Takaisin metsään

Kesäkuun alussa tapahtuneen kompuroinnin seurauksena olen ollut karanteenissa. Suljettu ulos metsäpoluilta. Kun kuusi viikkoa on kulunut ja lupa palata metsään on saatu, melkein tärisen innostuksesta. Pääsen viimein takaisin sinne, missä tunnen olevani kuin kotonani  - metsään.

Tiedossa on vain pikku lenkki ja Nuuskija pääsee tietysti mukaan. Se onkin selvästi sekä ihmeissään että innoissaan, kun lähden pitkästä aikaa lenkille. Kuusi viikkoa saattaa koirankin mielestä olla iäisyydeltä tuntuva aika.

Lähdemme vanhalle metsäautotielle, jossa sammal on jo peittänyt auton jättämät ajourat ja alusta on tasaista.

Kulku on hidasta, koska siellä, täällä ja tuolla pilkottelee muhkeita, jo tummanpunaisia metsämansikoita, jotka maistuvat niin ihanalta. Mustikoitakin löytyy, niin makeita nekin. Teen sekoituksen - mansikkaa ja mustikkaa suuhun yhtäaikaa kourallinen toisensa perään.

Käännyn pienemmälle, metsän eläinten tallomalle polulle, joka johtaa salaiselle mesimarjapaikalle. Näinköhän niitä jo löytyisi?

Löytyyhän niitä mesimarjoja ja ne ovat aivan kypsiäkin jo, tummuneet rubiininpunaisiksi metsän timanteiksi. Maku on niin hieno ja marjoja löytöpaikalla niin vähän, että syön ne yksitellen ja nautiskellen.

Nuuskija painelee nenänsä johdattelemana, mutta tulee aina varmistamaan, että olen tallessa. Nuuskija on tottelevainen eikä karkaile, joten uskallan antaa sen juosta vapaana. Se saa tehtyä omaan lenkkiini nähden moninverroin pidemmän lenkin.

Polkua reunustaa kurjenkellojen leppeässä tuulessa heiluvat pitkät varret taivaansinisine kukintoineen. Tanakammin seisovat peurankellot nousevat saniaisten keskeltä esittelemään omaa lilansinistä kauneuttaan. Löydän myös valkoisia peurankelloja.

Mäkikuisman keltaiset kukat hohtavat keskellä metsää kuin pienet auringot. Tunnen huumaavan tuoksun, kun lähestyn mesiangervoja, jotka levittäyvät laajaksi kasvustoksi koivikossa.

Onneksi otin pienen pussin mukaan varmuuden vuoksi. Lämpimänkeltaiset kantarellit pilkottavat sammalmättäillä ja kesän ensimmäinen kastike ei ole enää vain haave. Muutama herkkutatti on jo ehtinyt kasvunsa ehtoopuolelle - ja olen siitä hämilläni ja pahoillani. Ne olisivat kelvanneet paremmim kuin hyvin kantarellien seuraksi  pannulle.

Metsässä on hiljaista! Ei juurikaan kuulu lintujen ääniä sepelkyyhkyn pöllöilevää huhuilua lukuunottamatta. Jostain kaukaa kuulen haukan lokkimaista kirkunaa. Näiden lisäksi vain tuulen havinaa puiden lehdissä.

Pääsin taas metsän syliin ja rauhoituin!



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.