sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Mummosta ballerinaksi


Muutama päivä sitten tulin mummoksi ja jo sitä ennen aloitin uuden harrastuksen. Läksin kansalaisopiston aikuisbalettiin. Piti lähteä balettiin, kun ei siitä twerkkaukseen lähdöstä tullut silloin aikanaan valmista päätöstä. 😂

Koko ajatus tuntui aluksi hyvinkin koomiselta, kun ensi kerran sain tietää, että koko aikuisbalettia on olemassakaan. Mutta sitten mietin asiaa tarkemmin ja huomasin paikallisen kansalaisopiston ohjelmasta, että sieltä löytyy kurssi nimeltään Aikuisbaletti, aivan alkeet, 5 kertaa.Tätähän pitää päästä kokeilemaan. 



Kurssille mahtuisi kymmenen osallistujaa, mutta jostain syystä osalle ilmoittautuneista on ilmaantunut muuta tekemistä ja meitä on kurssilla vain viisi, joista yksi on mies. Ai niin, eihän nykyään saa sanoa edes ääneen, onko joku mies tai nainen tai muun sukupuolinen. On vain henkilöitä.

Pari-kolme heistä on tanssinut balettia aikaisemminkin, ehkä lapsena, tai harrastanut jotain muuta tanssiliikuntaa. Minä en ole harrastanut muuta kuin lavatansseja ja niihin liittyen olemme Isännän kanssa käyneet pari lavatanssikurssia. Mutta se on taas kokonaan toinen juttu. 



Aikuisbaletista etsin ja löydän parempaa tasapainon hallintaa ja jalkojen lihaksiin vahvistusta. Ja todellakin, jo kahden kerran jälkeen olen saanut huomata, miten heiveröisessä kunnossa esimerkiksi nilkkojen lihakset ovat! Siitä huolimatta, että pyöräilen ja käyn kuntosalilla. 

Mutta tässä lajissa on taas eri lihakset käytössä, ainakin osittain. Silti kuntosaliliikunnastakin on ollut hyötyä tähän tarkoitukseen. Baletti on uskomattoman raskasta. Se näyttää tosi kevyeltä hyppelehtimiseltä, mutta on ihan muuta. Ainakin tällä elopainolla.



On mukava huomata, että vanhanakin oppii vielä jotain uutta ja liikkeitä jää lihasmuistiin. Jotkut liikkeet tuntuvat ekalla kerralla tosi vaikeilta, vaikka ovat yksinkertaisia perusliikkeitä. Mutta toisella kerralla sujuu jo paremmin.

Kotona balettia on vaikea harjoitella, koska ei ole opettajaa esimerkkinä, jota seurata, eikä niitä liikkeitä ja varsinkaan niiden nimiä voi muistaa. Ja pitikö kädet missäkin liikkeessä olla ylhäällä vai alhaalla ja missä vaiheessa niitä ojennetaan mihinkäkin suuntaan. 



Niin ja kerrotaan vielä, että ei minulla ole minkäänlaisia balettitossuja kärkitossuista puhumattakaan. Eikä sellaista tyllihametta. Se olisikin ollut tapaus, kun olisin mennyt tyllihameessa ja kärkitossuissa heti ensimmäiselle tunnille. 

Sellaiset aikuisten jarrusukat ajattelin kyllä hankkia, koska lattia on liian liukas tavallisille puuvillasukille. Ja paljain jaloin ei oikeastaan kiinnosta tuollaisessa julkisessa tilassa olla.

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!