maanantai 10. helmikuuta 2020

Älä sano että rakastat


Älä sano että rakastat, Rakel Lignellin kirja Erikoisen Asiantuntijan arvioitavana. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki, Livonia Print, Latvia 2019.

Kirjan kansiteksti esittelee kirjailijan seuraavasti:
RAAKEL LIGNELL (s. 1966) on valmistunut Sibelius-Akatemiasta solistiselta osastolta musiikin maisteriksi. Viulistivuosiensa jälkeen hän on työskennellyt tuottajana, tv-toimittajana ja -juontajana sekä kolumnistina eri medioissa. Hän on aiemmin kirjoittanut kolme tietokirjaa. Lignell on viiden aikuisen lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen isoäiti. Hän asuu Sipoossa aviomiehensä ja kahden koiransa kanssa.

Kaikkihan me Raxu tunnetaan monista yhteyksistä televisiossa ja muussa mediassa. Vuonna 2013 Raxu tanssi Jani Rasmuksen kanssa Tanssii tähtien kanssa -kisassa ihan kalkkiviivoille asti. Kuten kirjan kansilehdessäkin kerrotaan, hän on aikaisemmin kirjoittanut kolme tietokirjaa. En ole näitä lukenut, mutta sen verran vakoilin netistä, että kyse on omaan hyvään oloon, kuntoiluun, laihduttamiseen ja muuhun terveydenhoitoon liittyvistä kirjoista, jotka Raxu on kirjoittanut lähinnä omien kokemustensa pohjalta. Mukana on toki ollut kirjoittamassa muitakin asiantuntijoita kuin hän itse kokemusasiantuntijana, esimerkiksi liikuntatieteilijä ja ravitsemusterapeutti, fysioterapeutti, ravitsemuksen asiantuntija sekä kokki ja ruoka-alan yrittäjä.

Älä sano että rakastat on omaelämänkerrallinen teos hänen nuoruusvuosistaan viulunsoiton opiskelijana Berliinissä ja mitä sitten tapahtuikaan. Raxu tuli raskaaksi täysin yllättäen miehelle, joka ei ollut ihan "ensteks" unelmavävy. Väitti itseään Lufthansan lentäjäksi, vaikkei Raxun paikalla ollessa koskaan käynyt töissä, vaan vietti aikansa milloin missäkin katoamisreissuilla. Olihan hänellä lentäjän asu henkarissa, mutta ehkä niitä sai jostain nettikaupasta tai kirpputorilta. Tai pilailupuodista. Perusmuotoinen Auervaara siis. Lisäksi hänellä oli jo ennestään yksi tytär sekä kaksoset tulossa vielä eri naisen kanssa ja Raxun kanssa ollessaankin vähintään yksi suhde toiseen naiseen. Kaksosten synnyttyä Raxukin pakotettiin juhlimaan muiden mukana tapahtumaa, mikä oli ilmeisen normaalia tässä kulttuurissa ja uskonnossa, jossa miehelle sallitaan useita vaimoja. Eikä heidän tarvitse olla edes vihittyjä vaimoja. Siinä ei ollut miehen suvun mielestä mitään outoa, että Raxu pakotettiin mukaan juhliin.

Mies oli täysi narsisti ja jopa psykopaatti, hirviö, elukka, joka pahoinpiteli ja melkein poltti elävältä Raxun ja heidän syntymättömän lapsensa. Miehen oma perhe suojeli häntä kaikelta heidän käydessään miehen kotimaassa Afrikassa. Mutta yrittivät he toisaalta suojella Raxuakin tältä mieheltä. Pisteet siitä. Ehkä kuitenkin suojelivat häntä vain syntymättömän lapsen vuoksi. Kerta toisensa jälkeen mies sai Raxulta anteeksi ja kävi jopa Suomen Mikkelissäkin Raxun vanhempien luona. Mies oli paitsi mustasukkainen, myös kovien huumeiden käyttäjä ja hankki rahansa luultavasti rikollisin keinoin ja hävitti siinä sivussa Raxunkin säästöt ja korut sekä muuta omaisuutta. Salailun ilmapiiriä oli sekä Afrikan Beninissä, että  Mikkelissä. Miehen todellista persoonaa ja edesottamuksia yritettiin Beninissä salata Raxulta, joka yritti salata niitä omalta perheeltään Mikkelissä.

Puistattava tarina. Miksi naiset antavat tällaista tapahtua itselleen? Näin on käynyt useasti ennen Raxua ja hänen jälkeensäkin monet ovat joutuneet näiden sairaiden auervaarojen uhreiksi. Kirjan nimi tulee kirjoittajan sanoista viimeiseksi jääneessä puhelinkeskustelussa miehen kanssa. Mies oli sanonut, että kukaan ei tule koskaan rakastamaan sinua samalla tavalla kuin hän on rakastanut. Niin päätti Raxukin, ettei kukaan todellakaan tule ”rakastamaan” häntä samalla tavalla.

Pian Suomeen paluunsa jälkeen Raxu oli tavannut nykyisen puolisonsa Nicke Lignellin, jonka kanssa perusti perheen ja sai neljä lasta lisää. Positiivista on, että Raxu ei ole jäänyt tuleen makaamaan, uhriutumaan eikä voivottelemaan menneisyyttään, vaan on mennyt eteenpäin ja ilmeisesti nauttinut elämästään, urastaan ja perheestään. Ennen tätä kirjaa hän ei ole julkisuudessa liiemmin avautunut menneisyydestään. Moni muu olisi sillä pistänyt rahoiksi jo paljon aikaisemmin ja moneen kertaan. Ehkä aika oli kypsä asian julkituomiselle vasta nyt, kun kaikki lapsensa ovat jo aikuistuneet.

Raxu kirjoittaa kirjassaan asiat auki niin kuin ne olivat. Ei varmaankaan liioittele mitään. Eikä toisaalta varmaan kerro edes kaikkea. Esikoisensa biologista isää hän kohtelee kirjassa kaikesta huolimatta neutraalisti ja jopa kunnioittavasti. .

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan etukansi

Kuvien ja tekstin kopioiminen luvattomasti on kielletty.

1 kommentti:

  1. Hyvä kirja! Itsekin sen olen lukenut. Vähän ärsyttävä tuo lempinimi Raxu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!