Tarinoita lintumaailmasta: Ensiasunto

Koko kevään hän minua liehitteli. Komea hän oli, nuori herra sinitiainen, sen myönnän – mutta äitini oppien mukaan näyttelin alkuun vaikeasti tavoiteltavaa. Sillä konstilla kuulemma kosija panostaa vielä paremmin kodinhankintaan ja sievän pöntön hän olikin meille katsonut. Viisto katto ja upotettu pohjalauta. Näkymät ja kulku idän suuntaan.

Pääsin laittamaan ensiasuntoa kuntoon, missä riittikin puuhaa. Sammalta piti hieman haeskella, mutta lopulta sitä löytyi. Monta lentomatkaa tein sammaltupot nokassani, mutta ei auttanut huilia eikä huokaista. Kevätsää on oikullinen ja sammal oli kerättävä poutapäivinä, jottei perustukseen jää vesi seisomaan. Kun pohjatyöt olivat kunnossa, laitoin sammalen tilkkeeksi hieman pupuntupsusta irronnutta karvaa, kuivuneita lehtiä ja heinätuppaista talven kellastamia heinänkorsia . Aivan viimeiseksi nipsaisin molempien siipisulkieni alta muutaman untuvaisen pesän pehmikkeeksi. Valmista.

Rakennuspuuhien ohella kihlauduimme, ihan vain kahden kesken ilman juhlamenoja ja tinttitätejä ja -setiä ympärillä hääräilemässä. Sulhaseni oli kovin tohkeissaan ja huolissaankin, alkaako munia kuulua. Sinivuokot olivat jo kukkineet ja valkovuokot aloittelemassa kukintaansa, kun tuli aika pyöräyttää munat pehmoiseen pesään. Kahdeksan valkoista, ruskeapilkkuista täydellistä munaa. Alkoi kahden viikon hautomisurakka, jona aikana sulhaseni lupasi hoitaa keittiöpuuhat ja  toimittaa minulle toivomusteni mukaisesti milloin mitäkin pörriäistä ja vaihteluksi siemeniä.

Elämämme oli tasaantunut mukavaksi, kumpikin hoiti osuutensa ilman moittimista. Mutta sitten alkoi tapahtua. Pönttöpuumme ympärillä alkoi pyöriä komeaan mustavalkoiseen asuun pukeutunut, hieman lipevänkin oloinen renttu. Kyttäsi aikansa ja erään kerran, kun sulhaseni oli yhyttänyt isomman hyttysparven eikä malttanut lopettaa jahtiaan, tämä tyrkky kurkisti oviaukosta sisään tarkoituksenaan astua peremmälle. Silloin minä huusin niin kovaa kuin nokasta lähti: tsii-tjyy ja häirikkö hieman perääntyi. Siinä samassa sulhaseni ehti paikalle ja vannon, että hän teki kaikkensa häätääkseen tämän kotirauhanrikkojan. Mutta henkensä säilyttääkseen hän joutui perääntymään ja me jouduimme luovuttamaan valmiin, sisustetun yksiömme tämän herran käyttöön. Viime hetkellä ennen karkotustamme nappasin mukaan siipieni alta nyppäisemäni  untuvaiset mukaani. Joku kohtuus sentään.

Löysimme lähimetsästä uuden kodin, käytetyn ja valmiiksi kalustetun, mutta melkoisen suursiivouksen sain tehdä ennen kuin pääsimme uudestaan asettumaan ja pesäpuuhiin.

Jälkikäteen sain kuulla, että tämä röyhkeä, mustatakkinen herra oli saanut puolison houkuteltua entiseen kotiimme ja muniakin rouvansa pullautti viisi kappaletta, joita sitten tomerana hautoi. Herra vei hyttysiä ja muita hyönteisiä, mutta jossain kohtaa rouva joutui odottelemaan nälissään aina vain pidempään ja jopa välillä itsekin lentämään ruoanhakumatkalle  henkensä pitimiksi. Ilkeitä viserryksiä alkoi kuulua, että herralla olisi toinen pönttö rouvineen jossakin lähistöllä, mutta sitä en tahtonut millään uskoa. Kun heidän munistaan kuoriutui viisi pientä honteloa poikasta, palasi herra toistaiseksi pysyvästi tämän ykkösrouvan luokse ja ruokki poikasiaan kunnes ne olivat saaneet tarpeeksi voimia lähteäkseen siivilleen.

Onnellisesti kävi meillekin. Seitsemästä uudesta munasta kuoriutui suloiset, untuvasulkaiset poikasemme. Niin, tai nyt en ole aivan varma ja kerronkin tämän nyt sillä ehdolla, että asia jää meidän väliseksemme. Kun sulhaseni haeskeli meille uutta kotia, tapailin päiväjyväaikaan sulhaseni serkkupoikaa, alkuun aivan viattomasti. Hieman rohkeammaksi tapaamisemme menivät, kun sain varmalta taholta kuulla, että sulhasellanikin oli pöntönhaun ohessa ollut muutama muukin tipu siipensä suojassa. Näistä kun  ei oltu tietääkseenkään niin sopu säilyi ja saatiin poikaset maailmalle. Se oli kuitenkin kaikkein tärkeintä.

Tarinan kertojana nyt jo seitsemättä kertaa kihlautunut eläkeikäinen, moninkertainen sinitiaisisoäti. Mustatakkisen ensikodin riistäjän, kirjosieppoherran elämäntyyli on jatkunut samaan malliin ja hänelläkin on perillisiä pitkin maakuntaa.