Tuli ihan yllättäen ja pyytämättä keikka Riihimäelle. Sunnuntaina ei vielä ollut harmainta aavistusta, että jotain tällaista tarvetta tulisi ilmenemään. Eikä tänä aamuna. Kerron myöhemmin, mistä on kyse, mutta luulin ja odotin, että voin hoitaa tietyn asioinnin kotikaupungissani. Mutta ei pystynyt. Löysin sitten alan asiantuntijan Riksusta.
Mietin, että menisinkö junalla vai omalla autolla. Autolla säästäisi aikaa, mutta saattaisi se näillä bensan hinnoilla ja mahdollisilla pysäköintimaksuilla tulla jopa kalliimmaksikin. Junalippu maksaa muutaman euron. Mutta aikataulut natsaa niin huonosti, että jää paljon luppoaikaa mennen tullen.
Toinen syy oman auton hylkäämispäätökseen on se, että en ole koskaan muistaakseni käynyt Riihimäellä. Täysin vieraassa kaupungissa on mukavampi autoilla, kun on edes kartanlukija vieressä. Sitä ei nyt ole. On kokemusta siitäkin, että olen käyttänyt kännykän karttapalvelua ja siinä tilanteessahan kännykkä tietysti luiskahti kädestä lattialle ja johonkin penkin alle näkymättömiin.
Ainoastaan Riihimäen rautatieasemalla olen jokusen kerran vaihtanut junaa kiireisesti. Meillä ei hetkeen ollut autoa 1980-luvun lopulla ja matkustimme muutamasti junalla Pohjanmaalle Isännän sukulaisia tapaamaan. Meillä oli silloin kissa ja sitä raukkaa retuutettiin mukana kantokopassa. Allaolevassa kuvassa esiintyvä kissa ei liity tapaukseen, mutta se on aivan saman näköinen kuin meidän Ossi-kissa.
Seinäjoen junasta piti silloin Riihimäellä vaihtaa kotikaupunkiin menevään junaan (ja menomatkalla tietysti toisin päin) ja aikaa vaihtamiseen oli viisi minuuttia. Lisäksi Seinäjoen juna saapui toiselle puolelle ratapihaa kuin mistä oma juna lähti. Kaiken lisäksi meidän paikat olivat jostain syystä aina junan viimeisissä vaunuissa, joista oli pirukseen pitkä matka alikulkutunneliin, josta pääsi siirtymään muille raiteille. Oi niitä aikoja…
Aina kuitenkin junaan ehdittiin. Lähtevä juna odotti Seinäjoen junasta tulevia matkustajia, mutta eihän me sitä silloin tiedetty. Niin sanotusti parta haaralla juostiin räntäsateessa sepelipintaista radanvierustaa ehtiäksemme junaan.
Nyt jo aikuinen kummityttömme koki kovempia matkustellessaan kissansa kanssa opiskelupaikkakunnalta kotipuolessa käymään. Hän kuljetti kissaansa niin ikään kantokopassa ja joutui kävelemään pitempiä matkoja sekä lähtö- että saapumispäässä. Hän kulki linja-autolla.
Kissa tuli kantokopassa joka kerta (?) huonovointiseksi ja oksensi sekä ripuloi kantokoppaan heti matkan aluksi. Melko rattoisaa matkan tekoa sekä kissan emännällä että kanssamatkustajilla siinä hajussa. Ja perille päästyään piti yltäpäältä ripulissa ja oksennuksessa oleva kissa saada vielä pestyä.
Tällaisia ajatuksia ja muistoja Riihimäki toi mieleeni.
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Parta haaralla? Nyt tuli aivan uusi sanonta, ikinä kuullutkaan ;O
VastaaPoistaJunaillessa sattuu ja tapahtuu, tykkään junista ihan älyttömästi, fanitan suorastaan! Ja Moskova - Vladivostok edelleen to do list -in kärkipaikoilla.
Juu se on vanhaa eteläpohjalaista perinnesanastoa ;D
PoistaNo en oo tuota sanontaa kuullutkaan, vaikka E-Pohjanmaalla olenkin parikymmentä ensimmäistä ikävuottani asunut!
PoistaNuorempana matkustin paljonkin junalla, sillä lättähatulla silloin, viimeksi matkustin turusta lieksaan junalla, junaa pitää silloin vaihtaa 2 kertaa pieksämäellä ja joensuussa, myös helsinkiin olen monesti mennyt junalla ja aikoinaan matkustin myös yö-junassa, luulisin että junaa aletaan käyttää enempi, kun ei tiedä mihin asti Bensan hinta kohoaa, mutta joka paikkaan ei pääse junalla, asemia on lakkautettu ja on muutettu bussi liikenteeksi, siskoni ehti käydä alleegrolla pietarissa junalla, muistan kun itsekkin matkustin junalla venäjän puolella nuorempana.
VastaaPoistaNo nyt aletaan tehdä tunnin junaa turusta helsinkiin, miten nopeasti se menee jos tunnissa hesassa, kun nykyään menee 2½ tuntia,
eli ei pysähdy varmaankaan kuin kahdella asemalla, ja vauhti on kuin luotijunassa, en mene kyytiin.