lauantai 1. toukokuuta 2021

Puhutaanpa siitä

 


Ihminen on kokonaisuus. Ihmispakettiin sisältyy ulkoista ja sisäistä, henkistä ja fyysistä olemusta. Olemme enemmän tai vähemmän täydellisiä, keskenämme erilaisia, ainutlaatuisia. Ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä - enkä tarkoita nyt seksuaalista suuntautumista, vaan ylipäätään mistä pitää ja mistä ei. 

Minä en pidä siitä, että nainen kutsuu pimppiään vituksi tai pilluksi. Että oma alapää on vittujen kuningatar tai että henkilö kertoo kokevansa pilluiloa. Minusta nainen, joka käyttää ruumiinosastaan tällaisia nimityksiä halveeraa itseään, enkä pääse ajatuksesta irti, vaikka siitä kuinka yritetään luoda positiivista.

Katja Välikangas hehkuttaa Me Naisten artikkelissa vulvapositiivisuutta. Mikäpäs siinä sitten. Pitäisi ilmeisesti kehua häntä. Omat ajatukseni ovat ristiriitaisia. Kyseessä on taideprojekti, jossa ihmiset ovat lähettäneet Katjalle kuvan pimpistään tarinan kera. Katja tekee kuvista piirroksia ja julkaisee niitä sitten Instagram-tilillään. Kurkkasin sivuja ja luin muutaman Katjan kirjoittaman postauksen. En pitänyt tyylistä enkä tekstistä, jossa vilisee p- ja v-sanoja.

Vulva on aiheuttanut kautta aikojen häpeää, josta irtipääseminen on hyvässä vauhdissa ja se on hyvä asia. Kyseessä on sukupolvelta seuraavalle siirtyvä häpeä, jonka jatkumo on jo murrettu. Kaikkea terapoidaan ja kuorrutetaan positiivisuudella. Nyt myös vulvaa, jotta vapaudutaan ja vapauden riemua jaetaan sosiaalisessa mediassa kaikelle kansalle. Ensin pidetään pimennossa häpeän komerossa vuosien ajan ja sitten töttöröö ja ta-daa. 

Miksi en ymmärrä tätä suitsutusta.

Asian tiimoilta tulee mieleeni myös vanha ajatus naisten peniskateudesta. Psykoanalyyttinen teoria, jonka isänä tunnetaan Sigmund Freud. Maallikkona mietin, että teoria on älytön. Ajattelen, että peniskateus on ennemminkin miesten välinen juttu 😉

Mietin myös välittömästi, mikä olisi naisten reaktio, jos kyseessä olisi penispositiivisuuden julistaminen. Miestarinoita peniskuvien kera. Lempinimien antamista tälle omalle pikkuveljelle. Mutta tätähän miehet ovat jo tehneetkin. "Pojat ovat poikia!"

Ei sillä, etteikö omasta pimpistä ja peniksestä voisi pitää. Tottakai voi ja pitääkin ja hyvä niin. Mutta että sitä julistaisi julki, kuinka rakastettavan upea, ainutlaatuinen ja erilainen ja silti ihana se on, tuntuu oudolta. Artikkelin lopussa Katja Välikangas ikäänkuin kumoaa oman julistuksensa, kun toteaa, että pimpin ulkonäön sijaan pitää miettiä mitä upeita asioita sillä voi tehdä - kuten synnyttää, tuottaa ja saada nautintoa. Nyt menit asiaan, Katja!


Mitä ajatuksia juttu sinussa herättää?


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / Me Naiset
Lähde: Me Naiset -lehti 16/2021

Katjan Instagram-sivut löytyvät hakusanalla Vulvapositivisuus.

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.




10 kommenttia:

  1. Niin nuoriso käyttää tuota V-kieltä enimmäkseen, ja jopa Talitiainen on vatkuttanut samaa V-kieltä koko tulevan kevään, nyt tosin on kuullut sen sanottavan Vishy. Nyt olen ollut uupunut muutto ja remppa hommista, mutta en sano tuota sanaa. Eli Ihanaa kevättä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Kyllä näin on, että v-sanan kuulee useimmin nuorten suusta ja yhtä usein tytön kuin pojankin suusta. Harmittaa aina, kun osuu kohdalle kuulemaan varsinkinntyttöporukan puheita. Vittua hoetaan ja räitään maahan.
      Mutta että talitinttikin 🤔😬😁
      Tsemppiä sinulle kovasti muutto- ja remppahommiin.

      Poista
  2. Olen yläkoulussa töissä. Välitunneilla kuulen kuinka v-sana on välimerkki tai se ilmaisee hämmennystä, yllätystä,ärsytystä,kiukkua. Välillä sitä käytetään tehostamaan adjektiiveja. Liekkö toista sanaa, joka on noin monipuolinen. Saisi kyllä olla.
    Hyvää vappua ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Oletkin ihan aitiopaikalla kuulemaan näitä trendisanoja ja ikivihreitä.
      Juu, sinänsä tuo v-sana on aika moninainen. Vahvikesana ja siinäkin käytössä ilmaisee sekä positiivista ja negatiivista. Niinkuin esimerkiksi joku asia on"vitun siistiä".
      Välillä pohdin, eikö nuorten tyttöjen mielestä tuo v-sana kuulosta yhtään rumalta - ei kai sitten. Luulisi muitakin sanoja löytyvän.
      Hyvää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  3. Juttu herättää paljonkin ajatuksia. Minäkään en ymmärrä, miksi naisen sukupuolielintä pitää niin kovasti hehkuttaa, vaikka se on aivan luonnollinen juttu. Vittu- ja pillusanat ovat mielestäni rumia. Peniskateus syntyy siitä, että isällä on jotakin näkyvää haaroissa, jota äidillä ja tytöllä ei ole. Myöhemmin naiset ovat taipuvaisempia kateuteen kuin miehet. Onhan tämä Freudin teoria peniskateudesta jotenkin miesnäkökulmasta kirjoitettu, mutta teoria on yhä käytössä psykoanalyysissa ja psykoanalyyttisessa psykoterapiassa ja tietysti esimerkiksi kirjallisuudessa.Iloista vappua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Sama ihmetyksen aihe - miksi luonnollista asiaa, ihmisen yhtä ruumiinosaa muiden joukossa, pitää hehkuttaa. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus ja eniten ratkaisee se, mitä on korvien välissä.
      Tuo peniskateusjuttu on mielenkiintoinen. Pitääkin joskus paremmin tutustua aiheeseen. Niinkuin kirjoitatkin, se tuntuu jotenkin niin miesnäkökulmaiselta teorialta.

      Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Googletin ko. taiteilijasta ja hän kertoi piirtävänsä halukkaiden vehkeestä kuvan jonka voi sitten kehystää vaikka olohuoneen seinälle. Häpeä olisi siis ilmeisesti poistunut ja sen kuvan kehtaisi ripustaa aitiopaikalle kodissaan.
    Voisi vieraat kylläkin tuntea häpeää tai nolostuisivat talon rouvan uudesta taideteoksesta... Kyllä tämä maailma on yhä kummallisempi paikka elää.
    t. Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Sepä se olisikin, kun olohuoneen seinää koristaisi taulu perheen emännän vehkeestä.
      Ihan nyt ei olisi oma juttu - mutta näköjään joidenkin on. Olisipa kiva olla kärpäsenä katossa kuulemassa, miten taulusta viriäisi keskustelua 😁 Uskaltautuisiko joku sanomaan, että niin on mallin näköinen - niinkuin muotokuvista on tapana sanoa 😬
      Joskus tuntuu, että asiat on liian hyvin, kun tällaisiin ryhdytään - tai sitten en vaan ymmärrä!

      Poista
  5. Vittu on ruma sana! Se on niinkö selviö, mutta muuten jokainen kutsukoon miksi haluaa! Minulla on pimpero ja siihen olen erittäin tyytyväinen! Se on synnyttänyt viisi lasta ja toiminut oikein hyvin! Tuottanut suurta iloa! Kiitetty olkoon pimpero!! Lapsuuden kodissa puhuttiin aika suorasukaisesti ja pillu oli tyttöjen vehkeen nimi. Pohjoisessa ei kainostella. En sitäkään nimeä kavahda siis. Kun haluan vähän järkyttää niin pillu on oikein hyvä sana! Siinä on vähän niinkä asennetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Se on juuri noin, jokainen kutsukoon vulvaansa miksi haluaa ja vittu on ruma sana! Siitä ei ei päästä yli eikä ympäri.
      Tuokin on muuten totta, jos on lapsuudenkodissa tottunut kuulemaan sanoja positiivisessa merkityksessä, niin ne eivät omaan korvaan tunnukkaan niin pahoilta.
      Meillä kotona puhuttiin vain "siitä" ei millään nimellä ja se antaa oman vivahteen asiasta. Ihankuin olisi juuri jotain hävettävää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!