitten.  Mikä on pahinta mitä voi käydä? Nolot jäämistöt?

Beessit aluspöksyt ja muuta noloa jäämistöä

Lomalle voisi ottaa tavoitteeksi enemmän tavoitteetonta ja aikaansaamatonta oloa, hetkiä tai jopa päiviä miksei viikkojakin, joille ei ole mitään etukäteissuunnitelmia eikä ainakaan tekemättömiä kotitöitä. Mieleen voi tällöin putkahdella mitä mielenkiintoisempia ajatuksia ja myös hetken mielijohteesta tehtäviä puuhasteluja - ja silloin on kyseessä tavoitteettomana oleilusta seurannut ex tempore -toiminta. Ihan eri juttu!


Suunnittelemattomia vai suunniteltuja lomapuuhia? 😊


Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

8 kommenttia:

  1. Olipas hyvä ja hauska postaus. Minä olen kai siivoamisessa niin laiska, ettei tulisi mieleenkään ajatella tekemättömiä töitä. Ei muitakaan. Teen silloin, kun sattuu huvittamaan. Siis aika harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Rennosti ottamisen taito on kadehdittava ominaisuus 😊 Meitä opetetaan pienestä pitäen ahkeruuteen, täsmällisyyteen ja moneen muuhun - vaan ei huilaamaan luvan kanssa.
      Pidä tuosta tyylistä kiinni! Et häviä mitään!

      Poista
  2. Joskus sitä pitäisikin vaan kellua elämässä ilman mitään sen suurempia lähitulevaisuuden suunnitelmia. Tämä lienee lähinnä viikonloppujen tarkoitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Kyllä - täydellisen samaa mieltä kanssasi!
      Hyvää juuri alkanutta viikonloppua 😉

      Poista
  3. Niin tuttua. Vaikka mullahan on jatkuvasti loma, eläkkeellä kun olen, vai olisko se niin ettei eläkeläisellä ole koskaan lomaa :) Ihan kauheasti ei ole kertynyt "pinoja" minnekään komeroihin, mutta eteisessä meillä on pieni varaston tapainen jonka siivousta nyt on lykätty jo jonkin aikaa. Ja kuitenkin jos sen aloittaisi, niin siihen ei kovin paljon aikaa loppujen lopuksi menisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Juu, näin olen kuullut, että sitten ne kiireet alkavat, kun jää eläkkeelle 😊 Toivottavasti syynä ei ole töissä ollessa tekemättömäksi jääneet kotityöt - no, sinulla ei ainakaan!

      Poista
  4. Vasta muutettuamme tänne toiseen kaupunkiin, tuli tehtyä täydellinen siivous,+ ikkunoitten pesut, remontin lisäksi, puolet viherkasveistani annoin tyttärille, 4-5 huonekalua myös tyttärille, isot kasat turun ekotorille ja spr.n kirppikselle,+ vaatteita, metälliromut keräyspisteeseen, muuta roinaa kelpasi naapurille, kävin vielä täällä läpi uudestaan kaikki, niin kyllä löytyi vieläkin tavaraa pois vietäväksi ekotorille ja uusille tutuille.
    Se on niinkin että pitää ajatella tätä elämän lyhyyttäkin jo, ettei lasten tarvitse tuskailla varastotavaroista ynm.roinasta, vaikka nykyään asuntojen tyhjennys on helppoa, kun vain ilmoittaa että lahjoitetaan. Eli ei tartte kuin ennen joulua viedä matot ulos, ja mopata lattiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      No sinä olet kyllä pistänyt kunnolla tuulemaan tavaran poislaiton ja kierrättämisen kanssa. Muutto on hyvänä apuna suurtyhjennyksessä, kun aloittaa homman hyvissä ajoin ennen muuttopäivää.
      Me ollaan asuttu yli 20 vuotta nykyisessä kodissa ja voin sanoa, että vinttikomero on täynnä tavaraa ja suurin osa (ainakin 95%) tavaroista joutaisi laittaa kiertoon tai kaatopaikalle.
      Mutta ei ole huvittanut aloittaa sitä ruljanssia 😁

      Poista

Kiitos kommentistasi!