Mustekalahommia

Virkkaaminen ei ole ydinosaamisaluettani. Enemmän olen kutonut sukkia sekä villapaitoja joskus nuorempana. Teoriassa olen perinyt kangaspuut äidiltäni, mutta en ole niistä koskaan innostunut, enkä asunut niiden kanssa saman katon alla. Ne ovat olleet kummityttömme käytössä, joka on muun muassa kouluttautunut kodintekstiilialan artesaaniksi. Voihan olla, että hän on jo vaihtanut ne uudempiin. 

Joskus nuorempana, kun lapset olivat vauvoja, yritin vähän jotain ommellakin, lähinnä lastenvaatteita. Luulen, että siihen (ompelemiseen ja itse tekemiseen) ajoi jokin alkukantainen vietti. Paljon helpommallahan olisi lastenvaatteita saanut kaupasta. Tai kirpparilta. Ompelin kyllä itsellenikin paritkin housut ohuesta vakosamettikankaasta. Valkoisen paitapuseronkin kyhäsin, vaikka siitä tuli aika lailla kirveellä veistetyn näköinen, ainakin jonkun ammattilaisen silmin. Samanlaisen sai anoppi, en tiedä tuliko hän sitä koskaan käyttäneeksi. 

Nyt innostuin sattuneesta syystä virkkaamaan mustekalaa, turvalelua. Niitä on alunperin tehty keskosvauvoille, mutta nykyään niitä tehdään kaikille vastasyntyneille. Jossain päin vapaaehtoiset näppärät tekevät niitä kassikaupalla synnytyssairaaloihin. Kätevältä emännältä ja isännältä sellainen syntyy varmaan parissa tunnissa. Minulla meni tähän kokonainen iltapäivä ja muutamia hetkiä vielä viimeistelytöihin. 

Aloitin työn lonkeroista, koska se vaikutti mielenkiintoisemmalta hommalta kuin pää. No ensimmäisestä päästä tuli ihan susi ja liian pieni, kun normaalin tavan mukaan tein ensin ja vasta sitten katsoin ohjetta. 

Tämän ”lopullisen” pään tein ohjeen mukaan, mutta ilmeisesti minulla oli paksumpi lanka kuin ohjeessa käytetty. Lonkeroista tein jokaisesta hieman toinen toistaan erilaisen. Aloitetaan siis erilaisuuden hyväksyminen jo kehdosta. Mitä iloa niistä kahdeksasta identtisestä lonkerosta olisi? Parempi, että on monenlaista hypisteltävää. Tietysti lonkerot voisivat olla erivärisiä tai jokaisessa olla kahta-kolmea eri väriä. Sitten tulisi liikaa pääteltäviä langan päitä. Ja se on ärsyttävää. Ja pääkin voisi olla vaikka raidallinen.

Vein mustekalan layoutin muutenkin nextille levelille. Sillä on baskeri päässä. Ja tietenkin se on vähän vinossa. Se on selvästikin vähän taiteilijasielu. Noin muuten se on habitukseltaan koko lailla sukupuolineutraali, niin kuin nykyään pitää olla. Lisäksi, kun katsoo sitä kauempaa, se näyttää miettiväiseltä tai jopa totiselta. Kun katsoo lähempää, se alkaa hymyillä. Se on siis aito taideteos ensimmäiselle lapsenlapselle. 

Tarkkasilmäisimmät voivat havaita poliittistakin nyanssia, kun siinä on pääväreinä sininen ja keltainen, tosin melko haaleina sävyinä. Tosiasiassa mustekala on tehty vaaleansinisestä puuvillalangasta, joka oli ainoa järkevä väri Prisman hyllyssä. Muita värejä olivat valkoinen ja musta, ruosteenpunainen, myrkynvihreä ja tumma viininpunainen. Ne eivät ole kovinkaan ”vauvavärejä”. Itselläni oli vauvankeltaista lankaa kotona jemmassa. 

Päivä ennen tämän postauksen julkaisua huomasin netissä tiedon, että TUKESin ohjeiden mukaan lonkerot saavat olla maksimissaan 22cm pitkiä venytettyinäkin. No ei kun korjaamaan. Purin pois kaikki lonkerot ja lyhensin niitä sieltä aloituspäästä, mistä seurasi se, että lopputulos ei ole ihan marttojen virkkaus- ja ompeluseuran ohjeistuksen mukainen. Mutta pääasia, että lonkerot ovat tiukasti kiinni eivätkä liian pitkät ja ovat siten turvalliset. TUKES näkee liian pitkissä lonkeroissa ilmeisesti kuristumisvaaran.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Turun Sanomat, Iltalehti, Pinterest

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja käyttäminen ilman lupaa on kielletty.