maanantai 10. tammikuuta 2022

Itsemääräämisoikeudesta


Helsingin Sanomien torstain 6.1. numeron yleisönosastolla oli todella hyvä kirjoitus liittyen covid-19:ään ja itsemääräämisoikeuksiin. Kirjoituksen oli laatinut filosofian tohtori ja käsitteellisyystutkija Yrjö Mikkonen Oulusta. 



Tässä ensin mainitusta jutusta pieni pätkä, joka on peräisin THL:n ohjeistuksesta: "Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan yksilön oikeutta määrätä omasta elämästä ja päättää itseään koskevista asioista. Itsemääräämisoikeus merkitsee oikeutta yhdenvertaisuuteen, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Kyseessä on meille jokaiselle kuuluva perusoikeus."  



THL:n ohjaus tarkentaa kuitenkin, että kyseessä ovat vain yksilöä itseään koskevat oikeudet. Itsemääräämisoikeus ei ulotu tekoihin, jotka vaikuttavat muiden ihmisten elämän laatuun. Ei siis kuulu venyttää omakseen kokemaansa oikeutta siten, että pakottaisi muut mukaan omien tarpeiden vaatimuksiin, jatkaa kirjoittaja. 

Esimerkiksi Mikkonen ottaa mun muassa parveketupakoinnin. Parveketupakoijat vetoavat itsemääräämisoikeuteen saastuttaessaan paitsi ulkotiloissa olevan hengitysilman, myös vaikuttavat muiden ihmisten omien kotien sisäilmaan, koska ulkoa tuleva tupakansavu tunkeutuu asuntoihinkin. Silloinhan muut ihmiset joutuvat tahtomattaan alttiiksi passiiviselle tupakoinnille ja siten joutuvat vaarantamaan terveytensä.



Terveydenhuollossa itsemääräämisoikeudessa on kysymys jo sairastuneen ihmisen oikeudesta määrätä siitä, ottaako vastaan tarjottua hoitoa. Jos diabeetikko ei ota insuliinipistoksia, se ei vaikuta muihin diabeetikoihin. Jos syöpäpotilas kieltäytyy syöpähoidoista, se ei vaikuta muihin syöpäpotilaisiin eikä terveisiin ihmisiin. 

Jos on oikeuksia, täytyy pitää mielessä, että on myös velvollisuuksia. Jos venyttää itsemääräämisoikeuttaan, on otettava huomioon myös muut ihmiset. Ilman henkilökohtaisia lääketieteellisiä syitä kieltäytyä koronarokotuksesta ei voi vedota itsemääräämisoikeuteen. Ainakaan kieltäytymistä ei voi hyväksyä itsemääräämisoikeuteen kuuluvana.



Rokotuksista kieltäytyville ei voida rakentaa rinnakkaista yhteiskuntaa, jossa rokottamattomat voisivat elää kuin ennenkin koronasta vapaana. 

Jokaisen on siis täytettävä velvollisuutensa edes muita ihmisiä kohtaan ja otettava koronarokotus, pois lukien se, häviävän pieni vähemmistö jolla on siihen perusteltu lääketieteellinen syy. Heidän on parempi suojella itseään koronatartunnalta muilla tavoin.

Lähde: Helsingin Sanomat 6.1.2022, yleisönosasto

Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


6 kommenttia:

  1. Tämä on selventävä kirjoitus sekä Yrjö Mikkoselta että sinulta. Meillä ei voi olla oikeuksia joilla vahingoitamme toisia. Olisi aivan hullua ajatella että pedofiliataipumuksen omaavalla olisi oikeus toteuttaa itseään ja tuhota lapsia, samaa on siinä hoitajassa, joka ei välitä rokotuttaa itseään ja hoivaa lähikontaktissa avuttomia ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Kiitos sen osajakamisesta ja omasta osuudestasi. Meillä ei saisi olla oikeuksia, joista koituu vahinkoa kanssaihmisille. Mutta valitettavasti niitä on. Itse aina ihmettelen esim. alkoholistiäitien oikeutta vahingoittaa sikiötä. Äidin itsemääräämisoikeutta kuunnellaan, mutta lapselta se voidaan viedä jo ennen hänen syntymäänsä. Jotkut heistä vammautuvat niin, että tarvitsevat edunvalvojan loppuiäkseen.
    Kun taistelimme tubia vastaan, moniin virkoihin ei päässyt ilman todistusta läpivalaisusta ja monissa sellainen piti toimittaa vuosittain työnantajalla. Samoin. raskaana olevien. Vasta, kun tubi oli kokonaan voitettu, käytännöistä luovuttiin. Miksi nyt olisi toisin?

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!