lauantai 17. lokakuuta 2020

Unesta ja nukkumisesta

 

Me Naiset -lehdessä (41/2020) on paljon juttua nukahtamisesta ja nukkumisesta, unista, heräilystä ja heräämisestä. Öiseen, tavallisesti aloitushetkestä lopetusajankohtaan, noin kahdenksan tunnin ajanjaksoon kuuluu nukkujasta riippuen erilaisia jaksoja.

Joku ei nuku ollenkaan. Johanna Elomaa kertoo elämänsä unettomasta jaksosta, jolloin hän ei nukkunut joinaan öinä yhtään. Monesti tulee sanottua väsyneenä, huonosti nukutun yön jälkeen, että en nukkunut sekuntiakaan. Todennäköisesti ja varmasti kuitenkin nukuin, mutta erittäin huonosti - vaipumatta syvään uneen ja näkemättä unia, REM-vaiheeseen pääsemättä. Jutun Johanna sai lopulta diagnoosin: öisin ylivirittyvä aivotoiminta ja vuorokausirytmin kierteisyys. Alun unettomat yöt olivat saaneet aikaan pidemmän päälle aivotoiminnassa muutoksen, joka siis piti Johannan nukkumisyrityksistä huolimatta hereillä. Nykyisin hän on sovittanut elämäänsä nukkumattomuutensa ympärille ja tehnyt muutoksia, jotka ovat auttaneet häntä nukkumaan. 

Toisessa artikkelissa kerrottiin nopeasta nukahtamisesta. Se olikin mielenkiintoinen juttu. Olen itsekin tällainen supernukahtaja. Nukahdan kesken oman ajatukseni, muutamassa minuutissa. Jutun mukaan tämä johtuu pitkäaikaisesta väsymyksestä ja kuormituksesta, jonka tunnistan itsessäni. Aina ei ole ollut näin. Unta on joskus saanut haeskella tunninkin verran. Mutta nykyisin ei tarvitse unta houkutella, vaan uni tulee ja sammuttaa lukulampun nopeammin kuin toivoisin. Olen yrittänyt skarpata tämän asian kanssa ja mennä aikaisemmin nukkumaan siinä onnistumatta. Olen jossakin vaiheessa iltaa (mielestäni liian aikaisessa vaiheessa mennäkseni nukkumaan) hyvin väsynyt, mutta kun sinnittelen ajan ohi, piristyn eikä nukkumaan meno houkuttele yhtään.

Kolmannessa artikkelissa puhutaan unistressistä. Siitä, joka estää nukahtamasta ja herättää aamuyön tunteina pohtimaan kulloinkin pinnalla olevaa huolta tai murhetta. Ruksi tuli tähänkin kohtaan. Monena yönä herään neljän viiden maissa ja joku asia jää pyörimään päähän antamatta unen palata. Jutussa myös kysytään milloin viimeksi heräsin virkeänä, ilman kellon pirinää? No, en muista edes. Joka aamu tuntuu väsyttävän, enemmän tai vähemmän.

Neljäs syy huonoon nukkumiseen ei löydy lehden sivuilta, vaan oman sängyn toiselta puoliskolta. Uko on alkanut heräilemään aamulla ennen kukon laulua, noin viiden maissa saamatta enää unen päästä kiinni. Hän nousee ylös, lähtee kahvinkeittoon ja lehden lukuun ja pitää useimmiten tahattomalla mekkaloinnillaan minutkin hereillä.

Neljättä kohtaa lukuun ottamatta kaikkiin muihin voi löytyä apua vuorokausirytmillä, joka pysyisi kaikkineen suunnilleen samanlaisena viikot läpeensä. Tuntia ennen nukkumaan menoa pitäisi syödä tuhti iltapala, jotta jaksaisi nukkua aamuun asti. Nukkumaan pitäisi mennä suunnilleen samaan aikaan joka ilta ja löytää ensin itseään kuunnellen se aika, kun kroppa ja pääkoppa on otollisessa vireessä nukahtamaan.

Lehdessä oli vielä artikkeleita unen näkemisestä ja nähtyjen unien merkityksistä. Ihminen näkee keskimäärin 26 kertaa vuodessa painajaisia. Painajaisen ja unen yleensäkin muistaa parhaiten, jos siihen herää. Voiko nähdyillä unilla olla meille jotakin kerrottavaa? Artikkelissa mainittu psykologi Anna Riihimäen (haastattelu Kodin Kuvalehdessä) mukaan mikään asia unessa ei ole sattumaa, vaan unien tapahtumat liittyvät elettyyn elämäämme. Unet kumpuavat alitajunnastamme. Painajaiset voivat auttaa meitä selvittämään onko elämässämme kaikki asiat mallillaan. Toisaalta taas unien maailmaan perehtynyt kirjailija ja toimittaja Anna Tommola on Me Naisten haastattelussa sanonut, että uni voi myös olla ihan vain unta, ilman mitään viestiä. Tämä oli helpottavaa kuulla. Omat unet ovat joskus sen verran mielenkiintoisia, että niiden piilomerkityksiä ei olekaan ollut ihan helppo löytää  - eikä sitten siis tarvitsekaan.

Tavallisia toistuvia uniaiheita ovat alastomuus, hampaiden menettäminen, seksuaaliset unet, putoaminen, koetilanne, lentäminen ja rahan tai arvoesineiden katoaminen. Meillä Erikoisilla Asiantuntijoilla on aiheeltaan sama toistuva painajaisuni: oman kodin myyminen ja jonkun erikoisen asunnon ostaminen tilalle. Näistä postasimmekin viime vuoden puolella:

Asuntokauppapainajainen

Unelmien erikoiset talokaupat

Uniasiat mietityttävät meitä, lue toinenkin äskettäinen postauksemme asian tiimoilta: Unta palloon!

 

Miten sinä nukut? Mitä vinkkejä sinulla on parempaan nukkumiseen?

 

Kuvat: Pixabay

Lähde: Me Naiset 41/2020


Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

7 kommenttia:

  1. Olen tavallisesti erittäin hyvä nukkuja, ei melu tai valo haittaa! Nukahdan myös nopeasti, vaan jos mikä tahansa elämän ikävämpi asia minuun iskee...stressi, sairaus jne. Niin se on heti nukkumiseen vaikuttava. Uni ei tule, jos tulee niin näen painajaisia, heräilen yöllä! Siispä pitää yrittää vaikuttaa siihen, mikä sen unen pilaa! Ei aina niin helposti tehty. Varsinkin, jos se liittyy nyt vaikka töihin. Kun on lomaa, niin unirytmi muuttuu välittömästi niin, että valvon helposti tuonne klo 23-01.00 asti! Tykkään myös kovasti päiväunista. Ruuan päälle on niin mukava mennä köllöttelemään kissan tai kahden kanssa vilttiin kääriytyneenä ja suussa jälkkärisuklaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tuo on kyllä totta - uni on hyvä "mittari" siihen, miten muuten voi. Mielen päällä olevat asiat vaikuttavat välittömästi nukkumiseen. Aina ei voi kaikkeen vaikuttaa, varsinkaan kovin paljon työstressiin.
      Minä nukun aina päikkärit, kun niihin vaan on mahdollisuus. Tänäänkin ruuan jälkeen menin pötkölleen ja luin hetken kirjaa ja siihen nukahdin, viltin alle ja villasukat jalassa. Ah, onnea ❤

      Poista
  2. Minä nukun nykyisin hyvin, noin 9 tuntia. Heräilen hitaasti ja venyttelen kuin kissi vieressäni. Aamulla tunnen olevani virkeä. Aina ei ole ollut näin. On ollut unettomia jaksoja, kolmen tunnin nukkumisia, mutta se liittyi stressiin. Rakastan unien tulkintaa psykoanalyyyttisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla, että nukut hyvin ja autuaalliset yhdeksän tuntia. Siksipä tunnetkin itsesi virkeäksi. Munä nukun ajallisesti noin seitsemän tuntia (liian vähän) ja olen aamulla herätessäni edelleen väsynyt. Mutta minulla on asian tiimoilta projekti käynnissä!
      Olisi joskus kiva kuulla, kun joku tulkitsisi uniani vai onko se niin, että niitä voi vain itse tulkita itselleen?

      Poista
  3. Sama juttu kuin edellisilläkin, nukun tosi hyvin, en herää öisin, ei haittaa kuun valaistus,ei haittaa vaikka joisin kahvia illalla klo 23. nukahdan silti heti, jos käyn aikaisin nukkumaan, voin herätä klo 5 tai ennemmin, mutta pirteänä kahvin keittoon, en myöskään ota päiväunia, vaikka eläkelläisenä helposti sortuu siihen.kun ei ole stressiä mistään,mm. kun olin työssä 33vuotta samassa paikassa, niin nyt on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tuo kahvijuttu on jännä - minulla ei yksi kuppi vaikuta, vaikka joisin myöhään illalla, mutta kahdella kupillisella menee yöunet.
      Kiva kuulla, että sinäkin nukut hyvin. Minäkin teen nyt muutoksia, jotta pääsisin samaan. Stressihän se ainakin vaikuttaa ja töissä ollessa sitä aina jonkun verran on.

      Poista
  4. Ihan äskettäin olen ottanut käyttöön sen konstin, että sammutan yöksi kaikki mahdolliset sähkölaitteet koko huushollista sähkömagneettisen säteilyn minimoimiseksi. Telkkarin lepovirta pois, mitään läppäriä tai kännykkää en jätä lataukseen yöksi ainakaan samaan huoneeseen. Ja makuuhuoneesta pois kaikki sähkölaitteet. No, Isännän kelloradio siellä vielä on ja omakin känykkä, koska käytän sitä herätyskellona. Niiden tilalle kun vielä keksisi jonkun ratkaisun. Ja toden totta - sen kaksi yötä olen nyt nukkunut paremmin, kun sähkölaitteita on vähemmän lähimaastossa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!