keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Et sinä vielä kuole



Ensihoitajan tositarinoita ambulanssista. Ja vähän sen ulkopuoleltakin. Kirja on melko uusi, se on ilmestynyt viime vuoden lopulla. Kirjoittaja on Kari Hautamäki, joka on lapsuudessaan asunut Lahdessa, mäkihyppykaupungissa. Karikin harjoitteli mäkihyppyä, mutta se ei enää maistunut jossain nuoruuden vaiheessa ja muutaman kerran mäessä kaatuiltuaan ja ambulanssiin päädyttyään oli miettinyt, että tulisiko tästä (ensihoitoalasta) hänelle ihan ammatti.

Niinpä hän päätyi alalle ja jonkun aikaa kotikaupungissaan työskenneltyään päätyi muuttamaan Ruotsiin ja Tukholmaan huomattavasti paremman palkan perässä. Hän oli kyllästynyt "palkkaan ja itkuvirsiin siitä". Ruotsalainen kollega tienaa pelkästään pohjapalkassa 2000 euroa suomalaista enemmän.

Hautamäen perhe, avopuoliso ja lapsi, asuvat Suomessa ja hän käy heidän luonaan kerran viikossa ja työnantaja maksaa matkat. Hautamäki on nopeasti päätynyt siihen johtopäätökseen, että lapsen on parempi kasvaa Suomessa kuin Ruotsissa. Kun hän laskeutuu Helsinki-Vantaalle, hänestä tuntuu kuin tulisi kesämökille, niin paljon rauhallisempaa täällä on kuin Ruotsissa. 

Ruotsalaisissa lähiöissä meno on villiä ja jengisotien värittämää. Lähiöt ovat ankeita, pimeitä ja likaisia, ei lainkaan niin puunattuja kuin on Tukholman vanha kaupunki turisteja varten. Lisäksi Ruotsin epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja vaikenemisen kulttuuri aiheuttavat työhön omat haasteensa. Huonot tilanteet ja rikollisuus korostuvat ja rehottavat erityisesti maahanmuuttajavoittoisissa lähiöissä. Tällaista työtä tekevä jos kuka näkee sen arjessaan ja uskaltaa sen myös sanoa ääneen.

Eniten kirjoittajaa järkyttävät tapahtumat, jotka kirjassa mainitaan, ovat perheenisän sytyttämä murhapoltto, jossa puolet perheestä kuoli sekä jengitappelu, jossa kaksi pientä lasta haavoittui vakavasti omalla kotipihallaan. Näistä ei ole Suomessa paljoa uutisoitu, koska varsinkin murhapoltot ja muut tulipalot ovat Ruotsissa jo niin tavallisia.

Hautamäki on työskennellyt sairaanhoitajana vuoden verran myös risteilylaivalla Suomen ja Ruotsin välillä. Sen hän mainitsee pa*kimmaksi työympäristökseen ikinä. Siellä riehutaan ja tapellaan ja jälki on sen mukaista. "Porauslautalla" viettämiinsä hetkiin liittyy myös yksi ammatillisesti haastavimmista kokemuksista mihin hän oli joutunut. 

Enempää en kerro kirjassa kuvailluista tapahtumista. Säästän ne niille, jotka kirjan aikovat lukea. Kirjoittaja on tietenkin tahallaan muuttanut kertomuksissaan nimiä ja paikkoja, jotta kenenkään yksityisyys ei olisi vaarassa. Yhdestä kertomuksesta hän oli joutunut poistamaan tapahtuman tarkemman kuvauksen asianomaisten yksityisyyden turvaamiseksi. Siinä oli käynyt niin, että ensimmäisenä paikalle tulleena hän oli ensimmäisenä joutunut menemään sivummalle oksentamaan tilanteen nähtyään. 

En silti pidä kirjaa minään onnettomuuksilla ja rikollisuudella mässäilynä, vaan ammattilaisen aitoina kuvauksina työstään, jossa toisinaan omakin henki ja terveys oli vaarassa. Hautamäen teksti on hyvin suorasukaista. Asia kerrotaan niin kuin se on, myös ruma sana.

Hautamäki ei juurikaan arvosta esimerkiksi Greyn Anatomian kaltaisia televisiosarjoja sairaalaelämästä. Ne antavat hoitoalasta aivan väärän kuvan ja niissä keskitytään keksittyihin asioihin. Kuten esimerkiksi liinavaatevarastossa harrastettavaan toisenlaiseen ”hoitoon”, jonka Hautamäki ilmaisee paljon suorasukaisemmin. Sellaiseen ei ole todellisuudessa aikaa. Muista ”resursseista” ei kirjassa mainita tarkemmin. Minä olen seurannut vain kotimaista Syke-sarjaa ja eiköhän se noudattele aika lailla samaa linjaa Greyn Anatomian kanssa. (Viimeksi mainittua en ole katsonut yhtään jaksoa.)

Tämä kirja ei ole heikkohermoisten luettavaa. Täytyy kyllä sanoa, että kirjoittajalla on työnsä suhteen lehmän hermot ja mietin, kuinka kauan monikaan muu meistä jaksaisi tehdä tuollaista työtä. Hautamäkikin monesti puhuu tunteistaan, joita työssä herää ja hän kertoo siirtävänsä ne taustalle. Onko parempi palkka ja vaativat työolot ja jatkuva hengenvaarassa oleminen kuitenkaan sen arvoista? Jossain vaiheessa taustalle siirretyt kokemukset ja tunteet voivat palata takaisin ja nousta pintaan. 

Kuva: Adlibris

Ei kaupallista yhteistyötä

Lähteenä on käytetty myös Ilta-Sanomissa julkaistua haastattelua 29.1.12021

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

8 kommenttia:

  1. Tämänkin kirjan aloitin, mutta lopetin sitten ihan alkumetreillä kesken. Nyt kun kerrot siitä, se vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Käyköhän tämän kirjan kohdalla samalla tavalla kuin "Suon villi laulu"-kirjan kanssa, että vasta kolmas aloituskerta sai jatkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä ainakin. Minusta se oli mielenkiintoinen ja yksittäiset jutut eivät olleet kovin pitkiä.

      Poista
    2. Miten muuten kävi Suon villin laulun kanssa? Tykkäsitkö?

      Poista
  2. Se on jännä, että Ruotsissa on enemmän rikollisuutta, esimerkiksi nuo jengitappelut. On varmaan kiva (minun mielestä) lukea kirjaa, jossa asiat sanotaan suoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa on niin paljon enemmän ihan kaikkea. Myös sitä pahaa. Pidän kyllä suorasukaisesta tekstistä. Olen sellainen itsekin. Suorastaan kuulemma särmikäs ;DD

      Poista
  3. En ole katsonut mitään sairaalasarjoja, silloin kun syke alkoi katsoin muutaman jakson, ihan sen takia koska näyttelijät siinä ovat ammattitaitoisia hyviä, periaatteessa ei kiinnosta.

    Kyllä suomessa on tapahtunut aikoinaan paljonkin kauheita, ei silloin niistä ilmoitettu missään, jopa pikku kylässä jossa lasuuden kouluajan asuin, aikuiset kertoi lasten kuullen niitä juttuja, aikuisten pahaolo purkaantui lapsiin, niin että tapahtui järkyttäviä asioita, alkoholilla tietysti oli myös syynsä, oma tekoiset litkut sekoitti enempi pään.

    Arvostan valtavasti Ambulanssi henk.kuntaa, kaikki ei pysty siihen, joutuuhan he tuleemaan monenlaisiin onnettomuuksiin ja tilanteisiin.
    Äitin kertoi silloin vielä eläessään, että kun hän kävi siellä Kolilla kansakoulua, niin opettaja poltti koulun, opettaja oli sitä ennen kantanut tärkeimpiä tavaroita pois, ei sitä silloin 80v.sitten tutkittu sen kummemmin, tai ei pystytty, niinkuin ei montaa muutakaan asiaa, ei poliisit puuttuneet + sossu työnt. siihen että isä hakkasi lapsiaan ja äitiä vuosien ja vuosien ajan, ja jouduttiin olemaan yksin kotona,ja ulkona paossa, isä joutui vankilaan vain humalassa mopolla ajamisesta, ei taideta tänä päivänä vankilaan joutua ihan noin helpolla.
    Ei tulisi luettua tuota kirjaa, minulla on hyviä tosikertomus kirjoja joita luen kaksikin kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tieto kulkee nykyään toisella tavalla kuin ennen. Karmeita asioita on tapahtunut. Ja turhaan niillä lapsia kuormitetaan. Tosin ehkä parempi kertoa totuus kuin pitää lapsia pumpulissa.

      Poista
    2. Ja lisään vielä, että olen katsonut Syke-sarjasta jokaisen jakson. Onhan se hyvin tehty, mutta paikoitellen vähän liian alleviivattu ja lapsellinenkin. En usko, että tosielämä on ihan tuollaista. Tai voihan se ollakin ja vielä pahempaakin. Kyllä siinäkin käydään liinavaatevarastossa touhuamassa. Se Elossa 24h on paljon parempi, kun siinä on oikeita tilanteita.

      Poista

Kiitos kommentistasi!