keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Sillä sipuli

On taas se aika vuodesta, kun istutetaan  kukkasipuleita maahaan. Vaikka kuinka yrittäisi välttyä tältä puuhalta, niin se ei onnistu. Keväällä vannotut valat, että mihinkään ei enää mahdu lisää sipuleita, unohtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun käyt hakemassa syyslannoitetta puutarhasi kasveille. Siellä ne sipulit huutavat päästä ostoskoriin ja minkäs teet - ainahan on tilaa vielä yhdelle tai kahdelle pussilliselle.

Siispä tuumasta toimeen ja sipulia maahan.

Tulppaania, krookusta, talventähteä, kevätkurjenmiekkaa, narsissia ja yksi keisarinpikarililja.

Tulppaaneja varten varasin taas kaikesta viisastuneena pienisilmäistä verkkoa. Sipulejani ette saa, myyrät! Taivuttelen verkosta istutuskuopan kokoisen korin, johon sitten multaa ja sipulit päälle ja mullan peittoon koko komeus. Pistelen vielä  istutuskuoppaan sipulien viereen tuomenoksista 10 sentin tikkuja sinne sun tänne. Tämän vinkin sain Vihertalo Varpulasta ja kiitosta sinne, vinkki toimii. Valkosipulin kynsiäkin voi kokeilla tai kanankakkarakeita.

Verkkoa turvaksi tulppaaneille
Narsissit istuttelin kielopenkin lomaan kaivamalla pienen montun istutusraudalla. Rauta uppoaa helposti maahan painamalla ja kiertämällä samalla ees taas. Multapaakku nousee ylös raudan sisällä, sipuli kuoppaan ja multapaakku takaisin paikoilleen. Viisikymmentä narsissinsipulia maahan eikä tullut edes hiki.






Narsisseiksi valitsin "kaikenlaisia" - keväällä sitten jännätään, mitä sieltä nousee. Kaikenlaisten lisäksi tätä mummolasta tuttua lajiketta erilliseen penkkiin pihasyreenin alle.




Krookukset on kätevä istuttaa lapion kanssa. Pistelee maahan vaikkapa ympyränmuotoisen alueen lapiolla ja nostaa sitten kannen irti ja sipuli multaan ja kansi takaisin paikalleen.





Talventähdet ja kevätmiekkaliljat pistelin perennapenkkiin sinne tänne kangen avulla, Parilla pikku iskulla saa reiän aikaiseksi. Sipuli pohjalle ja uutta multaa päälle.

Keisarinpikarililjan sipuli haisee kamalalle. Se pitikin säilyttää ulkovarastossa, vaikka ohjeen mukaan kuivassa ja lämpöisessä. Tein sen virheen ensimmäisellä viikolla oston jälkeen, että jätin sen viikoksi mökin eteiseen. Seuraavana mökkiviikonloppuna olin saada halvauksen, kun luulin, että nyt on tullut hiiriä tupaan. Onneksi syyllinen selvisi ja se haju onkin sen juttu, kauniin kukan lisäksi. Myyrien karkottimeksi sen ostinkin. Oli muuten melko kallis, kahdeksan euroa / kpl. Toivottavasti toimii.


Sipulien istutukselle on vielä koko syksy aikaa, niin kauan kunnes maa jäätyy. No, sen jälkeenkin voi vielä istuttaa - rautakangen avulla. Mutta varmempaa on pyrkiä istuttamaan sipuli syys - lokakuun aikana, niin ehtivät juurtua.

Tulppaanivinkki: Apeldoorn-lajike, joka kukkii vuodesta toiseen ilman, että sipuleita täytyy nostaa välillä maasta ja istutella takaisin. Löytyy ainakin punaisena, keltaisena ja oranssina.


En juuri laita lannoitteita sipuleita istuttaessani. Uutta multaa joskus, riippuen istutuspaikasta. Keväällä annan kevätlannoitusta samalla kuin muillekin kasveille. MUTTA vettä pitää antaa istutuksen yhteydessä. Vaikka kuinka olisi tihnua ilmassa, niin se ei riitä. 

Eikä sitten muuta kuin hyviä talviunia sipuleille ja keväällä nähdään!

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei mitään kaupallista yhteistyötä kuvassa näkyvien sipulintuottajien tai mainitun puutarhaliikkeen kanssa (vievät vain kaikki ylijäävät rahani, mutta olen siihen kaupankäyntiin tyytyväinen, kaupanpäällisiksi saan hyviä neuvoja).

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus, alkaa sormet syyhytä istutuspuuhiin.

    Ai niin mutta eihän mulla olekaan pihaa. Parveke vaan!🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! En ole koskaan itse kokeillut istuttaa sipuleita syksyllä ruukkuun. Niinkin voisi siis tehdä ja viedä ruukun talveksi vaikka kylmäkellariin. Keväällä sitten toisi ilmojen lämnettyä ruukun parvekkeelle js muutaman viikon kuluttua saisikin nauttia parveketulppaaneista ja -narsisseista!

      Poista

Kiitos kommentistasi!