Keskinkertaisuuden ylistys

Keskinkertaisuudella on pitkät perinteet ainakin Pohjoismaissa. Ihmiset ovat erilaisia ja hyväksymme sen, ainakin meidän pitäisi hyväksyä. Kullakin on omat vahvat puolensa. Joku on musikaalisempi, toinen on parempi urheilemaan, jollain on hyvä muisti ja joku toinen taas on kielellisesti lahjakkaampi kuin toinen. Ja se on ok. Mutta että joku on älykkäämpi kuin joku toinen, sitä on vaikeampi hyväksyä. Haluaisimme olla yhtä älykkäitä. 

Joidenkin määritelmien mukaan älykkyys ei ole yksi kokonaisuus eikä siten mitattavissa. Se pitäisi ensin jakaa eri muodoiksi, kuten sosiaalinen älykkyys tai kielellinen tai matemaattinen älykkyys. Jos joku on kielellisesti hyvin älykäs, hän voi olla todella heikko vaikkapa pallopeleissä, vaikka joku toinen älykkö pärjää niissäkin paremmin. Klassisen määritelmän mukaan älykkäitä ihmisiä yhdistää kyky omaksua tietoa, ratkaista ongelmia ja ajatella loogisesti.

Älykkyyttä pyritään mittaamaan useilla erilaisilla testeillä. Vielä ei ole keksitty ihanteellista maailmanlaajuista älykkyystestiä, joka ottaisi huomioon testattavan etnisen ja sosioekonomisen taustan, koulutuksen ja sukupuolen. Testin tekeminen voi vaikeutua, jos testattavan henkilön kulttuurissa ei esimerkiksi käytetä kynää ja paperia. Testitulokseen saattavat vaikuttaa elämän normaalit tapahtumat, kuten rakkaushuolet tai talousvaikeudet tai vaikka unen tai ravinnon puute. 

Nykyisillä testeillä tehtyinä, jos älykkyysosamäärä jää alle 70:n, ihmisellä sanotaan olevan lievä älyllinen kehitysvamma. Luokituksia löytyy syvään älylliseen kehitysvammaan asti. Älyllisen kehitysvamman vuoksi ihmisen voidaan katsoa olevan rikosoikeudellisesti syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen. ÄÖ-skaalan alimmat arvot otetaan siis lainsäädännöllisesti huomioon yhteiskunnassa, mutta ei ylimpiä arvoja, vaikka nekin voivat saada aikaan vaikeuksia, esimerkiksi koulukiusatuksi joutumista tai turhautumista liian hitaasti etenevään opetukseen. Einsteinkin oli koulukiusattu, ilmeisesti älyllisen poikkeavuutensa vuoksi.

Korkea älykkyys ei kuitenkaan ole sama asia kuin viisaus. Viisaus menee pidemmälle, koska se käsittää myös elämänkokemuksen ja elämäntaidot. Älykkyydessä on kyse oppimisen potentiaalista, ei siitä, mitä ihminen todellisuudessa on oppinut.

Peruskoulujärjestelmä perustuu keskitason oppilaiden kyvyille. Jos lapsen älykkyys poikkeaa selvästi keskitasosta, hän on vaarassa jäädä ulkopuoliseksi. Hyvät älynlahjat eivät aina auta menestymään kaikessa ja siksi myös keskitasoa älykkäämmät lapset voivat tarvita apua koulussa. Jos älykäs lapsi ratkaisee tehtävän hetkessä ja muu luokka tarvitsee enemmän aikaa, opetus etenee älykkään lapsen kannalta liian hitaasti. Älykäs lapsi oppii helposti huonoja työskentelytapoja, koska ei pääse käyttämään koko potentiaaliaan. 

Voisiko älykkäimmille lapsille antaa heidän oppimistasonsa mukaista sopeutettua opetusta kuten niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia? Olisimmeko valmiit erottelemaan oppimiseliitin jo alaluokilla ja päästää synnynnäiset erot kasvamaan suuremmiksi? Nykyinen keskinkertaisuutta suosiva ja tasapäistävä peruskoulujärjestelmä ei anna tähän mahdollisuutta. 

Osaisimmeko luopua elitismin pelosta ja ottaa älykkyys paremmin hyötykäyttöön? Miksi mennään keskinkertaisuuskärki edellä, eikä anneta älykkäille yksilöille sitä mitä he tarvitsevat? Yhdenvertaisuus ei toteudu älykkäimpien lasten kohdalla verrattuna niihin lapsiin, joilla on oppimisvaikeuksia. 

Ja juu, kyllä. Sivistyneen yhteiskunnan merkki on heikoimmista huolehtiminen. Älykkäimmät lapset voivat olla yhtä lailla heikkoja. Monesti mielletään, että älykkäät lapset ovat ”paremmista” perheistä. Ja tottahan on, että älykkyys jossain määrin periytyy. Materiaalinen hyvinvointi ja näennäiset turvaverkot eivät kuitenkaan ole tae sille, että perhe ja lapsi voisivat hyvin ja olisivat vahvoja. 

Älyllisesti lahjakkaita lapsia löytyy kaikista sosioekonomisista taustoista. Nykyinen keskikertaisuuden suosiminen tuhlaa älyllisiä voimavarojamme. Millaisia tiedemiehiä ja -naisia älykkäimmistä oppilaistamme kuoriutuisi, kun he pääsisivät asiaan perehtyneiden ammattilaisten opetukseen? Heidät pitäisi vain löytää ja ohjata heille riittävälle oppimisen tielle, jossa ei tarvitse turhautua keskinkertaisia odotellessa. Nämä huippuälykkäät saattavat hyvinkin olla juuri niitä koulukiusattuja tai muulla tavoin syrjäytyneitä siinä missä lastenkotilapset tai huostaanotetut, jotka helposti mielletään koulukiusatuiksi. Kun huippuälykkäiden erityisopetus kustannettaisiin yhteisillä verovaroilla, kuten oppimisvaikeudellistenkin opetus, olisiko kenelläkään syytä väittää, ettei toimittaisi yhdenvertaisuuden periaatteella?

Meitä keskinkertaisia tallaajia kyllä riittää tavallisiin kouluihin ja ammatteihin.

Islantilaisten kansalliseepoksessa Eddassa on keskinkertaisuuteen liittyen seuraavanlainen runo:

Jonkin verran

täytyy miehen tietää

vaikkei olla liian viisas.

Viisaan miehen rinnassa

on sydän harvoin suruton,

kaikkitietäväinen kun on oltava.

Teksti on peräisin 1200-luvulta, joten keskinkertaisuus on ollut kovaa valuuttaa jo viikinkien aikoihin, joista Edda kertoo. Oliko siihen aikaan edes mitään keinoa, millä poikkeavan korkea älykkyys olisi tullut esiin?

Mitä mieltä sinä olet keskinkertaisuuden suosimisesta? Pitäisikö älykkäitä tukea nykyistä enemmän ja antaa heille erityisopetusta? Jos niin tehtäisiin, olisiko se eriarvoistavaa? Olisiko se joltain toiselta pois?

Kuvat: Pixabay

Lähteenä on käytetty: Kaja Nordengen: Ainutlaatuiset Aivot, Bazar Kustannus Oy 2018. Norjankielinen alkuteos Hjernen er strjernen. Ditt eneste uerstattelige organ, 2016. Suomennos Susanna Paarma.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty