Tahdoit taikka et

Olen menettänyt molemmat vanhempani. Toisen äkillisesti ja yllättäin, toisen palliatiivisen hoidon ja saattohoidon jälkeen. Toinen  oli kuollessaan vasta keski-ikäinen, toinen elinikäennusteensa reilusti ylittänyt. Menetin vanhempani heidän ollessaan keskimäärin 72,5 vuoden ikäisiä.

Molemmat menetystavat kokeneena en osaa sanoa kumpi on menettäjälle vaikeampaa. Kun toisaalta se, joka saa elää pitkän elämän, on ollut kanssasi niin pitkään, aina. On vaikea käsittää sitä, että häntä ei ole, vaikka kuoleman hyväksyy. Sen kuolemaa, joka kuolee kesken elämänsä, keski-iässä, on vaikeampi hyväksyä ja samalla kun suree menetystään, suree monia muita asioita. Kuolleen kesken jäänyttä elämää ja leskeksi jääneen toisen vanhemman yksin jäämistä.

Vanhan rukouksen mukaan Jumalaa pyydetään varjelemaan meitä äkkikuolemalta. Alunperin tarkoitus lienee ollut se, että lähtijä ehtisi katua ja sopia syntinsä.  Oma kokemus äkillisestä läheisen menettämisestä antaa sanoille uuden merkityksen. Ei äkkilähtö välttämättä ole julma lähtijälle, vaan niille, jotka jäävät. Kun ei enää koskaan voi tässä maailmassa kohdata, koskettaa, saada vastauksia.

Vanhempani äkkikuoleman jälkeen lohduttauduin ja hain ymmärrystä kirjallisuudesta. Silloin halusin ymmärtää menetyksen lisäksi sen, mitä minulle itselleni tapahtuu. Löysin avukseni Soili Poijulan. Luin useita hänen teoksiaan, mm. Surutyön, joka käsittelee menetyksen aiheuttamaa traumaa ja sen eri vaiheita. Tieto ei lisännyt tuskaa, vaan auttoi ymmärtämään miksi koen nyt näin. Myöskin se ajatus, että suru jää olemaan osaksi minua muuttaen muotoaan oli lopulta lohduttava. Että läheisen menettämisen aikaansaama prosessi ei johda surun karkottamiseen, vaan se saakin asettua ja jäädä kuten muisto tuosta menetystä ihmisestä jää meihin. Ja lopulta ne ovat osa yhteistä historiaamme, sen jatkumo. Se mikä oli, myös jää. Ymmärsin myös, miksi tunsin vihaa ja ymmärrykseni antoi luvan vihan tunteille. Viha kohdistui tuntemattomiin, elossa oleviin, saman ikäisiin kuin vanhempani oli kuollessaan. Se tuntui niin loputtoman epäreilulta. Että he saivat elää, kun minun vanhempani piti kuolla.

Sain myös apua seurakunnalta, kun pääsin keskustelemaan ihanan Eilan kanssa surustani, jonka yli en ollut alkuun päästä. Tapasin häntä melkein vuoden ajan ja sain puhua, puhua ja vain puhua. Hän ei keskeyttänyt eikä kyseenalaistanut eikä vähätellyt, vaan kuunteli ja johdatteli omia ajatuksiani hienovaraisesti elämän suuntaan. En koskaan unohda sitä ajanjaksoa elämässäni, jonka hän kulki rinnallani.

Jaana Ahlbladin teoksessa Miten kohdata kuolema puhutaan elämän päättymisestä palliatiivisen hoidon eli oireiden lievittämisen ja oireenmukaisen hoidon, jonka tarkoituksena on mahdollisimman hyvä elämänlaatu ja saattohoidon eli kuolemaa lähestyvän ihmisen oireiden välittömän lievittämisen läpikäymisen kautta. Miten tehdään päätös palliatiivisen hoidon aloittamisesta ja minkälaisia seuraamuksia voi olla vaikkapa tiettyjen hoitojen tai lääkitysten vähentämisestä ja lopettamista. Palliatiivinen sedaatio eli tajunnan tason laskeminen on mielestäni toivottava vaihtoehto, jos loppuelämä ennen vapauttavaa kuolemaa on henkisesti tai fyysisesti ahdistavaa tai kivuliasta. Kirjassa on kokeneiden asiantuntijoiden antamia vastauksia monen meistä mielen päällä oleviin kysymyksiin. Esimerkiksi siihen, milloin ja miksi siirrytään saattohoitoon eli tietoisesti kohti kuolemaa, kun parantavaa hoitoa ei enää ole tarjottavana. Taikka siihen, miten kuolevaa voisi tukea henkisesti. Kirjassa on myös kertomuksia saattohoitoon siirtymisestä ja oman vanhemman saattohoidon aloittamisesta.

Pohdinnassa on myös eutanasia, miksi se tulisi sallia ja miksi ei. Miten kuolinapu eroaa eutanasiasta.
Voiko ihminen koskaan millään tavalla auttaa kuolevaa kuolemaan. Miksi itsemurhassa avustanut henkilö voidaan tuomita surmaamisesta, jopa murhaamisesta. Mitä eettisiä asioista näiden tiimoilta tulee eteen. Vaikeita asioita!

Ei, kirja ei mässäile edellä mainituilla asioilla, vaan asiat todetaan tyynen rauhallisesti ja asiallisesti. Tämän paremmin ei kuolemasta voisikaan puhua. Vain suora puhe sallittakoon jatkossakin.

Luin tämän kirjan vasta vanhempani saattohoidon ja kuoleman jälkeen ja totean, että näin  se tapahtui. Lähestyvän kuoleman merkit ilmaantuivat. Päivät ovat lähes pelkkää unta, kun vähäisetkin, viimeiset voimat hiipuvat. Läheinen saattaa toivoa, että lähtö jo tulisi tai että saisimmepa vielä yhden päivän lisää. Kuolema on kuitenkin väistämätön ja se tulee, kun sen on aika tulla. Kun menehtyvän henkilön kuolinprosessi etenee siihen vaiheeseen, että sydän pysähtyy. Ja sitten hengitys. Hetken päästä aivosolut alkavat tuhoutua ja viimeinenkin aivoissa kulkeva ymmärryksen tai tietoisuuden säie katkeaa. Elämä on päättynyt.

Lohduttavaa on, että me kaikki kuolemme. Kukaan ei siltä säästy. Tai voisiko sanoa niinkin päin, että kaikki pääsevät ikuiseen lepoon. Toivoa voisi, että kuolema tullessaan kohtaisi meidät lempeästi, sulkisi silmämme ja veisi pois.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko pohti videoblogissaan juhannuksen alla 2018, voisiko Suomesta tulla eräs parhaimmista maista elämän loppuvaiheen näkökulmasta.

"Suomi on maailman parhaita maita syntyä. Voisiko maamme lähitulevaisuudessa olla myös maailman parhaimpia paikkoja kuolla? Sellainen maa, jossa jokainen meistä voisi luottaa siihen, että läheisemme tai me itse saamme laadukasta ja oikea-aikaista oman tahtomme mukaista hoitoa elämän loppuvaiheessa", Saarikko puntaroi.

Jokainen meistä voisi ainakin asiaa auttaakseen tehdä hoitotahdon tiedoksi omaisille ja hoitohenkilökuntaa varten. Hoitotahdon mukaisesti meitä joko hoidetaan kaikin mahdollisin tavoin toiveen mukaisesti tai voimme kieltäytyä tietyistä hoitotoimenpiteistä.

Kirja päättyy kosmologian professori Kari Enqvistiltä lainattuihin sanoihin. Se sivuaa kristillistä sanomaa "Maasta olet sinä tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman" laajemmin ja tieteellisemmin ja myös lohduttavasti. Ihminen kuolee, mutta aine ei katoa.

Aionkin seuraavaksi hankkia luettavaksi Kari Enqvistin esseekokoelman Valo ja varjo, WSOY 2000, josta tuo edellä mainitsemani essee "Elämän tarkoitus" löytyy.

Lue myös aiempi postauksemme asian tiimoita: Omat hautausjärjestelyt kuntoon

Kursivoidut tekstit ovat lainauksia teoksesta Jaana Ahlblad: Miten kohdata kuolema, Tammi 2019

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.