Katkaistu nuoruus on Auschwitzista selviytyneen unkarinjuutalaisen epätavallinen elämäntarina. Kirjoittaja Eva Fahidi, kääntäjä Tuuli Huovila. Kustantaja Atrain&Nord 2022.
Nyt tein poikkeuksen jälkimmäiseen, kun ystävä suositteli kirjaa, jonka on kirjoittanut keskitysleiriltä hengissä selvinnyt ihminen, Eva Fahidi. Kirjan nimi on Anima rerum - Katkaistu nuoruus. Evan kaltaisia ihmisiä on jäljellä enää vähän. Kirjoittajan nimi kuulostaa arabinimeltä, mutta oikeasti hän on Unkarin juutalaisia. Noin kolme neljäsosaa kirjan alusta käsittelee kirjoittajan lapsuutta, nuoruutta, vanhempia, isovanhempia, muita sukujuuria ja elämänmenoa Unkarissa ennen kuin alkoi tapahtua.
Kirja on kirjoitettu rauhalliseen ja kiihkottomaan tyyliin. Eva ei pura vihaa muihin ihmisiin tai esimerkiksi saksalaisiin, vaan kertoo kokemuksistaan melko ”kliinisesti”. Lukijaa ei haluta säikäyttää eikä saada ahdistuksen valtaan. Kirjan kerronta ei tapahdu täysin kronologisesti, vaan palaa ajoittain aikakaudesta toiseen ja mielikuvat vaihtuvat kahden eri elämänvaiheen välillä. Se tekee kirjasta erilaisen ja mielenkiintoisemman kuin perinteisellä tyylillä kirjoitetut elämäkerrat, joissa kertomus yleensä etenee kronologisesti.
Jos jotain kielteistä pitää keksiä, niin käännöstyö ei ihan joka lauseen osalta ole viimeisen päälle onnistunut. Kirjassa oli muun muassa yksi kappale, josta en ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta todennäköisempää on, että vika oli lukijan päässä.
Vaikuttavimpia kohtia kertomuksessa oli, kun Eva kertoi keskitysleirille tultuaan joutuneensa eri jonoon kuin muu perhe: äiti, isä ja rakas pikkusisko. Sen jälkeen Eva ei nähnyt perhettään enää koskaan. ”Elämäni suurin tragedia tapahtui niin, etten sitä edes sillä hetkellä huomannut.” Muu perhe vietiin luultavasti ”suihkuun” ja Eva joutui siihen jonoon, josta mentiin työleireille, esimerkiksi asetehtaaseen täyttämään räjähdysaineilla 50 kilon painoisia kranaatteja. Kun valvova silmä vältti, tehtaan naiset pissasivat kranaatin sisään siinä toivossa, että se tekisi kranaatista suutarin. Ja jos ei muuten, niin tekivät sen ainakin piruuttaan.
Tämä kirja kuuluu ehdottomasti niihin, jotka pitää lukea vielä toiseenkin kertaan. Alkupuolen perusteellinen kerronta elämästä ennen kauheuksia alkoi jossain määrin jo puuduttaa. Kai jonkinlainen kauhunkaipuu ja raadollinen, häpeämätön sensaationnälkä lukijassa sai sen aikaan, että piti odottaa, milloin päästään ”asiaan”. Mutta nyt kun kirja on luettu, tuntuu siltä, että on hyvä, että kertomusta pohjustettiin perusteellisesti ja kerrottiin miten tavallista, seesteistä, sukurakasta ja sivistynyttä elämää nämä ihmiset viettivät, ennen kuin ilman mitään syytä joutuivat silmittömien raakuuksien kohteeksi. Keskitysleirikokemuksilla ei kirjassa tosiaankaan mässäilty millään tavalla.
Kirjoittaja käsittelee menneisyyttään vierailemalla muun muassa Auschwitzissa vielä elossa olevien kohtalotovereidensa kanssa säännöllisesti. Hän kertoo myös käyneensä Saksassa ja huomanneensa muutoksen kansakunnassa ja sen, miten hekin ovat kärsineet menneisyydestään kaikki nämä vuosikymmenet.
Vieläkään en ymmärrä sitä, miksi juutalaisia vainottiin ja vihattiin niin pontevasti. Ja varmaan vieläkin. Ymmärrätkö sinä?
Kuva: Suomalainen Kirjakauppa
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!