torstai 16. syyskuuta 2021

Pihalampi talviunille nyt jo


Kun meidän tontilla ei pahemmin lehtiä ole tapana haravoida syksyisin, alkavat tämän kesän ja kohta syksynkin pihahommat olla paketissa. 

Komposti on tyhjennetty toiseen astiaan jälkikompostoitumaan. Siitä ainakin pintakerroksia (jotka tähän asti olivat pohjalla) voi keväällä laittaa esimerkiksi pensasmustikoille, marjapensaille ja kukkapenkkiin pioneille. 

Se ennakkoon mainittu lammen tyhjennys vedestä ja lampiverkon virittäminen tyhjän lammen päälle tehtiin tänään. Verkko sen vuoksi, etteivät puista putoavat lehdet päädy lammen pohjaan rehevöittämään sitä. 



Ensimmäisenä puhdistettiin suodatin sen omalla puhdistusmekanismilla. Odotettiin, että poistoletkusta tulee ihan kamalaa ryönää. Mutta yllätys olikin melkoinen, kun poistovesi oli täysin kirkasta. Melkein juomakelpoista. Suodatinsienet olivat tottakai vaihtaneet väriä. Eivät olleet sinisiä ja keltaisia kuin uutena, vaan tasaisen ruskeita. Likaisuus ei vielä ohjeen mukaan kuitenkaan vaatinut suodattimen purkamista atomeiksi ja suodatinsienien tarkempaa pesemistä. 



Sitten poistettiin pumppu lammen pohjasta ja letku, jota pitkin vesi pumpattiin suodattimeen. Pohjassa ollut pumppu purettiin osiin ja puhdistettiin kaikki osat. Tällä kertaa ilman pesuainetta. 🙈

Vasta sen jälkeen päästiin tyhjentämään lampea uppopumpulla. Sen poistoletkun puolittamista mietittiin jo kesällä ja nyt se pistettiin noin puolivälistä poikki ja työnnettiin lammen ylivuotoputkeen, josta pumpattu vesi juoksi suoraan tonttiojaan ja sieltä kaupungin hulevesijärjestelmään ja edelleen vedenpuhdistamolle. Uppopumppu on aika tehokas peli, vaikka on pieni. Tuon 8,5 kuution vetoisen lammen se hörppää tyhjäksi reilusti alle tunnissa. 





Sekä aikaisemmin pesty skimmerin pumppu että tämä nyt vedestä nostettu suodattimen pumppu täytyy säilyttää talven yli vesiastiassa, jossa vesi ei pääse jäätymään. No siihen tarkoitukseen oli joutilaana kannellinen saavi, johon ne molemmat sopivat varsin hyvin. Pumput pohjalle ja vettä perään niin, että ne reilusti peittyivät ja sähköjohdot nippusiteillä kiinni kahvoihin ja kansi päälle. Sitten saavi autotalliin pöydän alle odottelemaan uutta kevättä. Autotallihan meillä on kokonaan varastokäytössä. On siellä joskus autoakin pidetty, mutta missä silloin mahtoi olla kaikki se tavara joka siellä nyt on ? 😱



Seuraava operaatio oli sitten levittää tyhjän lammen ylle 12m x 12m verkko, joka estää lehtien päätymisen lampeen kerryttämään sen humusta ja rehevöittämään sitä. Täysinhän ei siltä voi välttyä, mutta lampeen on käyetty tarkoituksella kasvillisuutta, joka kuluttaisi sitä humusta omaan kasvuunsa. Aurinkoisimmalla laidalla kasvaa lisäksi sammalta, joka saa reunakivet pysymään paremmin paikoillaan. Niiden joukkoon istutin kesällä lisäksi muutamia kivikkokasveja, joiden toivotaan pärjäävän ja leviävän. 



Verkko oli vähän liiankin iso, mutta parempi niin päin. Sitä jouduttiin kolmelta suunnalta rullaamaan reunoista kasaan, ennen kuin kiinnitettiin se maahan suht koht tasaisin välein verkon mukana tulleilla kiinnitystapeilla. Verkon poisto tapahtuu säistä riippuen joko syksyllä ennen pakkasia tai sitten vasta keväällä. Syksyllä, jos lehdet ovat ehtineet pudota ennen kuin pakkaset tulee ja verkko jäätyy kiinni. Jos ei näin käy, niin sitten palataan asiaan keväällä heti kun on mahdollista. 



Jo nyt näyttää siltä, että ensi keväänä ei tarvitse painepesurin kanssa heilua ihan niin paljoa kuin aikaisempina kesinä. Kiitos suodattimen ja skimmerin.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat.

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.  

6 kommenttia:

  1. Onpa aikamoinen homma tuollaisen lammen talviteloille laittaminen. Mutta varmaan se kuitenkin on kaiken vaivan arvoista.
    Mukavia syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä. Ja koko sulan maan ajan siinä on jotain tekemistä. Sitten kun tulee lunta, niin saa olla siltä kokonaan rauhassa :D Samoin teille mukavaa syksyn jatkoa ja viikonloppua!

      Poista
  2. Hienoa kun joku jaksaa! Ite en oo koskaan ollu koti-ihmisiä tuossa mielessä. Mulla oli kerran rivitalokämppä mutta siinäki oli minun mielestä niin paljon aktiviteettia että myin pois :D Jotenki koti ollu mulle aina semmonen paikka jossa ei tehä mittään vaan ku levätään.

    Tuo tavaroiden kerääntyminen on jännä juttu. Joka muutossa saa heittää vaikka mitä pois. Kun jotku tutut kerää vaikka mitä oon aina sanonu että ite oottelen vuoden ja katon mitä sitä on tullut keräiltyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä muuttaminen kannattaa siinä mielessä ainakin, että tulee heitettyä turhaa roinaa pois. Tosin siinä on se vaara, että vauhtisokeus yllättää ja tulee heitettyä pois jotain sellaista, mitä myöhemmin katuu. Tai sitten se joku menee kadoksiin johonkin muuttolaatikon uumeniin, joka muumioituu vintille tai kellariin. Meille on käynyt kaikissa muutoissa näin. Sen takia tehdäänkin nyt koko ajan sitä "kuolinsiivousta" riippumatta siitä, muutetaanko tästä koskaan mihinkään toiseen asuntoon vai suoraan toiseen hiippakuntaan.

      Poista
  3. Onpas teillä hommaa ja olette todella ahkeria. Lampi vaikuttaa aika suurelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No me ollaan nyt 20 vuotta asuttu tässä ja ihan alkuun lampi sai olla ihan omineen. Kunnes ekan kerran päätettiin tyhjentää se ja pestä kivet. Siihen olikin kertynyt kottikärrykaupalla ryönää, jota kuskattiin pensaiden juurille. Hyvää lannoitettahan se oli. Silloin ihan kirjaimellisesti käännettiin jokainen kivi ja pestiin painepesurilla. Mutta se oli perustavanlaatuinen virhe. Lammen oma mikrobitasapaino tuhoutui. Sen jälkeen lampi oli varsinkin kuumimmilla helteillä kammottava. Minua varsinkin se ahdisti ja siitä käytiin monet tiukkasävyiset keskustelut, mitä sille pitäisi tehdä. Päätin sitten ihan itse, että a) ostan uppopumpun, jlla lammen saa tyhjäksi nopeasti ja vaivattomasti, jolloin se tulee tehtyä tarvittaessa useammin. Ja b) hankin siihen sen suodatinjärjestelmän ja c) jo ennen suodatinjärjestelmää hankin skimmerin, joka kerää roskat pinnalta. Lisäksi pohjalle laitettiin allassubstraattia, joka on jotain laavakiven tyyppistä ja antaa elämisenpintaa hyville bakteereille. Ja vielä ostin zeoliittia, joka kerää pahat bakteerit ja niiden erittämät myrkyt. Ja kas, lammen vesi kirkastui. Luulin taloa ostettaessa (keskellä talvea), että pihan "pieni" lampi olisi sen kokoinen, että sen yli voi hypätä yhdellä loikalla. Ylläri olikin melkoinen, kun lumi suli ja paljastui tuo useita metrejä halkaisijaltaan oleva järvi. No, nyt ollaan tyytyväisiä tänä kesänä saatuun tulokseen. Aiemmin kesällä suunniteltiin , että ensi kesänä pienennetään lampea, mutta ehkä nyt ei sitten kuitenkaan. Siinä olisi jumalaton homma ja tarvittaisiin aika paljon täyttömaata ja soraa. Pienennettäisiin siis "ulkopuolelta" sitä. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!