maanantai 27. syyskuuta 2021

Kaikkien aikojen britakakku



Kuopus sai kesken syksyisen sunnuntaipäivän leipomisidean Ukon eilisen syntymäpäivän kunniaksi. Varsinaisia syntymäpäiviä vietettiin ajallaan perheen ja hyvän ruuan merkeissä, ja seuraavan päivän jälkiruoka olikin hyvä idea.

"Mitäs sitten leivottaisiin?" kysyin kynä kädessä ja paperi pöydällä kauppalistaa varten.

"Britakakkua", vastasi kuopus ja alkoi ladella kauppalistalle tulevia aineksia, joita oli vähän. Vain voita, kermaa, rahkaa, mansikoita ja pensasmustikoita tarvittaisiin kaupasta. Kaikki muu löytyy kotoa.

Ohjeen löysimme maan mainion Kinuskikissan sivustolta. Tästä linkistä pääset ohjeeseen: Kinuskikissan britakakku

Tuunattiin taas kakkua, niinkuin tapanamme on. Mutta ei paljon - lisättiin vain pensasmustikoita, jotka sopivatkin kakkuun erinomaisesti.

Meitä oli kolme henkilöä syömässä kakkua, joten teimme kakun kuudelle henkilölle, jotta kaikille riittäisi santsattavaa. Reseptin tarveaineiden määrän muunto henkilömäärän mukaan onkin Kinuskikissan sivuilla tosi kätevää automaattisen laskurin avulla. Kerran olen onnistunut sähläämään ohjeen ainesten puolittamisen kanssa, mutta vain puolittain. Puolitin määrät nimittäin vain ohjeen puoleen väliin asti. Voin sanoa, että valmis leipomus oli puoliksi syötävää, jos edes niin paljon.

Tämänpäiväinen britakakku oli joka tapauksessa todella herkullista, ihanan ilmavaa ja kuin viimeinen muisto menneestä kesästä.





Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Sinä olet loistava ruoanlaittaja ja leipoja. En ole koskaan tehnyt britakakkua. Minusta se vaikuttaa vaikealta leipoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Loistavasta en tiedä, mutta kaikenlaisia reseptejä tulee kokeiltua rohkeasti ja kotiväki kyllä kiittelee hyvistä ruuista ja leipomuksista.
      Kokeilepa valmistaa britakakku tällä Kinuskikissan ohjeella. Ei ollut vaikea tehdä. Voisi jopa sanoa, että "Helpolla hyvää!"

      Poista

Kiitos kommentistasi!