Mikä meni vikaan eli miksen voittanutkaan lotossa...Näin varmaan pohtii moni suomalainen lauantai-iltana. Joo-o, niin minäkin ennen. Tosiaan, ennen. En enää. Arvatkaas, minä nääs sattumalta voitin. Mutta siitä on toki jo aikaa ja olen melkein tuhlannut kaikki rahani. Mitä nyt muutama miljoona on vielä jäljellä.
Meikä se vaan nukkuu aamulla miten pitkään vaan sattuu nukkumaan, sillä välin kun toiset lampsii töihin. Ei saisi periaatteessa nauraa, mutta HEH-HEH kumminkin. Muuten en kyllä ole luonteeltani erityisen ilkeä. Paitsi tietysti silloin olin, kun juuri olin tässä em. pelissä nämä pienoiset rahatukut voittanut. No, se oli silloin se, enkä minä enää viitsisi sellaisia typeryyksiä tehdä, vaikka niinhän se on, että rahalla saa ja turbolla (tämän vuoden mallia) pääsee. Mutta en minä niin kauheasti ole retostellut, vaikka niin kaikki tietysti luulevat. Mitä nyt olen herkutellessani lihonut parikymmentä kiloa, ja käynyt muutamilla matkoilla. Siinäpä se sitten melkein onkin. Niin, etten minä rahaa mihinkään turhuuksiin ole syytänyt, ei tulisi mieleenikään, ei ikinä. Paitsi tietysti silloin kerran, kun juuri olin nämä rahat lotossa voittanut, kuten taisin jo mainitakin. Niinhan se oli juu, mutta nyt vasta muistuikin mieleeni se juttu, joka minun oikeastaan piti kertoa eikä jaaritella tällaisista pikkuasioista kuin lottovoitosta ja sen sellaisista.
Niin, että...tätä te ette kyllä kuitenkaan usko, mutta sama se, kerron kuitenkin. Siitähän minulle maksetaankin (kehtaavatkin maksaa näin naurettavaa palkkaa, johan tässä meinaa kuolla nälkään). Joka tapauksessa, eräänä päivänä, kun vaeltelin, kuten tapanani on, eräässä paikassa (paikan nimellä, sijainnilla yms. ei nyt ole niin väliä, mutta jos se teitä kauheasta kiinnostaa, niin voitte tietty soitttaa minulle ja kysyä, puh: 12347 ja suunta 918). Asiaan: olin siis käveleksimässä eräässä paikassa, tai oikeastaan voitaisiin sanoa, että hölkkäsin, sillä kuljin melko ripeätä vauhtia. Mutta ei se ole sama, käveleminen ja hölkkääminen. Vai onko? Äsh, mitä merkitystä sillä nyt on. No, joka tapauksessa kuljin rivakasti, koska minulla oli kiire. En enää muista, minne olin matkalla, en kai minnekään erityisesti, mutta voin mainita sen myöhemmin, jos ja kun se muistuu mieleeni. Mieleni on käynyt kovin hataraksi viime aikoina, tarkoitan, että en muista kaikkia pieniä yksityiskohtia enää niin kovin tarkasti, vaikka en ole vielä kovin vanhakaan. Ihmeellistä, eikö totta? No, kuitenkin, että päästäisiin itse asiaan. Minä tapasin tällä matkallani jonnekin ystäväni B.G.:n. Hän oli selvästi lihonut, mutta en maininnut siitä hänelle ja minusta hän näytti tavattoman vanhaltakin. Siitäkään en puhunut mitään. Minä olen hyvin tahdikas. Kuitenkin, me pysähdyimme siihen ja taivastelimme, miten vuodet vierivät ja miten yhtäkkiä tuntee itsensä niin vanhaksi. Hihitin, hän myös NÄYTTI vanhalta.
B.G. kertoi, ettei elämä ollut mitenkään ollut kovin aurinkoinen häntä kohtaan. Hänen vaimonsa oli karannut neekerin kanssa jättäen mulattikaksoset hänen hoiviinsa. Hänen vanhin poikansa oli hukkunut. Ei se poika, joka vuotta aikaisemmin oli pudonnut puusta, eikä myöskään se, joka joutui mielisairaalaan vain siitä naurettavasta syystä, että oli yrittänyt upottaa isoäitinsä kylpyammeeseen. Yritys muuten epäonnistui, vain eräs todella pieni asia klikkasi: ammeessa ei ollut vettä. (Harmillista, sanoivat kaikki!)
Vaimo ei muuten edes ollut mitenkään erikoinen. Ei kaunis, ei viisas, harmaa kuin hiiri, lihava kuin ponttooni, söi kuin hirvi. Minä olisin ollut tyytyväinen, jos kuka tahansa olisi vienyt hänet (+ mulattikaksoset, jotka kuulemma olivat saaneet nimikseen Slim ja Jim). Joka tapauksessa vaimo oli kuitenkin kirjoitellut silloin tällöin. Luulen, että se oli ilahduttanut B.G.:tä suunnattomasti, sillä hänellä oli kaikki nuo kirjeet povitaskuissaan.
Luimme ne yhdessä, ja minun mielestäni kirjeet olivat täynnä ivaa, vaikka B.G. väitti niitä romanttisiksi. No, minä en aikankaan olisi kovinkaan imarreltu, jos minua kutsuttaisiin "vanhaksi haisevaksi makkaraksi" tai "retiisikorvaksi", mutta jokainen herkistyy tietynlaisille asioille. Siitäpä muistuikin mieleeni nuoruusvuotemme, jolloin B.G. sai ihottumaa kananmunasta ja hänellä oli kaiketi myös maitorupea siellä sun täällä. Joskus hän oli niin vastenmielisen näköinen, että hänen äitinsä pakotti hänet nukkamaan parvekkeella, sillä B.G.:n maitoruvet myös haisivat.
B.G.:n maitorupi hellitti onneksi otteensa myöhemmin ja saavutettuaan 15-vuoden iän B.G. pystyi lähestymään vastakkaista sukupuolta. Mutta se onkin jo ihan toinen juttu, enkä mielelläni haluaisi puhua siitä juuri nyt. Sen verran voin mainita, että meillä muilla oli kyllä tavattoman hauskaa. Se menneistä. Mutta ei B.G.:llä näyttänyt menevät hyvin nytkään. Hän on tainnut syntyä huonojen tähtien päivänä, kuten sanonta kuuluu tai jotain sinnepäin. Oma isoäitini oli erittäin innokas kansanrunouden kerääjä. Tämä em. oli varmasti yksi hänen rakkaimmista lausahduksistaan. Mainitsen tähän vielä, että minä en koskaan yrittänyt upottaa isoäitiäni kylpyammeeseen, en tyhjään enkä täytetäänkään, enkä sitä paitsi ketään muutakaan. Minä en nimittäin oli sabotisti vai sadokistikö se olikin, enkä muuten masokistikään enkä mitään sinne päinkään. Mutta B.G., miksi hänen on täytynyt kärsiä niin paljon. Tekisipä mieleni antaa hänelle muutama tonni rahaa povitaskustani, mutta en voi. B.G. ei ikinä ottaisi lahjaani vastaan. Hän on aina ollut sellainen: "Enhän minä nyt voi, hyvänen aika jne..." ja kun tarkemmin mietin, ei minun ehkä sittenkään tekisi mieli luopua rahoistani. Nehän ovat MINUN. Näin sentään aika suuren vaivan hankkiessani ne (kupongin täyttö ja kaikki). Kyllä B.G. olisi pystynyt samaan, aivan varmasti. Ehkä hän ei ole viitsinyt. Silloin hän ei ainakaan ole ansainnut rahojani. Laiskuutta kun ei koskaan palkita.
Oi-joi, nyt on pakko lopettaa, kirjoitusaikani (josta saan naurettavaa palkkaa, kuten aiemmin mainitsin) loppui jo. Kerron ensi kerralla siitä, kun me, B.G. ja minä olimme vielä aivan pieniä (kapaloissa). Ja mitä kaikkea metkaa silloin oikein tapahtuikaan.
Tarina-arkusta vuodelta 1981 - Nytte 15 v. Neekeri-sanaa ei ole editoitu, koska teksti on säilytetty täysin alkuperäisenä.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!