Käteni kipeytyi ja lopulta piti varata aika lääkärille.
Nykyaikaisena ihmisenä lähdin tekemään aikavarausta nettiin.
Oma kalenteri esille ja varaamaan aikaa. Ensimmäinen
mahdollinen oman kalenterin aika ja sama aika vapaana Tohtori Oudolle (nimi
annettu jälkikäteen). Mikä mätsi. No, jospa menisin hieman myöhemmin saman
päivän aikana – ja kas, toinenkin vapaa aika löytyi helposti, saman lääkärin
kalenteriin. Kolmas tsekkaus ajalle työpäivän loppuun – tadaa, samaisella
tohtorilla vapaata tuolloinkin. Lukitsin viimeisen ajan, se oli kuitenkin
huomiselle ja saattaisi ehtiä mennä, jos ei pidä kiirettä.
Aamusella tuli mieleen muutostarve ajanvarauksen suhteen ja
kurkkasin, josko muita aikoja olisi vielä vapaana. Ja olihan siellä. Ne samat kaksi aikaa
samalle lääkärille kuin eilenkin sen minun varaamani lisäksi. Vaihdoin
viimeisen aikani keskimmäiseen vapaaseen ja lähdin aamupäiväksi töihin.
Onkohan tämä käsi nyt niin kovin kipeä kuitenkaan? Mietin.
Onkohan sen nyt kuitenkaan lääkärissä käynnin väärtti. Jotenkin tuli semmoinen
vanhan kansan etiäinen. Hanhi kulki haudan päällä vaimikäsenytoli. No, eipä
mitään – pian olikin aika lähteä tapaamaan tohtoria.
Matkalla tuli mieleen jostain syystä Leonardo da Vinci,
aikansa nero, jonka kuolemasta tuli kuluneeksi tänä vuonna 500 vuotta. Tunnetuimman teoksensa Mona Lisan ohella hän
kehitti ainakin lentokoneen ja laskuvarjon, aurinkovoimalan, polkupyörän ja
sukellusveneen. Hän oli monilahjakkuus, muun muassa matemaatikko, arkkitehti,
kasvitieteilijä, muusikko ja mikä nyt minua tässä eniten kiinnosti, niin
anatomi, jota erityisesti kiinnosti ihmisen anatomia. Tuohon aikaan ei ollut
käytössä röntgenlaitetta saati ultraääni- tai magneettikuvatutkimusta, joten
luuston tutkiminen ja kuvantaminen täytyi hoitaa toisella tapaa. Aikalaisen
paavin määräys oli, että Leonardo sai tehdä anatomisia tutkimuksiaan vain
eläinten ruhoilla, mutta tämä ei luonnollisesti tyydyttänyt mestarin halua tutkia
ihmisen anatomiaa. Leonardo ratkaisi ongelman hiippailemalla öiseen aikaan
lähimpään kalmistoon ja kaivoi auki hautoja, joista varasti laitapuolen
kulkijoiden ruumiin osia kalvaakseen niistä luuston esille. Näiden tutkimusten
perusteella hän teki lukuisia piirroksia, jotka ovatkin ensimmäiset tarkat
kuvat ihmisen anatomiasta.
Näissä aatoksissa saavuin perille lääkärikeskukseen.
Näppärästi ilmoittauduin tekstiviestillä ja siirryin odottamaan viestin
osoittaman huoneen ovelle. Outoa, mutta totta – käytävällä oli vain tämä yksi
vastaanottohuone, huoneen edustalla vain yksi tuoli ja vuoroaan odotti vain
yksi potilas, minä.
Tarkasti varattuna aikana ovi avautui. Pieni, ohuthiuksinen
ja silmiä isosti suurentavia laseja kantava mies sanoi minun nimeni ja automaattisesti
ja enempiä ajattelematta astuin sisään huoneeseen.
-No mikäs, kysyi hän ja katsoi oudosti sivuttain. Mieleni
teki kääntyä tuolillani ja vastata hänelle sivuttain, mutta pysyin paikallani.
-Tämä käsi on kipeä, sain sanottua.
-No jopas, sanoi hän ja ojensi sormiaan, joissa oli
tasaiseksi leikatut kynnet, joka kynnessä puoli milliä ranskalaista valkoista.
Kädet olivat viileän nihkeät, minkä havaitsin heti, kun hän oli saanut käteni
käsiinsä. Lääkärin kosketuksesi tutkinta oli hintelää ja hentoa.
-No ei kai tässä. Otetaan kuva, ja katsotaan luustoa hieman
tarkemmin tai... hän jatkoi.
-Mitä tai...ihmettelin mielessäni.
Lääkärin toinen käsi hamusi kohti valkoista lääkäritakin
taskua toisen käden pitäessä kiinni kädestäni ja tässä vaiheessa ote selvästi
tiukentui. Käsi taskussaan ja toinen käsi kädessäni hän yhtäkkiä jähmettyi,
kuin harkitsemaan, onko tämä sen arvoista. Että kalvaisi skalpellilla luustoni
esille tarkempaa tutkimusta varten ja sen jälkeen hävittäisi ruumiini pieniksi
lihanpaloiksi pilkottuna kantamalla sen ulos huoneestaan selvästi asiaa varten
varatussa, naulakossa riippuvassa isossa repussa.
Tässä vaiheessa sydämeni pamppaili niin, että tuskin olisin
enää pystynyt pakenemaan paikalta, kun hän viimein sai hamuttua taskunsa pohjalta
kaipaamansa pastillin, jonka livautti vaivihkaa suuhunsa. Mentolia – jotta
ruumiinnesteiden tuoksu ei tuntuisi niin voimakkaana. Apua!
Yhtäkkiä olin vapaa. Tohtori Outo hääräsi tietokoneensa
ääressä kirjoittaen minulle lähetettä jatkotutkimuksiin. Hän päätti viime
hetkillä kuitenkin säästää minut.
-Tapaamme sitten uudestaan tutkimuksen jälkeen, hän sanoi.
Voit varata ajan helposti netistä, hän sanoi. Tiedetään. Ja aikoja löytyy. Enkä
enää yhtään ihmettele.
Takaisin töihin kävellessäni taisin hymyillä kuin sen
Leonardon kuuluisimman maalauksen nainen. Tiedä häntä, josko hänen hymynsä
salaisuus olikin sama kuin minun, vapautuminen viime hetkellä hirvittävästä kohtalosta. Soulmeits <3
Kuva: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!