Nyt on sunnuntai, kesäkuun 11. päivä ja muija on vähän itselleen uusissa puuhissa.
Onkohan ihan paras mahdollinen aika istuttaa kukkasipuleita näin myöhään? Nimittäin gladiolusta, jonka pitäisi kukkia loppukesällä. Ja dahlioita.
Ne olivat Prismassa -70%:n alennuksella, joten ostin pois, kun ei lähtöhintakaan kovin korkea ollut. Meni syteen tai saveen. Nämä taisi mennä molempiin, koska meidän pihalla maa on aika savipohjaista. Lisäksi äitivainajalla oli eläessään tapana sanoa, ettei pyhätyöllä ole siunausta. Ja nyt on sunnuntai.
Ehkä edellä mainittu sanonta ei kuitenkaan koske tavanomaisia kotihommia, kuten ruoanlaittoa. Pitäähän sitä sunnuntainakin syödä. Mutta tällaisiin asioihin, joilla on pitempikestoinen vaikutus elämään, sillä voi olla.
Pihan kukkapenkistä, jossa on enimmäkseen pioneita, poistettiin muutama käppänä vuorimänty, jotka eivät siinä jostain syystä koskaan lähteneet kunnolla kasvuun. Isäntä raivasi ne juurineen pois ja kuoppiin kumottiin pari säkillistä mustaa multaa. Menee siinä nyt pari vuotta, ennen kuin savi taas kasvaa läpi.
Näihin koloihin istutin ne gladioluksen sipulit ja dahlian eli joriinin juuret. Lapsuudesta muistan sanonnan, että ”varpaat on kuin joriinin juuret”. Melko rumat varpaat on olleet kyseisen arvioinnin kohteena olevalla.
Nämä ovat vielä nättejä ”varpaita” niihin verrattuna, joita tungin multaan äsken. Kun läksin googlettamaan tuota edellä mainittua sanontaa, silmiini osui teksti, jossa neuvottiin liottamaan vedessä joriinin juurakot ennen niiden istuttamista.
No en tietenkään liottanut. Ja nyt ne ovat jo siellä mullassa. Aikoinaan lapsuusvuosina n. sata vuotta sitten meillä oli kotipihalla joriineita ja ne olivat kauniita, mutta hallanarkoja. Muistan, kuinka niiden kukinta oli parhaimmillaan aina silloin, kun ensimmäisiä hallaöitä alkoi olla elokuussa.
Silloin usein paleltuivat perunankin varret, mikä tarkoitti sitä, että perunat eivät enää kasvaneet kokoa ja sato jäi pieneksi. Se oli monin tavoin haitallista, sillä perunaa viljeltiin paitsi kotitalouskäyttöön, myös tuotantoeläimille rehuksi. Ainakin lehmät söivät raakoja perunoita mielellään.
Silloin piti viritellä vaikka mitä suojauksia, etteivät joriinit olisi paleltuneet. Perunoiden suojaamiseksi ei oikein ollut mitään tehtävissä. Välillä ne (joriinitkin) silti paleltuivat ja harmittihan se. Talveksi juurakot kaivettiin maasta ja säilytettiin kellarin viileydessä talven yli. Itse asiassa nyt muistankin, että kyllä niitä silloinkin vesiämpärissä liotettiin ennen istutusta. Tuli taas tehtyä ensin ja luettua ohjeita vasta sitten. Perus.
Toinen epätavallinen urakka muhii tuolla keittiössä. Ekaa kertaa elämässäni yritän tehdä pullaa valmiiksi gluteenittomasta pullajauhoseoksesta. Saas nähdä, tuleeko SIITÄ mitään. Pitkään on jo tehnyt mieli ”oikeaa” pullaa. Aion pitää pullasta kaksin käsin kiinni, niinku.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Biolan
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!