Helin fölis Aurinkokiarroksel

Tämä ei ole juttu murrerunoilija Heli Laaksosesta eikä analyysi hänen runoistaan, vaan kuvaus runoilijan ja kuulijan kohtaamisesta. Kun kuulija oivaltaa yhteisen kielen merkityksen tunteiden ilmaisussa. Kun sanataiturin sydän puhuu samaa kieltä kuin kuulijan sydän ymmärtää, syntyy hetkellinen hurmostila.

”Vaihra etelänmatkas runoihi – valo ja lämppö kourakaupal!”

Näin kutsui Heli Laaksonen kuulemaan aatoksiaan ja viisauksiaan, murrerunojaan. Ja mitä tekee yltiöpäinen fani muuta kuin vastaa kutsuun ja hommaa lipun jo kevättalvella varmistaakseen eturivin paikan.

Heli astelee lavalle erikoisesti paikalle kutsuttuna – kukapa ei tulisi esille, kun niin kauniisti laulellaan ja houkutellaan. Mansikki, Lehmikki, Mustikki, Heliiiii....

Runot ja tarinat yhdistyvät kokonaisuudeksi. Missä loppuu runo, missä alkaa tarina. Kaikki sanoma tuntuu vain soljuvan korvista sisään ja jäävän sinne ihanasti ajelehtimaan ja soittamaan oivalluksen kelloja. Niin ihanaa on tunnistaa kuin omia ajatuksiaan ja päästä toteamaan: ”Näin minäkin olisin sen sanoittanut!”

Oli kuin Heli olisi loihtinut sanojaan vain minulle, loitsunut runojaan yhdelle kuulijalle. Hän otti tilan ja hengen haltuunsa ja puhalsi sen takaisin yleisöön voimallisena, herkkänä ja vahvana. Sanat jäivät soimaan, eikä lumous särkynyt, vaikka esitys kiiri kohti loppuaan.

Kannatti taas kuulla Heliä livenä. Tätä suosittelen muillekin. Ja suosittelen kuulemaan livenä myös siksi, jotta runokirjojen luku aukeaisi helpommin. Näin kävi ainakin itselleni. Tai voit lukea runoja itsellesi ääneen.

Valitsin maistiaisiksi kaksi lintuaiheista runoa. Uudesta Aurinko. Porkkana. Vesi. -teoksesta runon Runo ittel ja vanhemmasta Pulu uis -teoksesta runon Loki Lak. Olkaapa hyvät!

Runo ittel

Aurink lämmittä mustrasta rinna

ja see nosta nokkas valoo kohre.

Ei varo

ei sirist

ei kysy mitä maksa.

An mun olla samanlaine.

Käännä uus leht ko vanh on katottu.

An muista laulupuun paik

an lakat murhettumast

an otta valo vasta.

Loki lak

Lok kekkaloitte must lak silmil suvikuumalki

aurinkompistokse muus saisiva

mut hän vaa viipotta.

Lokil onki iha oma sääntös

hän saa huutta ja remut

hän saa valvo yäkaure

hän saa maatta aamukymmene

tai olla makkamat

hän saa sekotta paika riipi raapi

hän saa uir maauimalas ilma housui

hän saa puhu ruak suus.

ja kukka ei kiällä.

Extrana vielä yksi  linturuno Peippo vei -teoksesta.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat