lauantai 11. huhtikuuta 2020

Vappunaamareita Kiinasta



8.4.2020
Suomalainen tilasi hengityssuojaimia Kiinasta. Tuli lentokoneellinen jotain sairaalakäyttöön kelpaamattomia pellenaamareita. Hoivakotiin ne kelpaavat silti kuitenkin, onneksi. Olikohan varautuminen pandemiaan nyt hiukan puutteellista. Kamalin skenaariohan on, että sairaalahenkilökunta sairastuu koronavirustautiin.

Perehdyttiinkö tilattuun tavaraan kunnolla ennen tilauspäätöksen tekemistä? Vai lähettikö kiinalainen meille jotain muuta kuin oli tilattu? Tässäkin sen näkee, että omavaraisuutta pitäisi löytyä, varsinkin täällä maailman viimeisellä laidalla.

9.4.2020 Nyt uutisoidaan, että naamarit oli tilattu joltain törröhuuliselta kauneussalongin pitäjältä Tallinnasta ja siinä kohtaa ilmeisesti joku alamaailman heppu oli päässyt työntämään likaiset kyntensä sekaan, mikä ei sinänsä ole mikään ylläri. Ja nyt ei ole kunnon naamareita eikä rahoja. Sillä lailla. Herra varjele, mitä sieltä tulee, kun ne 11 koneellista tavaraa saapuu Kiinasta.

Sama omavaraisuusvaatimus pätee ruokaan. Kotimaista ruoantuotantoa ei saisi ajaa alas, vaikka niin on yritetty tehdä tarmokkaasti jo vuosia. En ole enää ollut tekemisissä ulkomaankaupan ehtojen kanssa kauppaopiston jälkeen. Pikkukaupunkilaisjärjellä ajattelen, että ulkomailta ostettavien tavaroiden hinta maksetaan ainakin suureksi osaksi myyjälle vasta sitten, kun tavara on ostajan hallussa. No. Kai ne täältä kaukana olevat myyjät mieluummin tekevät kauppaa itseään lähempänä olevien maiden kanssa, koska saavat rahansa nopeammin. Kriisitilanteessa tuskin tunnetaan sen suurempaa solidaarisuutta, vaan nopeat syövät hitaat ja kauppa se on joka kannattaa. Jos ruoasta tulee maailmanlaajuisesti pulaa, täällä periferiassa ollaan pulassa. Oma suu on aina lähempänä kuin kaverin suu.

Katsokaapa Yle Areenasta dokumentti espanjantaudista. Yllättävän paljon on samaa kuin koronavirustaudissa. Espanjantautiin kuoli maailmanlaajuisesti 50 -100 miljoonaa ihmistä. Onneksi lääketiede on sadassa vuodessa kehittynyt huimasti. 1910-luvulla ei tiedetty viruksista mitään eikä niin ollen ollut mitään keinoa rajoittaa taudin leviämistä. Vain kasvosuojukset ja käsien pesu olivat tärkeässä roolissa silloinkin.

Vinkin tähän dokumenttiin sain blogista Dzinnin ajatuksia. www.dzinninajatuksia.blogspot.com

Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

4 kommenttia:

  1. Espanjan taudin aikana saattoi korkea kuolleisuus johtua siitä, että Aspirin oli tullut markkinoille ja sitä käytettiin paljon...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistaasi. Totta! Se pahensi tilannetta entisestään, vaikka ehkä alensikin kuumetta.

    VastaaPoista
  3. Ja Suomi ei ole ainoa, joka mokasi näissä naamareissa.. noloa, kun siitä oli jo oikein ehditty uutisoidakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!