Outo katoaminen

Tämä tarina on tosi ja sisältää pari kolme opetusta. Ainakin minulle, jolla on joskus taipumusta hätähousuiluun enkä siedä mitään epäselvyyksiä enkä keskeneräisyyttä. Voin kertoa, että kaikki päättyi lopulta hyvin, mutta melkein kaikki väärässä järjestyksessä. Ystäväni rohkaisi kirjoittamaan tästä blogiin, koska ”kommellukset ovat parhaita”.

Ensinnäkin tapasin edellä mainitun ystäväni aamiaisen merkeissä eräässä keskustan kahvilassa. Siinä parin tunnin turinoinnin jälkeen kumpikin läksimme omiin suuntiimme, hän sovittuun tapaamiseen ja minä pienen shoppailuyrittelyn jälkeen kotiin jatkamaan lomapäivää. Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin. 

Kävin ensin naisten vaateliikkeessä sovittelemassa potentiaalisia kesäisiä yläosia. Riisuin ylläni olleen tunikan sovituskopin naulaan. Sitten tein vielä kierroksen läheisen tavaratalon naistenvaateosastolla. Sieltä olen harvoin löytänyt mitään järkevää ostettavaa, kuten en löytänyt nytkään. Sitten alkoi jo pissahätäkin vaivata niiden kolmen kahvikupillisen jälkeen ja päätin pistäytyä tavaratalon vessassa. Sen jälkeen jatkoin matkaani kohti pysäköintihallissa olevaa autoani. 

Ajelin kotikulmille ja piipahdin paikallisessa lemmikkitarvikeliikkeessä ostamassa Haukkulille uuden frisbee-lelun ulkokäyttöön. Seuraavaksi vyöryin sisälle viereiseen urheiluliikkeeseen. Kaipasin hihatonta yläosaa ja löysinkin pari sopivaa, joita menin sovituskoppiin kokeilemaan. Sovituksen jälkeen totesin, että palautan ne rekkiin. Sen verran on jo tullut kerrytettyä tuota bodya sekä salilla että ruokapöydässä, ettei mitkään kukkakepeille (anteeekkksshh) mitoitetut tamineet minulle mahdu joko pituuden tai leveyden puolesta. Tämän jälkeen alkoikin kaikki mennä pieleen.

Olisin pukenut tunikan takaisin ylleni, mutta sitä ei ollut missään. Etsin kaikkialta sovituskopista, siis kaikkialta ja kaikkialta. Sovituskopista. Mutta sitä ei löytynyt. Ei juman**uta, olenko jo niin seniili, että hukkaan vaatteet päältäni? Eihän tässä uskalla kotiin mennä. Mitä se Isäntäkin ajattelee ja sanoo, kun muija lähtee kaupungille ja hukkaa sinne vaatteensa, mietin.

Tulin siihen tulokseen, että se oli varmaan jäänyt keskustan vaatekauppaan sovituskoppiin, jossa edellisen kerran riisuin tunikan. Vai olisinko sittenkin heittänyt sen kuumissani pois tavaratalon vessassa käydessäni. No, se ei ole kovin yleinen tapa. Siihen en uskonut itsekään. Soitin vaateliikkeeseen ja kyselin tunikan perään. Ystävällinen myyjä tarkisti sovituskopin ja ilmoitti, ettei kirjanpidon ulkopuolisia kappaleita heillä ole. Hyppäsin kuitenkin autoon ja ajoin vielä takaisin paikan päälle itse tarkistamaan asian. Ei ollut tunikaa siellä. 

Varmuuden vuoksi piipahdin vielä tavaratalon WC-osastolla. Ja tietenkin juuri se samainen koppi oli varattuna ja asiakas siellä pitkähköllä istunnolla. Kun ovi lopulta aukesi, tarkistin tilanteen ja tunikaa ei ollut sielläkään. Seuraavaksi kävin kysymässä tavaratalon infosta, onko ehkä joku palauttanut sinne tunikan, jonka ehkä löysi vessasta. Tässä kohtaa alkoi itseänikin jo naurattaa. Ystävällinen myyjä kävi penkomassa löytötavarat ja oli käynyt vielä naistenvaateosastolla kyselemässä, vaikka kerroin, etten sovittanut siellä mitään. Ei löytynyt tunikaa.

Seuraavaksi mietin, että missä ihmeen vaiheessa se (tunika) on etääntynyt minusta. Mietin, että olenko muka puolipukeissani kulkenut kaupungilta parkkihalliin ja edelleen lemmikkitarvikeliikkeeseen ja niin edelleen. Pitääkö nyt seuraavaksi mennä kysymään Mustin ja Mirrin myyjältä, että: "Muistatko mitä mulla oli päällä, kun äsken kävin täällä?"  Olis se kyllä aika pervoa, ajattelin. Ikinä en kehtaisi sen jälkeen mennä Mustiin ja Mirriin. Kunnes yhtäkkiä tuli flashbackina mieleen näkymä urheiluliikkeen sovituskopin peilistä. Muistin siinä nähneeni tunikan päälläni ja todenneeni, ettei se ärse nyt niin isolta näytäkään, kuten yleensä sovituskoppien peileissä. Eli siis tunikan täytyi olla ollut urheiluliikkeessä ylläni.

Siis autoon ja takaisin sinne mistä olin tullutkin. Nyt ymmärrän jo vähän liikenneraivoakin. Jopa siinä tilanteessa, kun körötetään neljääkymppiä neljänkympin alueella. Olis niin tehnyt mieli ajaa kovempaa, mutta joku pappa siinä tupeksi nissanmicrallaan edessä. Tietysti. Juuri  nyt. Kun. Mulla. Olis kiire.

Urheilukauppaan kysymään tunikaa. Vilkaisin sovituskoppiin ja ystävällinen myyjä vastasi kysymyksiini, ettei ole nähnyt mitään tunikaa koko päivänä. No ei kun kotiin Isäntä kohtasi naurusta kippuraisen muijan, kun kerroin, että hukkasin tunikan päältäni tällä reissulla. "Joo kyllä mä näin mitä sulla oli päällä, kun läksit."

Nauratti ja harmitti yhtä aikaa. Ehkä enemmän harmitti ja whatsappasin ja ihmettelin tapausta edellä mainitulle ystävälleni. Hän loihe lausumahan, että voisko urheiluliikkeellä olla mitään vakuutusta tällaisten tapausten varalle. Jäin sitä miettimään. Hetken päästä totesin, että tuskinpa panostavat niin paljoa seniileihin ja varkaisiin. Nimittäin onhan niitä ollut tapauksia, ehkä jossain ulkomailla, että sovituskopissa ollessa joku on onkinut toisen asiakkaan louisvuittonin tai paolasuhosen tai minnaparikat viereisestä kopista käsin. Ja sehän voi olla mahdollista tänäkin päivänä. Aika epätodennäköistä, että tuo tunika olisi kuitenkaan ihan niin kiinnostava ollut.

Vaikka tunika katosi taivaantuuliin, niin rahallinen menetys ei kuitenkaan niin suuri ollut, että sen vuoksi olisi kotitalous ajautunut maksuvaikeuksiin. Päädyin kuitenkin harmitusta lieventääkseni pohtimaan, että korvaakohan kotivakuutus tämän? En muistanut, kuinka suuri omavastuu meillä on irtaimiston vakuutuksessa. Löysin vain tekstin, että irtaimisto on  vakuutettu "täydestä arvostaan". Tein siis vahinkoilmoituksen ja ilmoitusta tehdessäni näin silmissäni vakuutusyhtiön virkailijat nauramassa toinen toisensa tärviölle kertomustani lukiessaan. Vielä kun siihen oli eksynyt pari pöljää kirjoitusvirhettä ja mikä lie ennakoiva tekstinsyöttö oli muuttanut pari sanaa toiseksi. Olishan siinä voinut värittää tarinaa vähän vielä lisääkin ja vaatia korvausta kivusta ja särystä ja häpeästä, kun joutui puolialastomana kulkemaan pitkin kaupunkia mekkoaan etsimässä. 

Juuri kun olin saanut vahinkoilmoituksen lähetettyä, löysinkin tiedon, että homma menisi omavastuun alle ja niin ollen mitään korvausta ei kotivakuutuksesta saisi. Muuten kyllä olisi voinut ehkä saadakin, jos olisi esimerkiksi ollut ne muutaman satasen arvoiset minnaparikat, jotka olisi haihtuneet ilmaan siellä sovituskopissa. Onneksi on kuitenkin kesä. Aika häjyn tuntuista olisi keskellä talvea kävellä ulkona ilman kenkiä.

No niin, sitten päätin lähteä uudelleen sinne urheiluliikkeeseen ja se sama myyjä bongasi minut jo heti ovelta kysyvä ilme kasvoillaan. Sanoin, että tulin taas ihmettelemään sitä kadonnutta tunikaa. Siinä turistiin pari sanaa ja menimme vielä kerran katsomaan sovituskoppiin. Ja. Tadaa!! Siellähän se ”kohde” oli tuhannen mytyssä pienen kuution muotoisen jakkaran takana, jonne se oli solahtanut pienestä rakosesta. Jakkara oli niin tukevasti kiinni seinässä, ettei minulle (eikä myyjällekään) tullut aikaisemmin edes mieleen tarkistaa, onko se irtonainen kappale. Tunikan kangas on liukasta ja vaatekappale kokoonsa nähden suhteellisen painava, joten se oli luisunut siitä puolen sentin rakosesta sinne seinän ja jakkaran väliin.

Opetus oli siis se, että kannattaisi istahtaa vaikka vartiksi istumaan ja miettimään, miten koko tapahtumasarja on mennyt, ennen kuin lähtee säntäilemään. Olisin välttynyt kokonaan uudelta reissulta keskustaan, kun olisin heti muistanut, että tunika ei VOI olla missään muualla kuin Intersportissa. Ja olisin keksinyt ratkaisun ennen kuin menin munaamaan itseni naistenvaateliikkeeseen ja tavaratalon infoon. Ja kannattaisi lukea ne kotivakuutuksen ehdot ja vakuutussopimus niin tarkkaan, että varmasti löytyy vastaus, ennen kuin näkee sen vaivan, että tekee vahinkoilmoituksen. No, sen kyllä peruin ennen kuin kukaan toivottavasti edes ehti vakuutusyhtiössä sitä avaamaan. Mutta jos ehti, niin saattoi kopioida siitä yhden kappaleen ”kootut vakuutuskorvaussadut” -nimiseen kokoelmaansa.

Kuvat: Muotiliike Femina Ky

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvine ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.