sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Kaikkien aikojen sitruunakanapelti


Ei kaupallista yhteistyötä.

Alkuperäinen resepti löytyy K-kaupan sivuilta Sitruunakanapelti

Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan hankkimaan Atrian halkaistu, valmiiksi sitruunamarinoitu broileri. 

Ekalla kerralla sellainen löytyikin lähimarketin hyllystä, mutta kahden aikuisen huushollissa tuntui tässä ”latauksessa” olevan liikaa syömistä kahdeksikin päiväksi. Jos syöjiä/syöjättäriä on enemmän, niin asia varmaan ok. 

Nyt on uunissa ohjeen mukainen määrä muita aineksia, mutta kana on tällä kertaa maustamattomina koipireisinä. Niitä on 6 kpl, kun ne olivat 3 kpl:n paketissa. Näillä meinataan ruokkia itsemme huomennakin, koska ruokaboksi tulee vasta huomisiltana. (Teksti kirjoitettu eräänä sunnuntaina.)

Koipireidet olivat itse tehdyssä marinadissa kolmisen tuntia. Olisi voinut laittaa ne jo illalla marinoitumaan, mutta en muistanut. Marinadiin tuli oliiviöljyä, loraus omenaviinietikkaa, sitruunamehua sekä suolaa, currya, (savu)paprikajauhetta ja mustapippuria. 

Ylläoleva kuva on otettu valmistuksen puolivälissä, kun koipireidet ovat olleet uunissa puolisen tuntia. Tässä vaiheessa lisätään siis lohkotut perunat ja porkkanat sekä valkosipulit (en laittanut edes yhtä kokonaista, vaikka ohjeessa on 2 kokonaista valkosipulia. Hirveä määrä!). Sivelin kasvikset öljyllä, johon oli sekoitettu suolaa ja mustapippuria sekä pilkoin saksilla puntin rosmariinia päälle ja pelti takaisin uuniin. Rosmariinin voisi laittaa mukaan vaikka vasta lähellä ruoan valmistumista, koska liian kauan uunissa ollessaan siitä tulee kovaa ja tikkumaista. Kun se on sellaista jo tuoreenakin. 

Pesto-kermaviilikastike on tehty jääkaappiin tekeytymään jo heti aamulla ensimmäiseksi. Ekalla kerralla unohtui se pestokastike kokonaan jääkaappiin ja illalla kaksi seniiliä ihmetteli, että mitäs kumman kastiketta tämä on.... 🙄 Mutta meni näköjään ilmankin kastiketta. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!