Huikea kertomus helsinkiläisperheen automatkasta sukulaisten luokse Itä-Suomeen. Tarinan kertojana on takapenkin matkustaja, jonka näkökulma onkin yllättäen vähän erilainen kuin voisi ensiksi ajatella. Meni aika pitkään, ennen kuin hoksasin asian, vaikka lukiessani ihmettelin montaakin juttua matkan varrella. Tarkkasilmäisempi olisi tajunnut tämän jo ensimmäiseltä sivulta.
Ainakin tällä kirjassa kuvatulla suvulla tuntui olevan sukukaunoja vaikka muille jakaa. Toisen erilaisuutta kohtaan ei oltu kovinkaan ymmärtäväisiä. Erilaiset elämäntavat ja -katsomukset johtivat vierailun aikana törmäyskurssille jatkuvasti. Vanhoja salaisuuksia peiteltiin ja paljastettiin. Luurankoja jäi varmaan vielä kaappiinkin. Kirjassa kohdattiin monet tavanomaiset ihmistyypit ja jokunen vähän tavattomampikin. Poliisiakin tarvittiin.
Luin tämänkin kirjan käytännössä yhdeltä istumalta, niin mukaansatempaava se oli. Ja heti kun olin lukenut sen loppuun, päätin lukea sen uudestaan. Ja luinkin. Se oli pakko. Toinen kierros tuli luettua vähän toisin silmin.
Itselläni on vähän samantyyppisiä kokemuksia automatkoista toiselle puolelle Suomea. Ei samanlaisia tapahtumia kuin kirjassa, mutta etäisesti samantyyppisiä. Outojakin ”fiiliksiä” on jäänyt joistain retkistä. Takakannessa todetaan, että ”Suomalaiset eivät todellakaan ole sukua keskenään.” Tähän samaan lopputulokseen olen tullut jo kauan sitten. Niin erilaista voi olla sukurakkaus toisella puolella maata kuin mihin itse on tottunut. Jossain pitää antaa toisten pahat teot anteeksi samassa silmänräpäyksessä ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Voi olla kyse yksittäistapauksistakin. Jossain muualla pitkävihaisuus ei helpota koskaan. Riippuu vähän osapuolista, ovatko he sukua keskenään vai eivät.
Kirja oli hauska ja tarinat eläviä. Samanlaista voi tapahtua oikeassakin elämässä. Ja tapahtuukin. Ja pahempaakin.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/kirjan etukansi
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.
Tämän laitan lukulistalle, kiitos vinkistä! Innostuin heti ensimmäisestä kappaleesta, sillä rakastan teoksia, joiden kertojassa on jotain outoa, ja syyn sille tajuaa vasta myöhemmin. Yksi näitä suosikkejani on Ursula K. Le Guinin Tien suunta -novelli. Kun luin sen toisen kerran, en voinut ymmärtää, miten minulla oli ensimmäisellä kerralla mennyt niin pitkään ennen kuin tajusin, kuka tai mikä kertoja on.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja vinkistä myös! Varaan tuon kirjan kirjastosta, jos löytyy.
VastaaPoistaJuu sain varattua sen novellikokoelman kirjastosta. Nyt kun kirjastot aukeavat, täytyy varmaan ottaa lomaa, että ehtii lukea kaikki varatut kirjat. :)
Poista