perjantai 5. elokuuta 2022

Koukussa

 



Enpä olisi koskaan uskonut, että jään näinä aikoina koukkuun johonkin typerään kännykkäpeliin saati että edes pelaisin sellaista. Viimeiset puhelinpelimuistot ulottuvat 1990-luvun nokialaisen grafiikaltaan unohtumattomaan mato-peliin. Se aiheutti tuolloin matokoukun monelle muullekin kuin minulle.

Mutta näin on päässyt käymään ja kehtaan sen myös tunnustaa. Riippuvuus aiheuttaa hieman ahdistusta ja ärtyvyyttä. Pystyn olemaan pelaamatta, kunhan en vaan klikkaa peliä auki, mutta jos sille tielle lähden, se on menoa saman tien.

ONNEKSI pelissä on rajoituksia peliajan suhteen. Ilmainen peliaika päättyy tietyn ajan kuluessa. Ja mitä enemmän pelin kanssa töpeksii sitä lyhyempi on peliaika. Jotta pelin saisi tällöin jatkumaan, pitäisi siitä MAKSAA! Ja siinä kulkee raja.

Tässä kyseisessä pelissä kerätään tietyn ajan puitteissa pyydettyjä hahmoja. Hahmoröykkiön sekaan on piilotettu kuvakkeita, joilla saa ko. pelisessioon esimerkiksi lisäaikaa. Pelissä kehittyy luultavasti hieman jokin tarkkanäköisyyteen liittyvä aivoalue, koska selvästi kehityn koko ajan paremmaksi 😂 ja se lisää pelin koukuttavuutta. 

Tänään kuitenkin päätin, että peli on hoitanut osaltani tehtävänsä. Tehtävä oli tärkeä! Kun keväällä sairastuin ja aloin kiinnittää ihan liikaa huomiota olotiloihini sain lääkäriltä vinkin tehdä jotakin, mikä vie huomion pois itsestä ja vaatii keskittymistä. Esimerkiksi kuunnella äänikirjoja ✔, ratkoa ristisanatehtäviä ✔ ja sudokuja ✔ja pelata erilaisia pelejä ✔. Kaikkia tuli tehtyä ja nyt voin taas keskittyä paremmin itseni sijaan minua ympäröivään maailmaan 🥰 




Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!