perjantai 6. maaliskuuta 2020

Naisviha



Jokavuotinen naistenpäivä 8. maaliskuuta lähestyy taas. Kuten myös tasa-arvon ja Minna Canthin päivä 19. maaliskuuta. Joskus on Erikoisten Asiantuntijoidenkin työpaikalla jaettu naisille ruusuja naistenpäivänä. Ei onneksi enää moneen vuoteen. Jotenkin siitä tuli aina niin typerä ja vaivautunut olo, vaikka kaunis ele olikin. Kysyin työkaveri-Sepolta, että milloin se miestenpäivä sitten on? Vastasi siihen osuvasti hän, että miestenpäiviähän ovat sitten kaikki ne 364 muuta päivää. Näinhän se välillä tuntuu olevan, kun tarkemmin ajattelee. Erikoiset Asiantuntijat eivät silti mitään feministejä ole.



Mitään erillistä naistenpäivää ei tarvittaisi. Tai sitten se on ihan ok, jos on myös miestenpäivä. Yksi vain, eikä 364:ää. Ja lastenpäivä. Ja eläintenpäivä. Nämähän taitaa ollakin jo olemassa ainakin epävirallisesti ja jossain muodossa. Kaksi kolmasosaa naisista kokee, että miesten asema suomalaisessa yhteiskunnassa on parempi kuin naisten. Samalla tapaa ajattelee noin puolet suomalaisista miehistä.

Kun Tilastokeskus tutki suomalaisten vuosina 2009–2010 kotitöihin käyttämää aikaa, kävi ilmi, että naiset puurtavat kodeissa miehiä useammin tai ainakin käyttävät kotitöihin enemmän aikaansa kuin miehet. Jos kaikki kotityöt lasketaan yhteen, kului naisilla niiden hoitamiseen keskimäärin 3 tuntia 41 minuuttia vuorokaudessa. Miehillä vastaava aika oli 2 tuntia 33 minuuttia.



Ylivoimaisesti suurin osa rikoksesta epäillyistä (82,3 %) oli miehiä vuonna 2017. Miesten suuri määrä korostuu eniten seksuaalirikosten kohdalla, sillä epäillyistä 98,5 prosenttia oli miespuolisia. Miesepäiltyjen määrä on erityisen korkea myös vakavissa väkivaltarikoksissa, kuten tapoissa ja murhissa (vähintään 95 % epäillyistä). Voisi ajatella, että näillä ”meriiteillä” vihamielisyyden kohteena voisi ennemminkin olla miehet eikä naiset, jotka synnyttävät uutta elämää. Tosin eivät naisetkaan vielä onneksi yksineuvoisia ole. Parempi tietenkin olisi, ettei ketään vihattaisi.

Tiede-lehti kirjoittaa naisvihamielisyydestä uusimmassa numerossaan. Naisilla ei ole Suomessakaan ollut kunnolla ihmisarvoakaan ennen kuin vasta viime vuosikymmeninä. Muusta maailmasta puhumattakaan. Pitää muistaa, että naiset saivat äänioikeuden Suomessa vasta vuonna 1906, ensimmäisten maiden joukossa koko maailmassa. Siis vasta vuonna 1906! 

Mistä moinen naisvihamielisyys kumpuaa? Se Eevan virhe omenan poiminnassako aina vaan kaihertaa miesten mieltä? Kaikki naiset joutuvat kantamaan perisynnin taakan? Eikö synnytykseen ja muuhun naisen biologiaan liittyvät kivut riitä? No, onneksi miestenkin täytyy sentään leipänsä tienata otsa hiessä. Lisääntymiseen liittyvä biologia taitaa miehille olla puhdasta hupia. 

Pimeällä keskiajalla 1300-1700 -luvuilla kidutettiin ja tuhottiin tuhansia naisia noitina. Kuolemaantuomituista 85 prosenttia oli naisia. Ei tarvittu suurtakaan poikkeamaa niin sanotusta normaalista, kun sai noidan leiman ja kuolemantuomion. Riitti, että oli vaikkapa itsellinen, ikääntynyt, lapseton tai oppinut. Oli voinut ajautua sanaharkkaan naapurin kanssa tai jäädä pois kirkonmenoista. Pelko ja viha ovat sukua toisilleen. Miehet selvästikin pelkäsivät naisia. Tunnettuja naistenvihaajia lähihistoriassa ovat muun muassa itse kuningatar Viktoria sekä Adolf Hitler. Jälkimmäinen ei tässä suhteessa ole mikään yllättäjä, mutta ensin mainittu vähän on.

Tänä päivänä Suomessa naisen euro on 84 senttiä verrattuna miehen saamaan euroon. Vaikka naisia on enemmän kuin miehiä, kansanedustajista naisia on vieläkin selvästi alle puolet. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista on naisia jo selvästi yli puolet. Perhevapaat vaikuttavat edelleen naisten urakehitykseen. Onnneksi uusi hallitus on ajamassa hanketta perhevapaiden tasaisemmasta jakamisesta äitien ja isien kesken. Sen myötä varmaan asenteetkin pikku hiljaa muuttuvat. Se on myös kohtuullista naisvaltaisten alojen työnantajia kohtaan. 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta keskustellessa törmätään yhä useammin kysymykseen naisten asevelvollisuudesta. Lajin säilymisen kannalta on tuhoisaa, jos naaraiden määrä vähenee merkittävästi. Ja näinhän saattaisi käydä, jos naiset laitettaisiin sotimaan.Yksi mies sen sijaan pystyy saattamaan raskaaksi elämänsä aikana kymmeniä naisia, mutta nainen ei pysty tuottamaan jälkeläisiä määräänsä enempää. Omatekoinenkin evoluutiobiologi tajuaa tämän asian.

Kuvat: Pixabay
Lähteet:
Tiede-lehti
Tilastokeskus
yle.fi/Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvobarometri

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kiellettyä.
Blogin linkkiä saa jakaa vapaasti.

1 kommentti:

  1. Kiitos taas sivistävästä kirjoituksesta. Minulle oli yllätys, että jopa kaksi kolmasosaa naisista ajattelee, että heidän asemansa on huonompi kuin miesten. Nuo kotityöt tiedetään. Meillä aivan sama kuin tutkimuksessa. Minulla on sellainen käsitys, että puhdasoppisuuden aikana 1600-luvulla enemmistö noidaksi tuomituista oli miehiä. Pitäneekö paikkaansa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!