Havainnointia

Harrastan havainnointia, kuten myös valtakunnan ykkösleidi, tohtori Haukio kertoo harrastavansa uudessa kirjassaan, josta postasin jokin aika sitten.

Kesäiset pyhäpäivät ja niiden aatot ovat ihan parhaita hetkiä tehdä pyöräretkiä ja tehdä samalla havaintoja. Tai ihan vaan pyörälenkkejä, jos viettää päivää kotona tai muuten vaan on joku pyörä saatavilla. 

Muu liikenne on pyhäpäivinä varsin hiljaista. Pyöräteillä ei juuri muita liiku kuin samanlaisia, jotka eivät pysy kotonaan. 

Siitäpä tulikin mieleeni tämänpäiväinen pyörälenkki, jonka aikana tein paljon havaintoja.

Pyöräily on varsin tapaturma-altis laji, varsinkin kilpatasolla tai muuten kovavauhtisessa muodossa. Sen havainnon tein taannoin, kun katselin toisella silmällä dokumenttia Ranskan ympäriajosta. 

Itselleni ei tällä kertaa tapahtunut minkäänlaista ympäriajoa, vaikka uudehkolla sähköpyörälläni olen kaatunutkin jo kolme kertaa. Kaikki kaatumiset tapahtuivat viime vuonna ja ne menevät harjoittelun piikkiin. Sähköpyörässä on oma totuttelemisensa. 

Muita vaaranpaikkoja tulee vastaan tai eteen tämän tästä. Tällä kertaa pitkällä suoralla edelläni rullaluisteli sydämensä kyllyydestä vanhempi herrahenkilö, jolla oli myös kävelysauvat (pyöräilysauvat?) lisävauhtia antamassa. 

Setä täytti aika tehokkaasti koko väylän huitomisellaan (selvästi joku aloittelija, oli varmaan saanut rullaluistimet lahjaksi työkavereiltaan, kun jäi eläkkeelle, laskeskelin pienessä päässäni). Pakkohan siinä oli pyöränkelloa kilauttaa molempien turvallisuuden varmistamiseksi. Setä väisti kuuliaisesti oikeaan laitaan, mutta ehkä oman mielikuvitukseni tulosta oli, että ohitettavan ilme oli lievästi hapan. Ainakin hänen hekumallinen hetkensä keskeytyi. Aina kuitenkin kiitän kovaäänisesti ja kohteliaasti ohitettavia, joille soitan kelloa.

Toinen tapaus oli muutamaa kilometriä myöhemmin. Nuori nainen seisoi bussipysäkillä ajoradan puoleisessa reunassa ja ylläri: oli täysin keskittynyt kännykkäänsä. Seuranaan hänellä oli noin hevosenkokoinen, ei-niin-kaikkein-söpöimmän-näköinen-puudeli, koira, joka istui pysäkkikatoksessa ja heidän välissään maassa lojui koiran talutushihna. 

Ajattelin ensin, että nyt on kyllä tekemätön paikka, kun koiran katse nauliutui minuun jo noin 200 metriä ennen kohtaamistamme. Ehkä ei kannattaisi päräyttää heidän välistään keskivauhtia 23 km/h. Siinä oltaisiin oltu nurin kaikki kolme ja hurtan hampaat kiinni reisiluussani.

Soitin taas kelloa hyvissä ajoin kertaalleen, ei vaikutusta. Soitin uudelleen lähempänä, jolloin neiti huomasi ja väisti koiransa luokse. Ennakko-odotuksistani huolimatta tämä suden jälkeläinen ei välittänyt pyöräilijästä piirun vertaa. Hyvin koulutettu siis, tai sitten muuten vaan tottunut kaikkeen. 

Työmatkoja ajellessa joutuu ahtaisiin tilanteisiin melkein päivittäin ja keskustassa pyöräily on ihan oma lajinsa. Vaikka pyöräilee ihan sallituilla väylillä, joilla toikkaroi jalankulkijoita ja pyöräilijöitä sikin sokin, niin usein ne ovat juuri ne jalankulkijat, jotka eivät keskity muuhun liikenteeseen. 

Tukitaan väylät niin, ettei ole mitään saumaa päästä ohi ilman, että joutuu kilauttamaan. Tosin parannettavaa olisi pyöräilijöidenkin asenteessa. Ja varsinkin niiden sähkörullalautailijoiden, vaimitänenyton. Ne pitäisi kieltää kokonaan. Ihme, ettei niille tai niiden aiheuttamina enempää ole sattunut onnettomuuksia. Tarvitaan taas muutama ruumis, ennen kuin säädetään edes kypäräsuositus heille.

Kerran ruuhkassa kilauttaessani eräs herrasmies esitti valistuneen arvauksen: ”V**tuako siinä rämpytät?” Johon oli ihan pakko jotain vastata ja jälkeenpäin tuli parempiakin vastausvaihtoehtoja mieleen, mutta silloin vastasin, että ”Ihan vaan pyöränkelloa.” Joskus tulee niin yllättäviä tilanteita, että meikäläisen sanavalmius herää vasta myöhemmin. Mutta ei mennä nyt siihen.

 

Siinäs kuulitte, että pyöräily on varsin mielenkiintoinen laji. Tällä kertaa kotiin päästyäni noin kymmenen minuutin kuluttua alkoi ukkonen jyristä ihan lähimaastossa. Siitä aloin pohtia samaa kuin joskus ennenkin, että mistä ukkonen alkaa? Kotia lähestyessä ei ollut mitään merkkejä ilmassa, ei tummia pilviä, ei lähestyvää jyrinää, ei painostavaa ilmaa, ei sadepisaroita, ei mitään. Ja yhtäkkiä alkoi salamointi ja jyrinä. Tällä kertaa se siis alkoi täältä. Ja hävisikin melkein saman tien pois. 

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.