Tehtiin tie, tulikin pulkkamäki

Meidän kulmille rakentui uusi kehätie, joka saatiin jokusen vuoden rakentamisen jälkeen ajettavaksi reilu vuosi sitten joulukuun alkupäivinä, muistaakseni 8. päivänä joulukuuta. 

Uusi tie korvaa itä-länsisuuntaista väylää, jota pitkin aikaisemmin kulki paljon raskasta ja muutakin liikennettä hyvin läheltä kaupungin keskustaa. Tietyöt olivat jo lähtölaukausta vaille, kun ikään kuin pisteenä iin päälle vaarallista happoa kuljettanut rekka liukasteli alamäessä, suistui ulos tieltä ja jäi muutaman renkaanmitan päähän, ettei törmännyt kerrostalon seinään. Happoakin taisi päästä karkuteille.

Nyt nuo happorekat ajelevat neljänsadan metrin päässä kotioveltamme, mutta ei se mitään, ei siinä ole nyt kerrostalot vaarassa. Pohjavesi saattaa olla, mutta sitä on ainakin yritetty kovasti suojata jollakin betonikaukaloilla. Mahtaakohan niistä olla tosipaikan tullen lopulta riittävästi suojaa. Jo lapsena tiesin nimittäin, että muurahaishappo syövyttää betonia. Happo mikä happo. Mutta ajat muuttuu. Ja ehkä hapot ja betonitkin sen mukana. 

Tietä varten oli tehty linjaus asutuksen halki jo vuosikymmeniä sitten. Sen rakentamisesta kiisteltiin milloin missäkin päätäntäelimessä, lobattiin, koplattiin, verkostoiduttiin, vastustettiin, puolustettiin ja äänestettiin. Asukkaat vastustivat ja elinkeinoelämä puolusti tiehanketta rakennettavaksi juuri niille sijoilleen, jossa se nyt on. Eräskin naapuri uhkasi poistaa kaikki mittakepit sitä mukaa kun niitä ilmestyy ja köyttää itsensä kettingillä kiinni ensimmäiseen kaivinkoneeseen 70-luvun koijärveläiseen tyyliin. Itsekään en ollut järin ihastunut koko tietyömaahan ja sen tuomaan melusaasteeseen. Pölystä puhumattakaan.

Nyt kun tie on valmis, niin kukaan ei enää valita. Tie on tässä asutuksen lähellä rakennettu sen verran maanpinnan tason alapuolelle, että sieltä kuuluu hyvin harvoin minkäänlaista liikenteen ääntä tänne kivenheiton päähän. Vaikka happo- ja muita rekkoja kulkee siellä jonossa. Suurempaa meteliä pitää noin kilometrin päässä kulkeva vanhempi moottoritie, joka on pohjois-eteläsuuntainen. Tuulen suunnasta riippuen sen melu kantautuu tänne kahdestakin eri kohdasta, harvemmin kuitenkaan molemmista yhtä aikaa. Lumi on myös tehokas äänen eristäjä. Itsekin käytän uutta kehätietä mielelläni, kun on asiaa sellaiseen suuntaan. Esimerkiksi esikoistyttären ja -vävyn luona sitä pitkin sujahtaa käymään reilusti alle 15 minuutissa. Ja erääseen kauppakeskukseen sitäkin nopeammin.

Kehätien rakentamisen yhteydessä on hakattu paljaaksi suuria alueita metsää ja muuta risukkoa ja kuskattu maata varmaan miljoonia tonneja sinne sun tänne. Entinen lenkkimetsämmekin tuhoutui. Sen päällä on nyt metrikaupalla kivenlohkareita ja multaa. Ei poimita sieltä enää valkovuokkoja eikä mustikoita. Kun edellinen koiramme jouduttiin nukuttamaan pois, suunnittelin hetken, että kävisin ripottelemassa sen tuhkan siihen metsään. Onneksi en ripotellut. Siellä se olisi nyt maamassojen alla. Sen sijaan tuhka on olohuoneen vitriinissä pienessä uurnassa valokuvan, kaulapannan, ensilelun ja karvakiehkuran kanssa. 

Ja siellä multakasan takana on uusi pulkkamäki! Entiseen lenkkimetsään on tehty uusi kuntoilupolku, johon mahtuu vierekkäin kulkemaan sekä hiihtäjät kaikilla tyyleillä että kävelijät. Myös koirien kanssa. Pulkkamäen hyväksi ei luultavasti juurikaan ole tarvinnut tehdä paljoa, se on muodostunut paikalleen melko lailla itsekseen. Hiihtolenkki on koneellisesti ylläpidetty, mukavan mittainen, eikä siinä ole jyrkkiä nousuja ja laskuja.

Tänään (20.2.) pulkkamäen  tuntumassa oli paikallisen asukasyhdistyksen järjestämä ulkoiluhetki, jossa tarjottiin mehua ja makkaraa pulkkailun ja muun talviurheilun lomassa. Väitän, että tässä kaupungissa ei ole montaakaan yhtä hyvää pulkkamäkeä. Se on sekä pitkä että jyrkkä, ei kuitenkaan liian jyrkkä. Oheinen kuva ei anna sille tarpeeksi oikeutta. 

Tänne on siis syntymässä uusi talviurheilukeskus, kun lasketaan mukaan kaikki hiihtelijät ja kävelijät. Parkkipaikka oli täynnä autoja ja niitä pursuili vähän ylikin kielletylle alueelle. 

Kaivoin tytärten vanhat, yli 20 vuotta vajan hyllyllä pölyttymässä olleet pulkat esiin ja jonain päivänä ehkä uskaltaudun vielä laskemaan mäkeä. 

Käytiin tänään kävelyllä pulkkamäen tuntumassa, Isäntä, Haukkuli ja minä. Retken päätarkoitus oli saada Haukkulille siedätyshoitoa ja nähdä pulkkamäen heavy userit tositoimissa. Haukkuli on vähän arka ja pelkää pieniä lapsia, varsinkin jos ne metelöivät tai liikkuvat jollain vempeleellä, esimerkiksi juuri pulkalla tai polkupyörällä. Eivätkä hiihtävät tai sauvakävelevät aikuisetkaan mitään sen ”feivoritteja” ole. 

Siedätyshoitoa tulikin ihan kivasti ja samalla ylimääräinen lenkki aamupäivän raittiissa ilmassa. Jos uskallan, menen itse vasta iltahämärissä kokeilemaan. Kun näen yhtä heavy useria, naapurin Iivoa 7v, aion kysyä häneltä asiantuntijalausuntoa siitä, onko sopivaa, jos tällainen täti-ihminen menee pulkkamäkeen.😆

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.