Nyt kun tässä on kohta pari vuotta oltu enemmän tekemisissä otsikossa mainitun (sana)taiteenlajin kanssa, voin kirjoittaa muutaman mietelmän aiheesta.
Kaikkihan lähti siitä, kun yli 1400 blogipostauksen jälkeen aloimme kaivata jotain uutta bloggaamisen tilalle/rinnalle. Ja lisäksi ideoita siihen, miten bloggaamista voisi kehittää sanataiteen näkökulmasta. Niinpä hankkiuduimme paikallisen kansalaisopiston stand up -kurssille ja sieltä edelleen paikalliseen komediaryhmään. Sen puitteissa sekä ”privaatisti” olemme tehneet muutamia keikkoja asuinpaikkakunnalla sekä sen ulkopuolella.
Tällä hetkellä vähän yllättää se, miten stand up -harrastus on lisääntynyt kaikkialla Suomessa. Ainakin melkein kaikilla isommilla paikkakunnilla on stand up -klubeja, joita ”pyörittää” eli tuottaa joku, useimmiten paikkakuntalainen kokeneempi koomikko. Omassakin kotikaupungissa niitä on useita. Nämä klubit ovat enimmäkseen pubeissa tai ravintoloissa. Klubien ja esiintyjien taso vaihtelee paljonkin. On aloitteleville koomikoille tarkoitettuja treeniklubeja, joihin ei yleensä peritä pääsymaksua. Näiden tuottajat ja koomikot näkevät vaivan rakkaudesta lajiin ja baarinpitäjän tarjoaman pizzan tai hanajuoman hinnalla.
Pääsymaksua perivissä paikoissa saa kuulla ja nähdä jo kokeneempia koomikoita, esim. Vuoden Tulokas - kilpailussa menestyneitä tai siihen ehdolla olevia koomikoita. Näistä ehdoton suosikkini on Mikko Vaismaa, joka on valittu Vuoden Tulokkaaksi jo vuonna 2007. Viime vuoden Tulokas oli Joel Makengo. Roosa Maskonen on vuoden 2023 Vuoden Tulokas ja tämän vuoden kisassa on ehdolla Joanna Ovaska.
Näitä kaikkia olen kuullut ja nähnyt useampaan kertaan ja heitä seuraan myös Instagramissa. Instanssa he julkaisevat pieniä pätkiä keikoiltaan.
Stand up -keikalla yleisö ei saa videoida eikä muutenkaan taltioida esityksiä. Valokuvia saa ottaa. Esityksiin pätee tekijänoikeussäännöt eikä muutenkaan ole mukavaa, jos oma esitys pyörii Suomessa ilman suostumusta.
Esiintyjiä ja huumoria on moneen makuun. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Itse en pidä vahvasti teatraalisista esityksistä tai muuten sellaisista, joissa esiintyjä liikkuu lavalla levottomasti koko ajan. Ei ihan paikallaankaan toki tarvitse pönöttää, mutta liika on liikaa. Yleisön kanssa voi kommunikoida, roastata ja improvisoida, jos sen osaa. Jos ei osaa, se kuulostaa ja näyttää lähinnä kiusalliselta. Tämän lajin mestari on juuri Mikko Vaismaa.
Tarinoiden pitää olla sellaisia, joihin kuulijat voivat samaistua sekä sellaisia, jotka voivat olla ja usein ovatkin tositapahtumia. Tarinoiden alkujuuri on usein tosielämässä ja kertojan itsensä kokemuksissa, mutta niitä väritetään ja muunnellaan aina jonkun verran ja keksitään jatkoksi vähän lisää. Ihan utopistista satuilua en ainakaan minä jaksa kuunnella. Sen iän olen jo ohittanut kauan sitten.
Joskus kuulee kommentoitavan, että miksi koomikot kertovat vain itsestään, ovatko he niin itsekkäitä? Itsestään ja omista tekemisistään kertominen on turvallista sen takia, että siten ei tule ainakaan loukanneeksi ketään. Myös vähemmistöistä vitsaileminen on lähtökohtaisesti kiellettyä, ellei satu itse kuulumaan siihen vähemmistöön.
Alapäähuumori menee kaupaksi aina, mutta minun mielestäni se pitää esittää ”siististi”, ei liian ronskia kieltä käyttämällä. Myöskään runsas kirosanojen käyttö ei kuulosta hyvältä. Koomikko, jonka suunnilleen jokaisessa lauseessa esiintyy naisen ulkoisen lisääntymiselimistön karkea ilmaisu, ei saa ainakaan minun pisteitäni.
Tämä ei ole maksettu mainos, mutta muistutan kuitenkin, että edellä mainittuja koomikoita kannattaa mennä katsomaan ja kuulemaan: Roosa Maskonen, Mikko Vaismaa, Joel Makengo ja Joanna Ovaska. Toivotan Joanna Ovaskalle menestystä ensi syksyn Vuoden tulokas -kisassa Helsingin Apollo Live Clubissa, Mannerheimintie 16, perjantaina 16.10. klo 20.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja osittainenkin lainaaminen ilman tekijän lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!