 |
| BookBeatin äänikirja, Antti Holma: Kaikki elämästä(ni) |
Tutustuin Antti Holmaan vuosia sitten, kun hän esiintyi Putous-ohjelman Kissi Vähä-Hiilarin hahmossa. Ajattelin silloin, että tähänkin ohjelmaan piti sitten se yksi kiintiöhomo saada tilastoja petraamaan. Mutta moitin itseäni myöhemmin tästä typerästä ajatuksesta. Ihastuin Holmaan melkein välittömästi.
Lähdinkin sitten ilomielin Antin matkaan kulkemaan hänen elämänpolkujaan ja punastellen kuulemaan rohkeaa ja roisia kielenkäyttöä. Aina välillä nivusten ja persvaon tuoksu alkoi olla niin konkreettista, että piti huilata ja lukea muutama dekkari välipaloina. Niin tuhteja ja tukevia ovat Antin tarjoilemat kielikuvat kuin paksut lauantaimakkarasiivut, että meinasi tulla ähky.
Sonkajärvi - Helsinki - Lontoo - Amerikka - akselille mahtuu miehiä ja muistoja. Munankatkuisia ja "läheskaikenkattavia". Iloja ja inhoja. Kaipuuta - mutta katkeruutta, sitä en löydä. Vain suorapuheisuutta. Ja siitä olen iloinen. Kuinka moni muu elämänvuodatus pitääkään sisällään katkeruutta ja sen syövereissä kieriskelyä, muiden syyttelyä, itsensä uhriuttamista.
Ei ole helppoa olla homo ja herkkä. Onko helppoa olla ylipäätään ihminen. Syntyä viidenneksi lapseksi, neljän siskon jälkeen pojaksi - homosellaiseksi. Tai ylipäätään syntyä tähän maailmaan. Antti ei vedä pakasta homokorttia ja etene tai jätä etenemättä sen avulla. Taas tulee mieleen miksi homoutta tai muuta erilaisuutta nostetaan niin paljon esille.
Miksi minä pidän Antti Holmasta? En ole kenenkään älykkyyden tai typeryyden määrittelijä, mutta pidän häntä aitona ja älykkäänä ihmisenä. Itsensä alttiiksi asettavana, rohkeana, oman tiensä kulkijana, sanallisesti lahjakkaana, ilmeikkäänä ja monikasvoisena. Monilahjakkaana.
Meni jonkun aikaa ennenkuin Uko tajusi, että kuuntelen Antti Holmaa. Se ilmitulo tapahtui varmaankin jonkun ääneen luetun takaatulon tai jyhkeän seisonnan maininnan yhteydessä. Sain kuulla puolitotisen paheksuvan tuhahduksen kommenttina, mutta se ei estänyt minun kuunteluni jatkumista.
Uko ei pidä hänestä yksinkertaisesti siitä syystä, että Antti on homo. Ei voi mitään. Voihan se olla, että ei pitäisi vaikkei Antti homo olisikaan. Uko on sitä koulukuntaa, joka pitää homot erillään itsestään, kaikin tavoin. Näin kapealla katsantokannalla voi vain menettää. Mutta hän saa olla sitä mieltä mitä on.
Kirja ei kuitenkaan päällimmäisenä kerro homosekstailusta, ei oikeastaan paljonkaan, vaan on Antin omaa pohdintaa monenlaisten asioiden äärellä. Keskusteluja Jumalan, Saatanan, ystävien ja monenlaisten ihmisten kanssa turuilla ja toreilla. Kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Syväluotaavaa ja itselleen selittävää ajatuksen juoksua. Kekseliästä sanoilla ja lauseilla irrottelua. Sanojen solinaa ja verbaalista rokkenrollia.
Mielelläni kuuntelin, kun Antti kertoi elämästä(än) omalla äänellään. Iloitsin, kun hänen elämänsä suuri rakkaus löytyi. Kuulin taivasten harppujen soivan ranskalaisella twistillä ja jäin hyvään fiilikseen kuuntelun loputtua
😊
Kuuntelin kirjan sillä ajatuksella, että se on omaelämäkerta tai otteita omasta elämästä. Kirjan esitetään olevan autofiktio.
Wikipedian mukaan: "Autofiktio on kirjallisuutta, jossa kirjailija esiintyy päähenkilönä ja kertojana, osana tapahtumia, jotka ovat enemmän tai vähemmän uskollisia kirjailijan elämästä tiedetyille faktoille."
Antti Holma on kyllä hauska tyyppi,ja varmasti mukava tyyppi, katsoin ne mestaritekijän ohjelmat jokin aika sitten, homoudesta vain olen sitä mieltä että...olkoon, ihminen hänkin on, ei mulla ole tuomiovaltaa, ei uskovaisetkaan tuomitse ketään ihmisenä, vaan sen mitä he tekee, samoin Jumala rakastaa homoja ja kaikkia ihmisiä yhtä paljon, mutta ei hyväksy synnin harjoittamista. Vois sitä paljonkin kirjoittaa aiheesta, mutta eiköhän tuo riitä.
VastaaPoistaEn nyt tiedä kuuntelisinko tuon kirjan,? ehkä?
Kiitos kommentistasi! Ihmisten tekoja voi tuomita, sitä kautta kai jollain tavalla tulee tuomittua itse ihminenkin. On asioita, joista ihmiset ovat ja tulevat olemaan eri mieltä. Mekään emme viitsi kaikista asioista täällä blogissa kirjoittaa, kun joistain asioista ei saisi olla kuin yhtä mieltä. Vaikka kaikilla meillä pitäisi olla oikeus omaan mielipiteeseen. Mielipidehän ei ole sama kuin totuus. Toisten ihmisten mielipiteiden kunnioittaminen, vaikka ne poikkeaisivat omasta, on suurta viisautta.
PoistaMutta kirjasta - en "uskalla" tätä suoraan suositella, vaikka itse tästä tykkäsinkin. Pitää itse kokeilla, tykkääkö vai ei. 😊
Tykkäsin etenkin nuoren maalaispojan elämän kuvauksista. Ei mitään hirveää, muttei myöskään pelkkää auringonpaistetta. Lahjakkaan pojan tie vei Helsingin kautta isoon maailmaan, mikä oli myös kiinnostavaa. Mutta, lukuisat kuvaukset miehen sukupuolielinten hajusta, koosta ja näöstä alkoi tuntua toistolta. Aloinkin harppoa niiden kohtien yli. Tällainen yli 70-vuotias tuskin on kirjan varsinaista kohderyhmää, silti pidin kirjasta ja etenkin sen leikittelevästä kielestä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Minustakin kirjan alku, lapsuuden tarinat, olivat kirjan parasta antia ja myös loppuosa. Juuri tuo monipuolinen kielenkäyttö ilahdutti minuakin. Taas tuli huomattua, kuinka suomen kielellä voi upeasti leikitellä ja väritellä tarinoihin hienoja sävyjä. Kaikkinensa, pidin kirjasta. Ilman munankatkujakin olisi pärjätty, mutta tässä ne kai tavallaan kuuluivat asiaan.
PoistaJokainen on arvokas ihminen, samalla viivalla kaikki me ollaan, teot vain vaa`álla punnitaan.Suomessa onneks on sanan vapaus.
VastaaPoistaMuuten mielenkiintoisia aiheita blogissanne on ollut, varovaisesti olen koittanut jotain kommentoida,vaik tekis mieli antaa välil sydämen kyllyydestä tulla.-kiitos!(ei välttämät tarvii tätä julkaista)
Onneksi on sananvapaus ja mielipiteenvapauskin, vaikkei aina siltä tunnu. Kirjoita reilusti vaan mielipiteitäsi! On hyvä ja kiva, kun saadan keskustelua aikaan!
Poista