keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Talvikranssi

 



Yhtä varmasti kuin joulusuklaat ilmestyvät marketteihin alkavat myös talviset ja jouluiset askartelut. Saapa nähdä kuinka monta kranssia tänä vuonna ehtii valmistua ennen joulua.

Viime vuonna joulun alla askartelin kransseja suodatinpapereista. Tässä linkki tuohon postaukseen: Joulukranssi

Tein monta joulukranssia, joista itselleni jäi jäljelle vain tämä talvikranssi, erikoisversio jämäruusuista. Se valmistui näin:

Ruusuja suodatinpaperista Joulukranssi-ohjeen mukaan, muutama iso ja muutamia pieniä. Paperinarusta tein lehdyköitä.

Valitse kaunis paperinen lautasliina. Irrottele lautasliinan kerrokset toisistaan ja käyttöön tulee vain päällimmäinen kappale. Sekoita  paperiliimasta ja vedestä seos, 1 rkl liimaa  ja 2 rkl vettä. Tee sotku vaikka kertakäyttömukiin. Sekoita liima-vesiseos ja levitä styroksikranssin kuperalle puolelle. Kiinnitä lautasliina styrokskranssiin. Ei haittaa vaikka lautasliina hieman repeilee. Lautasliinasta vaan tilkkupaikkoja päälle.

Styroksikranssi lautasliinalla verhoiltuna.

Sommittelin ruusut ja lehdykät kranssin alareunaan kimpuksi. Kiinnitys kuumaliimalla. Värjäsin ruusujen sisimmät terälehdet spraymaalilla ja ripottelin märän maalin päälle pikkuisen kimalletta. Pujottelin sitten vielä pienen valosarjan ruusujen lomaan. Tämä on niin nätti! Kuva ei kerro koko totuutta!


Jouluvalovinkki:

Pikkukipon sisällä on pieni paristoilla toimiva valosarja. Niin suloinen!


Jouluvalovinkki:
 
Samassa kipossa valosarjan päälle asetettu suodatinpussiruusuja.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

14 kommenttia:

  1. Oi, miten sievä kranssi <3 Kiitos sievistä valosarjavinkeistä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kranssi vinkistä, kaunis ja helppo tehdä, postaus tuli ajankohtaisesti ainakin minulle.
    Nimittäin täällä Loimaalla avataan uusi kirppis entisen Tiimarin tiloissa, jonne lahjoitan tekemiäni käpykransseja, ja myöhemmin käpy hyasintteja, joulun lähestyessä teen kransseja sinne, aikaisemmin tein niitä Marttojen myyjäisiin, ne meni hyvin kaupaksi.

    Vieläkin löytyi ylimääräistä hyvää tavaraa jota sai lahjoittaa sinne,
    olen niin luopunut kaikesta antiikkisestakin tavarasta,
    Jos joku liikkuu Loimaalla päin,saa tuoda kaikki ylimääräiset sinne, ja ostaa voi 11.11 alkaen.Kaikki tulot menee hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun postausta tuli hyvään ajankohtaan! Tämä on tosiaan helppotekoinen kranssi! Ja jos tekee useamnan, voi tehdä erinäköisiä vaihtamalla lautasliinoja. Minulla on varastossa kauhea määrä lautasliinoja, jotka olen valinnutkin vähän sillä periaatteella että sopivat kuosiltaan kattausten lisäksi askarteluhommiin.
      Muista laittaa kuva käpykransseista ja -hyasinteista! Minäkin olen joskus askarrellut kävyistä hyasintteja - käytin niihin kuusen käpyjä. Hienoa, että askartelet myös lahjoitusmielessä, arvostan ❤
      Eihän se Loimaa kaukana ole täältä meiltäkään. Kun perustettiin tämä meidän blogi, niin käytiin siellä hakemassa ammattilaiselta oppia !

      Poista
  3. Sinä olet taitava käsistäsi ja mikä idea tehdä ruusuja suodatinpusseista! Kranssi on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Tykkään näperrellä kaikenlaista. Taidot kehittyy, kun rohkeasti ryhtyy toimeen!

      Poista
  4. Askartelu on mukavaa. :)

    Seuraavaksi taidan tehä blogiini postauksen omista askarteluistani.

    Siellä muuten on tietokilpailu menossa (sama löytyy myös Instasta, Facesta ja Twitteristä). Huomenna (4.11.2021) illalla julkaisen kuka on kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Askartelu on mukavaa - niin on arvaaminenkin! Seuraavaksi sitten odotellaan oikeata vastausta ja askartelupostaustasi!

      Poista
  5. Ihana kranssi🥰
    Nätisti olet sommitellut kaikki ja ihanaa kaikki tunnelma valot ovat niin kauniit.
    Minulla suunnitelmissa käpykranssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista 🥰
      Marraskuun hyvä puoli on pimeys, jota valaisemaan saa sytyttää kaikki kynttilät ja valosarjat, jotka kaapista löytyy!

      Poista
  6. Hei! Onpa kaunis kranssi. Itsetehdyt ovatkin niitä ihanimpia ja samalla yksilöllisiä ja uniikkeja.
    Olen aika huono askartelemaan juuri mitään. Siksi etsin kirppareilta ja nyt joulumyyjäisistä pitää lähteä metsästämään kaunista kranssia oveen.
    Mukavaa jatkoa sinne teille! Joulua odotellessa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos 🥰
      Samaa mieltä kanssasi, käsintehty on aina kaunein ja käden jälki ja persoonallisuus saa näkyä.
      Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Kaunis kranssi. Kiitos ohjeesta! ��

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!