Kohtaamisten voima

Herra Lumiukko rouvineen tuijotteli vaitonaisena järvenselälle auringon helliessä heitä ja minua. Hymy huulillani lähdin tutulle lenkkipolulle luonnonsuojelumetsän uumeniin ja jätin lumisen pariskunnan jatkamaan ihmisten ilahduttamista.

Lumilakkiset keloherrat seurasivat polun vierellä ylväinä kulkuani. Varikset virittelivät lauluaan kevätkarkeloitaan varten. 

Metsäpolku kiemurtelee pitkin järvenrantaa. Vastaantulijoiden kanssa arvoimme kumpi hyppää polulta hankeen kohtaustilanteessa.

- Kiitos! sanoi polkua edennyt.

- Ole hyvä! sanoi hankeen hypännyt.

Pyrin aina olemaan hyppääjänä, mutta aina ei ehdi. Ja kuljen mielelläni polkua, kun herrasmies väistää hangen puolelle.

Metsäpolku päättyi, mutta polku jatkui pitkin rantamaisemaa. Itseäni hieman vanhempi naishenkilö lähestyi minua yhtäaikaa kun taivaalta, juuri yläpuolellamme kuului pienkoneen moottoreiden pärinää. Vilkaisin ylöspäin.

- On se kotimainen kone! huudahti vastaantulija. 

- Näinä aikoina ei tiedä! hän jatkoi.

Jäimme puhumaan polulle, vähän Ukrainasta ja Venäjästä, kauniista säästä, joditableteista (joita kumpikaan ei ollut ostanut). 

- Hyvää kevättä! toivotimme toisillemme ja matkamme jatkui kummallakin omaan suuntaansa. 

Tavoitin pian edelläni kulkevan miehen koirineen. Jäin silittelemään hänen kahta koiraansa, lapinporokoiraa ja suomenpystykorvaa ja tuli yhtäkkiä taas kauhea ikävä omaa Nuuskijaa. Koiraihmisen kanssa on helppo jutella, myös ilman koiraa. Ei puhuttu muusta, vain koirista. Kuulin, että toisella koirista oli hieman vaivoja. Toivottelinkin sille sitten pikaista paranemista ja jatkoin taas matkaani.

Saavuin lintubongareiden kuvauspaikalle, jossa useimmiten on ison kiven päällä pähkinöitä houkuttimena. Nyt kiven oli vallannut viisi oravaa, jotka hieman äkäisinä kisailivat pähkinöistä. Ne ovat niin kesyyntyneet, että eivät välittäneet minusta eivätkä paikalla olevasta toisesta naisesta.

- Eivät linnut uskalla tulla, kun oravat ovat niin riehakkaina, totesi tuo toinen tilannetta seuraava.

- Sinitiaiset ovat täällä niin kesyjä, että tulevat syömään kädestä, kun malttaa odottaa liikkumatta! hän jatkoi.

Matkani jatkui kohti pulkkamäkeä, josta alkoikin jo kantautua ilon kiljahduksia. Mikä pulkkailijoiden ja kelkkailijoiden riemu. Auringon paiste ja ilmassa leijuva grillimakkaran ja kahvin tuoksu. Jäin kahvilarakennuksen seinustalle ihailemaan ja fiilistelemään talvisen päivän ihanuutta. Siinä seistessäni sinisen taivaan alla auringon jo selvästi lämmittäessä unohtui hetkeksi kaikki maailman pahuus. Oli niin hyvä olla metsälenkin ja kaikkien kohtaamisten päätteeksi.

Kuvat ja video: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.